Uusi tutkimus kumosi aiemman oletuksen: fyysinen rasitus ei lisännyt syöpäkasvaimen verenvirtausta

01.07.2026

Aiemmat tutkimukset ovat viitanneet siihen, että esimerkiksi kuntopyörän polkeminen lääkeainetiputuksen aikana voisi edistää lääkeaineen ohjautumista syöpäkasvaimeen. Turkulaistutkijat mittasivat ensimmäisinä maailmassa syöpäkasvaimen verenvirtausta fyysisen rasituksen aikana, eikä tulos tue aiempaa käsitystä.

Riittävän fyysisen aktiivisuuden ja liikunnan tiedetään vähentävän useiden syöpien riskiä, mutta syöpä voi kehittyä myös fyysisesti aktiiviselle ihmiselle. 

­­– Liikunnan on osoitettu edistävän syövän hoitoa, mutta liikunnan vaikutukset syöpäpotilaan elimistössä tunnetaan edelleen puutteellisesti. Yksi avoimista kysymyksistä on ollut, miten liikunta vaikuttaa itse syöpäkasvaimen verenvirtaukseen, kertoo akatemiatutkija Ilkka Heinonen Turun yliopistosta.

Monia syöpiä hoidetaan leikkauksella, mutta useissa syövissä keskeisessä roolissa ovat myös lääkehoidot, kuten solunsalpaajat. Aikaisemmat, laboratorioissa ja koe-eläimillä tehdyt tutkimukset ovat viitanneet siihen, että syöpäkasvaimen verenvirtaus nousee huomattavasti fyysisen liikuntarasituksen aikana. 

– Maailmalla onkin jo aloitettu useita kliinisiä tutkimuksia, joissa syöpäpotilaat esimerkiksi polkevat kuntopyörää lääkeainetiputuksen aikana. Taustalla on ajatus, että lisääntynyt verenvirtaus voisi ohjata enemmän lääkeainetta kasvaimeen, Heinonen sanoo.

Osalla tutkituista lymfoomapotilaista syöpäkasvaimen verenvirtaus jopa väheni rasituksen aikana

Turkulaistutkijat ovat ensimmäisinä maailmassa mitanneet syöpäkasvaimen verenvirtausta fyysisen liikuntarasituksen aikana. Tutkijat mittasivat syöpäkasvaimen verenvirtausta lymfoomapotilailla levossa ja fyysisessä polkupyörärasituksessa. 

Tutkimuksessa kävi ilmi, että keskiarvotasolla syöpäkasvaimen verenvirtaus ei muuttunut ja verenvirtauksen vastus itse asiassa jopa lisääntyi rasituksen aikana. Verenvirtausvasteet eivät kuitenkaan olleet yhdenmukaisia, sillä verenvirtaus lisääntyi hieman, jos kasvain oli pienehkö, kun taas mitä suurempi kasvain oli tai mitä nuorempi potilas oli, sitä enemmän kasvaimen verenvirtaus väheni levosta rasitukseen.

– Tuloksemme ovat erittäin mielenkiintoisia, eivätkä ne suoraan tue ajatusta siitä, että syöpäpotilaiden kannattaisi rasittaa itseään esimerkiksi samanaikaisesti kemoterapiahoidon antamisen aikana. Nämä ja muut tutkimukset auttavat lääkäreitä ja tutkijoita ymmärtämään entistä paremmin, milloin syöpäpotilaan kannattaa harrastaa liikuntaa suhteessa omiin hoitoihinsa, sanoo väitöskirjatutkija, lääkäri Milla Perros Turun yliopistosta.

Ainakin lymfoomapotilailla vasteet näyttävät tutkijoiden mukaan olevan yksilöllisiä. Siksi vasteita olisi heidän mukaansa tärkeää ymmärtää paremmin ennen kuin potilaita yleisesti kehotetaan polkemaan kuntopyörää lääkeainetiputuksen aikana.

Kasvaimen verenvirtaus voi olla erilaista eri syövissä

Kasvaimen verenvirtaus voi käyttäytyä eri tavoin eri syövissä sekä rasituksen aikana että sen jälkeen, tutkijat toteavat. Tutkijaryhmä on mitannut asiaa myös rintasyöpäpotilailla, mutta näitä tuloksia ei ole vielä julkaistu. 

Tutkimukset ovat osa Heinosen johtamaa laajempaa tutkimuskokonaisuutta, jossa selvitetään, mitä syöpäpotilaan elimistössä tapahtuu fyysisen rasituksen aikana. Tutkijaryhmä on mitannut verenvirtausta syöpäkasvaimen lisäksi myös muissa kudoksissa. 

Tutkimusta tehdään yhteistyössä Turun yliopistollisen keskussairaalan syöpälääkäreiden ja potilaiden kanssa. 

– Olemme kiitollisia tutkimuksiin osallistuneille potilaille, joiden panos auttaa lisäämään ymmärrystä liikunnan vaikutuksista syöpäpotilaan elimistössä ja voi tulevaisuudessa hyödyttää myös muita syöpäpotilaita, Heinonen sanoo.

Luotu 01.07.2026 | Muokattu 01.07.2026