Turun yliopiston demokratiatutkijat toteuttavat tulevana talvena Suomen tähän asti suurimman, suosituksia tuottavan kansalaiskokouksen. Kokous liittyy Sitran ja työ- ja elinkeinoministeriön hankkeeseen, jossa kartoitetaan poikkeuksellisen laajasti Suomen asukkaiden näkemyksiä työperäisestä maahanmuutosta päätöksentekijöiden käyttöön.
Turun yliopiston demokratian uudistamisen tutkimusryhmä järjestää tulevan syksyn ja talven aikana kansalaiskokouksen, joka laatii päättäjille suosituksia työperäisestä maahanmuutosta.
Kansalaiskokous on osa Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitran ja työ- ja elinkeinoministeriön käynnistämää Työperäisen maahanmuuton tulevaisuus -hanketta. Kansalaiskokousta ennen toteutetaan myös kansalaisdialogeja sekä kaikille avoin keskustelu Voxit-verkkoalustalla.
– Kyseessä on ensimmäinen kerta Suomessa, kun erilaisia kansalaisosallistumisen menetelmiä ketjutetaan yhtä laajasti näin merkittävässä yhteiskunnallisessa kysymyksessä. Nyt järjestettävä kansalaiskokous on myös suurin Suomessa koskaan toteutettu suosituksia laativa kansalaiskokous, kertoo Turun yliopiston erikoistutkija Maija Jäske.
Kansalaiskokouksesta suosituksia päätöksenteon tueksi eduskuntavaalien alla
Tällä viikolla postiin on lähtenyt 20 000 kutsukirjettä satunnaisesti valituille täysi-ikäisille Suomessa. Kutsun saaneita pyydetään ilmoittautumaan kansalaiskokoukseen ja sitä koskevaan tutkimukseen.
Ilmoittautuneiden joukosta tutkijat valitsevat kansalaiskokoukseen sata osallistujaa kiintiöimällä siten, että kokoonpano edustaa monipuolisesti Suomessa asuvaa väestöä esimerkiksi iän, sukupuolen, äidinkielen ja asuinpaikan mukaan.
Kansalaiskokous kokoontuu marras–helmikuussa 2026–2027 kahtena viikonloppuna Helsingissä ja neljänä arki-iltana verkossa. Kansalaiskokouksen osallistujat laativat yhdessä keskustellen konkreettisia suosituksia sisältävän kannanoton.
– Keskustelussa noudatettavia puntaroivan demokratian periaatteita ovat muun muassa avoimuus, yhdenvertaisuus ja eriävien näkemysten kunnioittaminen. Lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet, että puntaroivassa keskustelussa ristiriitaisiakin aiheita voidaan käsitellä rakentavasti, Jäske toteaa.
Kansalaiskokouksen työskentelyä tukevat asiantuntijakuulemiset sekä laaja tietoaineisto, joka kokoaa yhteen hankkeen aiemmissa vaiheissa tuotettua kansalais-, asiantuntija- ja tutkimustietoa.
Kansalaiskokouksen suositukset luovutetaan päättäjien, puolueiden sekä työ- ja elinkeinoministeriön käyttöön eduskuntavaalien alla keväällä 2027.
Tutkijat arvioivat osallistumisen vaikutuksia
Koko hankkeen tavoitteena on vahvistaa päätöksentekokykyä ja luottamusta sekä lisätä kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia.
Kansalaiskokouksen lisäksi Turun yliopiston tutkijat arvioivat hankkeen vaikutuksia ja tutkivat osallistumistapojen ketjuttamista.
– Arvioimme eri osallistumismenetelmiä yhdistävän prosessin vaikutuksia päätöksentekoon ja selvitämme, miten kansalaiset, viranhaltijat, poliittiset päättäjät ja asiantuntijat suhtautuvat tämäntyyppiseen kansalaisosallistumiseen ja kansalaisten tuottamiin kannanottoihin, Jäske sanoo.
Kesällä 2026 käynnistynyt hanke päättyy syyskuussa 2027, jolloin julkaistaan myös vaikutustenarvioinnin tulokset.
***
Lisätietoja kansalaiskokouksesta löydät tutkimusryhmän verkkosivuilta ja koko hankkeesta Sitran verkkosivuilta.
Sitra on avannut elokuussa kaikille avoimen keskustelun työperäisestä maahanmuutosta. Voit osallistua keskusteluun Voxit-alustalla 20.9.2026 saakka.
Lisätietoja:
Erikoistutkija Maija Jäske, Turun yliopisto, p. +358 29 450 2184, mhkarj@utu.fi
Ohjelmajohtaja, Hannu-Pekka Ikäheimo, Sitra (kansalaiskeskustelun kokonaisuus, eri osallistumismenetelmät), p. +358 294 618 253, hannu-pekka.ikaheimo@sitra.fi