Arno Ylitalo voitti 3MT-kisan – edustaa Turun yliopistoa Coimbran kansainvälisessä kilpailussa

09.03.2023

Biolääketieteen laitoksen väitöskirjatutkija Arno Ylitalo voitti Turun yliopiston Three Minute Thesis -kilpailun. Ylitalo edustaa Turun yliopistoa Coimbra-ryhmän kansainvälisessä eurooppalaisille yliopistoille järjestetyssä 3MT-kilpailussa.

Turun kauppakorkeakoulun OP-salissa 8.3.2023 pidettyyn 3MT-kilpailuun osallistui seitsemän Turun yliopiston väitöskirjatutkijaa. Tapahtumassa kilpailijat esittelivät tutkimustaan mahdollisimman mukaansatempaavasti vain kolmessa minuutissa.

Arno Ylitalo kertoi kilpailun voittaneessa esityksessään tutkimuksestaan, jossa hän etsii uusia hoitokeinoja leukemiaan. Ylitalon mukaan monimutkaisen aiheen tiivistäminen kolmeen minuuttiin oli vaikeaa, mutta hän keksi havainnollistaa asiaa potilastapauksen avulla.

– Voitto oli yllätys, sillä kaikki esitykset olivat todella hyviä. En ollut varautunut voittoon, mutta on hienoa päästä edustamaan Turun yliopistoa Coimbran kansainväliseen kilpailuun, Ylitalo sanoi.

Toisen sijan kilpailussa nappasi PET-keskuksen väitöskirjatutkija Jinglu Chen, jonka esityksen aiheena oli epäitsekkään toiminnan aivomekanismeja tarkasteleva tutkimus. SANORD-verkoston kansainvälisen 3MT-kilpailun edustajaksi tuomaristo valitsi kliinisen laitoksen väitöskirjatutkijan Albert Bellmunt Gilin, joka äänestettiin myös yleisön suosikiksi. Gil kertoi esityksessään, kuinka peliriippuvuus näkyy riippuvuudesta kärsivien aivoissa.

Turun yliopiston 3MT-finaaliin tuomaristoon kuuluivat kieli- ja viestintäopintojen keskuksen johtaja Michael Nelson, vararehtori Piia Björn sekä biodiversiteettiyksikön professori Ilari Sääksjärvi.

3MT-kilpailun järjestivät Turun yliopiston tutkijakoulu (UTUGS), tutkijanurayksikkö, kieli- ja viestintäopintojen keskus ja viestintä.

Kilpailun seitsemän finalistia seisovat lavalla käsissään finalisti-diplomit.

3MT-kilpailun seitsemän finalistia olivat Ville V. Kokko (vas.), Jismi Maria John, Diana Lehotina, Anastasiia Kushnarova-Vakal, Arno Ylitalo, Albert Bellmunt Gil ja Jinglu Chen.

Kilpailun kolme voittajaa lavalla, käsissään voittodiplomit.

Kilpailun voittajina palkittiin Jinglu Chen (vas.), Arno Ylitalo ja Albert Bellmunt Gil.

Katso Arno Ylitalon esitys

Katso Jinglu Chenin esitys

Katso Albert Bellmunt Gilin esitys

Luotu 09.03.2023 | Muokattu 09.03.2023