FinnBrain-tutkimukselle merkittävä lahjoitus

25.02.2022

Liikemies Anders Wiklöf on lahjoittanut merkittävän summan Turun yliopiston FinnBrain-tutkimushankkeelle. Lahjoituksen tarkkaa summaa ei ole julkistettu. Lahjoitus mahdollistaa seurantatutkimusten jatkumisen Ahvenanmaalla.

Anders Wiklöf lahjoitti julkistamattoman summan Turun yliopiston FinnBrain-hankkeelle Ahvenanmaan kohorttitutkimusten jatkamiseksi. 

– Lahjoitukset ovat tärkeitä instituutioillemme, niin suurille kuin pienillekin. Jokainen osallistuu omien kykyjensä mukaan ja minä haluan antaa oman panokseni. Tämä lahjoitus on tärkeä myös henkilökohtaisella tasolla, Ahvenanmaalta kotoisin oleva Wiklöf sanoo.

FinnBrain-tutkimuksessa tarkastellaan ympäristön ja perimän vaikutusta lasten kehitykseen ja terveyteen ja siinä on mukana noin 4 000 perhettä Turun seudulta sekä Ahvenanmaalta.

– Turun yliopistolla on laaja kokemus suurista väestötutkimuksista ja pitkäaikaisen seurantatutkimuksen avulla voimme tuottaa tietoa terveyden ja hyvinvoinnin lisäämiseksi. Nyt saamamme lahjoitus mahdollistaa tutkimuksen jatkamisen Ahvenanmaalla, joka on sijaintinsa vuoksi meille tärkeä yhteistyöalue, Turun yliopiston rehtori Jukka Kola kertoo.

FinnBrain-tutkimus on ollut käynnissä vuodesta 2010 lähtien ja sen on tarkoitus jatkua useiden vuosikymmenien ajan.

– Laajojen seurantatutkimusten tekeminen on pitkäjänteistä työtä, joka vaatii mittavia ja jatkuvia resursseja. Saamamme lahjoitus on merkittävä tuki työllemme ja olemme siitä erittäin kiitollisia, FinnBrainin johtaja, professori Hasse Karlsson sanoo.

Luotu 25.02.2022 | Muokattu 25.02.2022