Väitös (musiikkitiede): FM Riikka Juntunen
FM Riikka Juntunen esittää väitöskirjansa ”Affective Formations of Fat and Disabled Corporealities in Singing Performance” julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 30.10.2026 klo 15.00 (Turun yliopisto, Arcanum, Aava-auditorio, Arcanuminkuja 1, Turku).
Vastaväittäjänä toimii professori Katherine Meizel (Bowling Green State University, Yhdysvallat) ja kustoksena yliopistonlehtori Milla Tiainen (Turun yliopisto). Tilaisuus on englanninkielinen. Väitöksen alana on musiikkitiede.
Tiivistelmä väitöstutkimuksesta:
Nykypäivänä musiikkia koetaan harvoin ainoastaan kuunnellen, vaan artistin ulkonäkö on olennainen osa hänen julkisuuskuvaansa. Keskustelua ulkonäön merkityksestä erityisesti naisartistien menestyksen kannalta on käyty läpi populaarimusiikin historian. Toistaiseksi vähemmälle huomiolle on jäänyt, miten ulkonäkökeskeisyys vaikuttaa siihen, ketkä päätyvät populaarimusiikin ammattilaisiksi ja miten normeista poikkeava ulkonäkö vaikuttaa laulajan ja yleisön välisiin suhteisiin.
Väitöskirjassa tarkastelen ulkonäkönormien ja lauluesityksen suhteita tutkimalla lihavia ja vammaisia ruumiillisuuksia populaarimusiikin laulajien esityksissä. Tutkimukseni kohdistuu lihavuuteen ja vammaisuuteen, koska niihin liittyy vahvoja ennakkoluuloja sekä mielleyhtymiä taitamattomuudesta ja epäviehättävyydestä. Pop-artistien puolestaan ajatellaan usein olevan ihannoituja esikuvia. Lihavat ja vammaiset pop-laulajat toimivat näin ollen ristiriitaisten odotusten törmäyspisteessä, mikä voi tuottaa uudenlaisia ja stereotypioita haastavia esityksiä. Tutkimus perustuu valikoimaan erilaisia populaarimusiikin esityksiä esimerkiksi tosi-TV:ssä, musiikkifestivaaleilla ja musikaaleissa.
Lauluesitykset eivät rakennu ainoastaan suhteessa kulttuurisiin käsityksiin: ne ovat aina ruumiillisia kokemuksia, joissa laulajan ääni, liike ja läsnäolo koskettavat ja aktivoivat katsoja-kuulijaa monin tavoin. Tutkimuksessa perehdyn erityisesti tähän kokemukselliseen tasoon ja siihen, millaisia esiintyjä-yleisö -suhteita sen kautta voi muodostua. Esitän, että kulttuuriset käsitykset ja normit vaikuttavat siihen, miten esitysten ruumiillinen kokemuksellisuus hahmotetaan, mutta ne eivät täysin määritä sitä, millaista kokemuksellisuutta esityksissä muodostuu ja mitä se katsoja-kuulijalle merkitsee.
Tutkimuksen tulokset osoittavat, että populaarimusiikin valtavirrassa lihavuus ja vammaisuus ovat poikkeavia ruumiillisuuden muotoja, jotka nousevat keskustelunaiheiksi artistien tuotannossa ja heitä ympäröivässä mediassa. Lihavien ja vammaisten pop-artistien näkyvyys voi haastaa ennakkoluuloja ja toiseuttavia asenteita. Olennaista on kuitenkin se, miten lihavia ja vammaisia ruumiillisuuksia esitetään ja miten niistä keskustellaan – lauluesityksiä voidaan mediassa kehystää myös tavoilla, jotka vahvistavat stereotypioita. Tutkimuksessa laulaminen ja lauluääni nousevat esiin alueina, joilla lihavan/vammaisen laulajan toimijuus on aistittavissa erityisen vahvasti. Vaikka esimerkiksi tosi-TV:ssä laulajien esitysten ympärille rakennetaan tarina, jossa lihavuuden tai vammaisuuden käsittely on usein kaavamaista, ovat lauluesitykset hetkiä, joissa laulajan ääni kutsuu kuulijaa ruumiilliseen yhteyteen tavoilla, jotka eivät ole yksinkertaistettavissa tarinamuotoon. Näiden hetkien kokemuksellisuus voi ohjata tulkitsemaan lihavia ja vammaisia ruumiillisuuksia yli ja ohi kulttuuristen stereotypioiden.
Lihavien ja vammaisten laulajien esitysten tarkastelemisessa ei ole kyse ainoastaan siitä, miten esitykset vertautuvat ruumisnormeihin sopivampien laulajien esityksiin, vaan myös siitä, miten esitykset toimivat omilla ehdoillaan ja tuottavat juuri niille ominaisia esteettisiä kokemuksia. Koska esiintyjien tavat käyttää ääntä, liikkua, käyttää tilaa ja suhtautua yleisöön kumpuavat heidän ruumiidensa ominaisuuksista ja toiminnallisuudesta, laulajien monimuotoisuus tuottaa monimuotoisempaa taidetta. Esitykset voivat myös kutsua katsoja-kuulijaa kokemaan ja hahmottamaan omaa ruumiillisuuttaan uusilla tavoilla sekä nauttimaan ruumisnormatiivisuuden rikkomisesta.
2010-luvulla koetun kehopositiivisuuden valtavirtaistumisesta huolimatta käsitykset ihanteellisesta ruumiillisuudesta ovat parhaillaan kaventumassa. Tutkimuksessa tulee esiin, että julkisesti näkyvien ja kuuluvien ruumiillisuuksien yksipuolistuminen ei ole ainoastaan lihavien ja vammaisten yksilöiden ongelma – se rajoittaa kaikkien ihmisten esteettisiä ja ruumiillisia kokemusmaailmoja sekä kykyämme kuvitella vaihtoehtoisia tapoja toimia ja tehdä taidetta.
