Kauppakorkeakoulun opiskelijatila

Kupittaan Citymarketilta 50 000 euron lahjoitus Turun yliopiston kauppakorkeakoululle

30.11.2022

K-Citymarket Kupittaan päivittäistavarakaupasta vastaava Mahile Oy päätti lahjoituksesta Citymarketin 50-vuotisjuhlan kunniaksi lokakuun lopulla, jolloin juhlittiin myös kauppias Hannu Aaltosen 60-vuotispäiviä. Lahjoitus on kohdennettu erityisesti päivittäistavarakaupan tutkimuksen tukemiseen.

K-Citymarket Kupittaan toimitusjohtaja, yli kolmenkymmenen vuoden uran kauppiaana tehnyt Hannu Aaltonen on aktiivinen toimija yritysten ja yliopiston yhteistyön edistämisessä ja hän on ollut Turun kauppakorkeakoulun läheinen yhteistyökumppani yrittäjyyden oppiaineessa jo pitkään.

Hannu Aaltonen haluaa toimia yrittäjyyden sanan levittäjänä ja kannustaa nuoria laaja-alaiseen opiskeluun, jotta valmiudet muuttuvassa maailmassa menestymiseen olisivat mahdollisimman monipuoliset. Aaltonen on mukana muun muassa kauppakorkeakoulun Entrepreneurs in Residence -ohjelmassa, jonka tavoitteena on lisätä yrittäjien konkreettista osallistumista ja läsnäoloa yliopistossa tuoden opiskelijoille ja tutkijoille kosketuspintaa käytännön yrittäjyyteen ja liiketoimintaan.

Lahjoittaminen merkkipäivän yhteydessä on luonteva tapa tukea itselle tärkeää toimintaa ja yksi yliopistoyhteistyön muoto. Lahjoituksellaan Kupittaan Citymarket ja Hannu Aaltonen haluavat edistää päivittäistavarakaupan alaan liittyvää akateemista tutkimusta ja synnyttää uutta osaamista.

– Arvostan Turun yliopiston ja kauppakorkeakoulun tekemää työtä ja toivon lahjoituksella edistettävän vähittäiskaupalle tärkeiden asioiden tutkimusta ja koulutusta, kertoo kauppias Hannu Aaltonen.

Turun kauppakorkeakoulun dekaani Markus Granlund onnittelee Kupittaan Citymarketia ja kauppias Aaltosta merkkipäivästä ja kiittää lämpimästi lahjoituksesta.

– Pitkäaikaiset ja monipuolisilla tavoilla konkretisoituvat kumppanuudet paikallisen elinkeinoelämän kanssa ovat Turun kauppakorkeakoululle erittäin tärkeitä. K-Citymarket Kupittaan lahjoitus tullaan käyttämään erityisesti vähittäiskauppaan liittyvän kauppatieteellisen tutkimuksen ja koulutuksen vahvistamiseen esimerkiksi verkkokauppaan ja erilaisiin opiskelija-aktiviteetteihin liittyen päivittäistavarakaupan koulutuksessa, toteaa dekaani Granlund.

Luotu 30.11.2022 | Muokattu 30.11.2022