Koulutusvastuulääkäri erikoistuvan lääkärin tueksi

16.01.2020

Turun yliopisto ja Tyks ovat aloittaneet yhteistyössä koulutusvastuulääkäritoiminnan, joka on osa valtakunnallista erikoislääkärikoulutuksen kehittämisprojektia. 

Uudistuvassa erikoislääkärikoulutuksessa korostetaan erikoistuvien lääkärien koulutuksen aiempaa parempaa koordinointia, käytännön osaamisen arviointia ja palautteen antamisen merkitystä. Tähän koulutus- ja koordinointitarpeeseen vastaamiseksi Turun yliopisto ja Tyks aloittivat tammikuussa 2020 koulutusvastuulääkäritoiminnan. 

Koulutusvastuulääkäri on erikoislääkäri, joka suunnittelee ja koordinoi alansa erikoislääkärikoulutuksen kokonaisuuden toteutumista yhteistyössä erikoisalan vastuuhenkilön kanssa. Koulutusvastuulääkäreille tarjotaan myös pedagogista koulutusta, jonka tarkoituksena on antaa heille jatkossa vielä enemmän työkaluja oman erikoisalansa koulutuksen kehittämiseen.

– Toiminnan tarkoituksena on parantaa erikoislääkärikoulutuksen laatua ja suunnitelmallisuutta sekä mahdollistaa osaamisperustaisen koulutuksen toteuttaminen käytännössä. Vastaava toiminta on ollut käynnissä Taysissa Tampereella jo vuoden 2019 alusta, ja siellä on tällä hetkellä jo 25 koulutusvastuulääkäriä, Turun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan varadekaani Markus Juonala kertoo.

Helsingissä, Oulussa ja Kuopiossa toiminta on vasta suunnitteluasteella.

– Tässä vaiheessa koulutusvastuulääkäritoiminta aloitetaan Tyksissä yhdeksällä paljon erikoistuvia lääkäreitä kouluttavalla erikoisalalla (akuuttilääketiede, anestesiologia ja tehohoito, lastentaudit, naistentaudit ja synnytykset, ortopedia ja traumatologia, psykiatria, radiologia, silmätaudit, sisätaudit). Lisäksi tammikuussa aloittaa myös erikoishammaslääkärikoulutusten yhteinen koulutusvastuuhammaslääkäri, kertoo erikoislääkärikoulutusta koordinoiva kliininen opettaja, dosentti Mika Martikainen.

Koulutusvastuulääkärin työtehtäviin kuuluu osallistuminen erikoistuvien lääkärien koulutuksen suunnitteluun sekä koulutuksen toteutumisen seurantaan ja arviointiin yhteistyössä erikoisalan vastuuhenkilön kanssa. Lisäksi koulutusvastuulääkäri osallistuu erikoisalan koulutuksen koordinaatioon eri koulutuspaikkojen välillä, erikoistuvien lääkärien osaamisen arviointikriteerien kehittäminen ja osaamisperustaisen koulutuksen käytännön toteuttamisen edistäminen.

Luotu 16.01.2020 | Muokattu 16.01.2020