Väitös (kliiniset neurotieteet): LL Emmilotta Backman

LL Emmilotta Backman esittää väitöskirjansa ”Clinical significance of nigral neuropathology in parkinsonian disorders: A comparative clinicopathological study” julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 5.6.2026 klo 12.00 (TYKS T-sairaala, Johan Haartman -auditorio, Hämeentie 11, Turku).

Vastaväittäjänä toimii professori Laura Parkkinen (Oxfordin yliopisto, Iso-Britannia) ja kustoksena professori Valtteri Kaasinen (Turun yliopisto). Tilaisuus on suomenkielinen. Väitöksen alana on kliiniset neurotieteet.

Tiivistelmä väitöstutkimuksesta:

Parkinsonin tauti on maailmanlaajuisesti yleisin aivoja rappeuttava liikehäiriösairaus, ja samalla yksi nopeimmin yleistyvistä neurologisista sairauksista. Se koskettaa miljoonia ihmisiä ja vaikuttaa paitsi liikkumiseen myös moniin keskeisiin elämänlaadun osa-alueisiin, kuten uneen, mielialaan ja autonomisen hermoston toimintaan. Väestön ikääntyessä Parkinsonin taudin esiintyvyys kasvaa nopeasti.

Epätyypilliset parkinsonismit, kuten monisysteemiatrofia eli MSA ja progressiivinen supranukleaarinen halvaus eli PSP, ovat huomattavasti harvinaisempia. Ne muistuttavat oireiltaan Parkinsonin tautia, mutta niiden taudinkulku on usein nopeampi ja ennuste huonompi. Lisäksi ne reagoivat selvästi heikommin nykyisiin oireenmukaisiin lääkehoitoihin. Kliinisessä työssä näiden sairauksien erottaminen toisistaan, erityisesti taudin alkuvaiheessa, on vaikeaa.

Parkinsonin taudin ja epätyypillisten parkinsonismien välinen vertailu samasta anatomisesta kohteesta, neuropatologisesti varmennetussa aineistossa, on rajallista. Väitöstutkimuksessani tarkastelin näitä sairauksia vertaamalla niiden aiheuttamia muutoksia aivoissa. Tutkimus perustui kuolemanjälkeiseen aivokudoksen tarkasteluun, erityisesti keskiaivoissa sijaitsevan mustatumakkeen eli substantia nigran alueelta.

Väitöstutkimukseni keskeiset tulokset osoittavat, että aivojen tulehdusreaktiot eroavat eri parkinsonismisairauksien välillä. Erityisesti PSP-potilailla havaittiin voimakkaampi T-soluvälitteinen tulehdusaktiviteetti mustatumakkeen alueella kuin MSA-potilailla, Parkinson-potilailla ja verrokeilla. Löydös viittaa siihen, että elimistön immuunijärjestelmällä voi olla keskeinen merkitys tämän sairauden kehittymisessä ja etenemisessä.

Tutkimuksessa tarkasteltiin myös Parkinsonin taudin tärkeimmän lääkehoidon, levodopan, käytön yhteyttä kuolemanjälkeisiin aivolöydöksiin. Tulosten perusteella levodopa ei vaikuttaisi lisäävän mustatumakkeen alueen tulehdusreaktiota tai hermosolujen vauriota pitkäaikaisessa käytössä.

Lisäksi laajensimme näkökulmaa liikealueiden ulkopuolelle, ja havaitsimme, että Parkinsonin tautiin liittyvät masennusoireet ovat yhteydessä rakenteellisiin muutoksiin aivoissa, erityisesti aivokuoren ja ohimolohkon alueella.

Parkinsonin taudin eri muotojen varma diagnoosi voidaan nykyisin tehdä vasta kuolemanjälkeisessä neuropatologisessa tutkimuksessa, jolloin potilaan hoito ei ole enää mahdollista. Jotta voitaisiin nopeuttaa diagnostiikkaa, löytää uusia hoitokohteita ja vaikuttaa sairauksien etenemiseen jo varhaisessa vaiheessa, on keskeisten kuoleman jälkeisten aivolöydösten tutkiminen tärkeää̈.

Tulevaisuudessa parempi ymmärrys aivojen tulehduksellisista mekanismeista parkinsonismien kirjossa voi avata uusia mahdollisuuksia sekä diagnostiikan että hoidon kehittämiselle. Erityisesti immuunivälitteisten prosessien tarkempi tutkimus voi auttaa tunnistamaan uusia biomarkkereita sekä mahdollisia tulehdusta sääteleviä tai immunologisia hoitostrategioita.

Tutkimukseni tulokset tukevat myös levodopan käytön turvallisuutta Parkinsonin taudin hoidossa ja vahvistavat siten nykyisiä hoitokäytäntöjä. Lisäksi tulokset korostavat potilaiden masennusoireiden tunnistamisen ja hoidon merkitystä osana Parkinsonin taudin ja epätyypillisten parkinsonismien kokonaisvaltaista hoitoa.