WORK2021-konferenssin aiheena pandemian vaikutukset elintapoihin ja työskentelyyn

02.12.2021

8.–9.12.2021 järjestettävän WORK2021-konferenssin pääpuhuja, Eurofoundin tutkimusjohtaja tohtori Massimiliano Mascherini esittelee konferenssissa Eurofoundin toteuttaman Living, working and COVID-19 -tutkimuksen tuloksia. Tutkimuksessa on kartoitettu pandemian kauaskantoisia vaikutuksia ihmisten elin- ja työskentelytapoihin kaikkialla Euroopassa. Tutkimus toteutettiin kolmena eri ajankohtana vuosien 2020 ja 2021 aikana.

Eurofoundin tutkimuksen mukaan Covid-19-kriisi on vaikuttanut taloudellisesti ja sosiaalisesti eri tavoin Euroopan eri väestöryhmiin. Henkinen hyvinvointi kärsi eniten kaikissa ikäryhmissä yli vuosi sitten, heti pandemian alettua. Tämä on erityisen näkyvää kahdessa ryhmässä: nuorten ja työpaikkansa menettäneiden keskuudessa. Tutkimustulokset osoittavat eriarvoisuuden kasvua, koska pandemia on vaikuttanut suhteettomasti eniten erityisesti haavoittuvassa asemassa oleviin. Toimeentulovaikeudet lisääntyivät merkittävästi epävarmassa tilanteessa olevien keskuudessa. Tutkimuksen mukaan erityisesti sukupuolten välinen tasa-arvo on heikentynyt, työn ja yksityiselämän tasapaino on heikentynyt, sekä rokotevastaisuus on kasvanut kaikkialla Euroopassa.

Massimiliano Mascherini pitää keynote-esityksensä konferenssissa virtuaalisella tapahtuma-alustalla keskiviikkona 8.12.2021 klo 17:15.

Monitieteinen, kansainvälinen WORK2021-konferenssi järjestetään viidettä kertaa teemalla Work beyond Crises. Konferenssi järjestetään virtuaalisella tapahtuma-alustalla kolmiosaisena konferenssisarjana elokuussa, lokakuussa ja joulukuussa 2021.

Konferenssin työryhmien aiheita ovat mm. digitalisaation ja Covid-19-pandemian aiheuttamat muutokset työelämässä, teknologian vaikutukset hoitotyöhön, ilmastonmuutos, koulutus ja oppiminen työelämässä, digitaalinen yhteiskunta ja teknologia sekä robotiikka työelämässä. Konferenssiin osallistuu tutkijoita ja asiantuntijoita yli 30 maasta ja yli 50 yliopistosta sosiologian, sosiaalipsykologian, kauppatieteiden, kasvatustieteiden ja humanististen tieteiden alalta. Konferensseissa on pidetty syksyn aikana lähes 180 monitieteistä tutkimusesitystä. Konferenssin abstraktit julkaistaan sähköisesti.

WORK2021-konferenssin pääjärjestäjänä toimii monitieteinen Turun yliopiston työtieteiden keskus TCLS Turku Centre for Labour Studies. Konferenssin suunnitteluun osallistuu kansainvälinen tieteellinen johtoryhmä puheenjohtaja professori Anne Kovalaisen johdolla.

Luotu 02.12.2021 | Muokattu 02.12.2021