KULTA etsii Emil Aaltosen Säätiön apurahalla keinoja tukea haavoittuvaa kuluttajaa

18.11.2016

Miten liiketaloustiede voi auttaa läheisensä menettänyttä tai vakavasti sairastunutta tai ikääntymisen vuoksi apua tarvitsevaa ? Haavoittuvuuden tutkiminen liiketaloustieteen näkökulmasta tuntuu ehkä yllättävältä, mutta Turun yliopiston kauppakorkeakoulussa se on koettu tärkeäksi. Sen merkittävyydestä kertoo se, että hanke sai yhtenä kymmenestä tutkimushankkeesta Emil Aaltosen Säätiön projektiapurahan.

​Birgitta Sandberg ja Leila Hurmerinta etsivät monitieteisen tiimin avulla keinoja, joilla liiketoiminta voi auttaa haavoittuvassa tilanteessa olevaa asiakasta.

​Yliopistotutkija Birgitta Sandberg johtaa KULTA - Kuluttajien sidoslähtöiset tiedostamattomat tarpeet -tutkimushanketta, joka sai Emil Aaltosen Säätiöltä 210 000 euron projektiapurahan. Yhteensä 487 hakemuksesta apurahan sai kymmenen . Hankkeen pohjana on vuonna 2013 alkanut tutkimustyö, jossa on kartoitettu haavoittuvien kuluttajien tunteita ja tutkittu tunnearvon muodostumista asiakaskokemuksessa.

Sandbergin mukaan tutkimuksen avulla saatava  tieto auttaa muun muassa kehittämään yksilön tarpeet paremmin kohtaavaa palvelua niin julkisella kuin yksityisellä sektorilla sekä ennaltaehkäisemään yhteiskunnallisesti haastavia ongelmia, kuten yksinäistymistä ja syrjäytymistä.

– Palveluihin voidaan esimerkiksi luoda ominaisuuksia, jotka helpottavat vaikeassa elämäntilanteessa olevaa kuluttajaa sen sijaan, että palveluiden käyttäminen kuluttaisi entisestään hänen voimavarojaan. Näihin tilanteisiin liittyvä tutkimus on vielä vähäistä, vaikka vaikeassa tilanteessa oleville asiakkaille oikeanlaisen ja oikein ajoitetun palvelun merkitys voi olla jopa kaikkein suurin, Sandberg sanoo.

KULTAssa tutkimuskohteena ovat yksilön tärkeiksi kokemat sidokset sekä sidoslähtöisten tiedostamattomien tarpeiden tunnistaminen. Taustalla on havainto, että kansainvälistymisen, tiedonkulun digitalisoitumisen, yksilökeskeisyyden kasvun ja eliniän pidentymisen kaltaiset yhteiskunnalliset muutokset muuttavat myös sitä, miten yksittäiset ihmiset kokevat elämän merkityksellisyyden.

– Merkityksellisyyden voidaan nähdä muodostuvan erilaisista sidoksista – sosiaalisista, tunnepohjaisista, tiedollisista, toiminnallisista ja hengellisistä sidoksista – joita yksilö voi muodostaa esimerkiksi ihmisiin, paikkoihin, esineisiin tai toimintoihin. Merkityksellisyyden kokemuksella ja siten myös sidoksilla ja niiden jatkuvuudella  on puolestaan olennainen vaikutus yksilön tarpeisiin ja hyvinvointiin. Usein nämä tarpeet ovat tiedostamattomia ja niiden ymmärtäminen on liiketaloustieteessä koettu äärimmäisen haasteelliseksi, Sandberg sanoo.

Tarpeiden ymmärtäminen on keskeistä syvällisen asiakasymmärryksen saavuttamisessa. Jotta siihen päästään, on pitänyt rikkoa tieteenalojen välisiä raja-aitoja.

– Liiketaloustieteilijöinä meillä on tietoa kuluttajien tarpeista, asiakaskokemuksista, palvelun tuottamisesta ja innovaatioiden omaksumisesta, mutta meillä ei ole koulutusta eikä pätevyyttä sukeltaa haavoittuvan kuluttajan sielun maisemaan. Tarvitsimme muiden tieteenalojen osaamista, markkinoinnin yliopistonlehtori Leila Hurmerinta kertoo.

Kansainväliseen hankkeeseen onkin liittynyt myös psykologian, lääketieteen, hoitotieteen, filosofian, tietojärjestelmätieteen, neurologian ja etnologian tutkijoita.

– Joukossa on tutkijoita professoreista tohtoriopiskelijoihin. Kaikkia yhdistää se, että he ovat äärimmäisen innostuneita tutkimuksestamme, he ovat mukana hankkeessa sekä sydämellä että järjellä ja he ovat ennakkoluulottomia, Sandberg sanoo.


>> Projektin nettisivut
>> Blogikirjoitus

Luotu 18.11.2016 | Muokattu 18.11.2016