Aseväkivalta on yksi merkittävimmistä yhteiskunnallisista ongelmista Yhdysvalloissa. Uusi väitöskirjatutkimus tarkastelee, miten erilaiset etujärjestöliikkeet ja aktivistit ovat reagoineet ongelmaan ja millaisia vaikuttamismahdollisuuksia heillä on ollut Yhdysvaltain poliittisessa järjestelmässä.
Aseväkivallan ymmärtäminen ongelmana on muuttunut aseväkivaltaa vastustavassa liikkeessä 2010-luvulla, selviää Turun yliopiston väitöskirjatutkija Mila Seppälän väitöskirjassa. Muutos on tapahtunut joukkoampumisten, uusien aktivistiryhmien ja poliittisen järjestelmän lisääntyneen polarisoitumisen ristipaineessa.
Aseväkivalta ymmärrettiin vielä pitkälle 2000-luvulle vain yksilötasolla tapahtuvana rikollisena käyttäytymisenä, jonka kontrollointiin aserajoitukset pyrkivät. Nykyään monet aktivistit ymmärtävät aseväkivallan kokonaisvaltaisena rakenteellisena ongelmana, joka ilmentyy päivittäisinä pahoinpitelyinä, henkirikoksina ja yleisenä turvattomuutena. Tämän myötä toimintatavat ovat myös moninaistuneet.
Aseväkivallan ehkäisy edellyttää juurisyihin puuttumista
Aseväkivalta on yksi suurimmista yhteiskunnallisista ongelmista Yhdysvalloissa: asekuolemat lisääntyvät vuosittain ja ovat nuorten pääasiallinen kuolinsyy. Tästä huolimatta yhdysvaltalainen aselainsäädäntö on edelleen kansainvälisesti vertailtuna poikkeuksellisen sallivaa.
Aseväkivaltaongelmaa ei olla pystytty ratkaisemaan lainsäädännön avulla. Kaksipuoluejärjestelmä on polarisoitunut merkittävästi 90-luvulta asti, mikä on tehnyt liittovaltion lainsäädännöstä hankalaa. Aserajoitukset osavaltioiden tasoilla eivät ole olleet riittävän tehokkaita, kun aseiden laajan levitykseen ei olla pystytty merkittävällä tavalla puuttumaan liittovaltion tasolla.
– Aseiden rajoitus ja aseväkivallan ehkäisy on epäonnistunut monien historiallisten, poliittisten ja kulttuuristen syiden vuoksi. Aseoikeuksia puolustavalla yhteiskunnallisella liikkeellä on kuitenkin ollut aivan erityinen rooli yhdysvaltalaisen asepolitiikan rajaehtojen määrittelyssä. Sen voidaan sanoa voittaneen aseisiin liittyvän kulttuurisodan, Seppälä kertoo.
Aseoikeuksia ajavat organisaatiot ovat pystyneet hyödyntämään perustuslakia, historiallisesti juurtunutta asekulttuuria ja tuottoisia kotimaan aseteollisuusmarkkinoita luodakseen laajan ruohojuuritason aktivismiliikkeen, jolla on huomattavaa poliittista valtaa Yhdysvalloissa.
– Aseväkivallan ehkäisyyn pyrkivä liike ei ole pitkällä aikavälillä pystynyt vastaamaan aseoikeuksia puolustavien organisaatioiden resurssiylivoimaan, poliittiseen strategiaan tai identiteetti- ja kulttuurityöhön, Seppälä sanoo.
Kuitenkin 2010-luvulla lisääntyneet joukkoampumiset kouluissa ovat tuoneet aseväkivaltaongelmalle merkittävästi mediahuomiota. Kouluampumiset ovat aktivoineet erityisesti naisia ja nuoria mukaan aseväkivaltaa vastustavaan liikkeeseen. Samaan aikaan poliisiväkivalta ja päivittäinen aseväkivalta huono-osaisissa naapurustoissa on aktivoinut yhdysvaltalaisia vähemmistöjä liikkeeseen.
Väitöskirjatutkimuksen mukaan aseväkivaltaa vastustavat aktivistit painottavat, että aseväkivallan ratkaiseminen vaatii tarttumista perustavanlaatuisiin ongelmiin kuten naapuruston hyvinvointiin, köyhyyteen, koulutuksen tasoon ja nuorten työllisyyteen.
– Rakenteellisiin ongelmiin ei ole helppo puuttua, mutta ne tarjoavat ratkaisuja liittovaltion lainsäädännön pysyessä toimintakyvyttömänä. Näitä paikallistason ratkaisuja tarvitaan, kun demokraattinen hallinto rapautuu kahtiajakautuneessa poliittisessa järjestelmässä, Seppälä toteaa.
Väitöstilaisuus perjantaina 12. kesäkuuta
FM Mila Seppälä esittää väitöskirjansa ”Persisting in paradox: Gun violence prevention and the boundaries of political opportunity” julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 12.6.2026 klo 12.00 (Turun yliopisto, Publicum, Pub3-luentosali, Assistentinkatu 7, Turku).
Yleisön on mahdollista seurata tilaisuutta myös etänä.
Vastaväittäjänä toimii professori Laura Browder (Richmondin yliopisto, Yhdysvallat) ja kustoksena professori Benita Heiskanen (Turun yliopisto). Tilaisuus on englanninkielinen. Väitöksen alana on valtio-oppi.
