Kuukauden tutkija: Anni Vidbäck

03.10.2025

Lokakuussa oppimisen ja opetuksen tutkimuskeskus CERLIn Kuukauden tutkija -sarjassa esittelyvuorossa on väitöskirjatutkija Anni Vidbäck.

Paraikaa tutkin tiedelukutaidon opettamista ja oppimista. Teen pääasiassa väitöskirjaani, joka on osa laajempaa tutkimus- ja kehittämishanketta (Fostering Finnish Science Capital, FINSCI, osahanke 3). Hankkeen yhtenä tavoitteena on kehittää tiedelukutaidon pedagogiikkaa eri koulutusasteille. Oman tutkimukseni keskiössä ovat alakoulun opettajien ja oppilaiden näkökulma pedagogiikan kehittämisessä. Lisäksi olen mukana luokanopettajaopiskelijoiden tiedelukutaitoa käsittelevässä tutkimuksessa. 

Tämän aiheen tutkiminen on tärkeää, koska informaatiotulvan ja monimutkaisten ongelmien keskellä jokainen meistä tarvitsee tiedelukutaitoa. Tiedelukutaidon oppiminen ja opettaminen ovat kuitenkin osoittautuneet haastavaksi. Oppilaiden haasteet liittyvät erityisesti tutkitun tiedon ymmärtämiseen ja yhdistämiseen eri tietolähteistä. Opettajat puolestaan kamppailevat esimerkiksi omien sisältötietojensa ja opetusmateriaalien puutteiden vuoksi. Näistä syistä johtuen on tärkeää kehittää pedagogisia ratkaisuja tiedelukutaidon oppimisen ja opetuksen tueksi.

Tutkijan arjessa työpäiväni kuluvat pääasiassa tietokoneen äärellä. Työpäivääni kuuluu, tutkimuksen vaiheesta riippuen, muun muassa tiedonhankintaa, tutkimusaineistojen keruuta, aineistojen analysointia sekä tutkimusartikkelien lukemista ja kirjoittamista. Tällä hetkellä työskentelen lähinnä väitöstutkimukseni yhteenveto-osuuden parissa. Osallistun lisäksi erilaisiin kokouksiin, joissa pääsen keskustelemaan tutkimuksesta ja tiedelukutaidon pedagogiikan kehittämisestä kasvotusten kollegoideni kanssa. Pedagogiikan kehittämiseen liittyen olen mukana myös opetus- ja oppimateriaalien ja opettajien täydennyskoulutusten suunnittelussa ja toteutuksessa.

Teen yhteistyötä samoissa tutkimushankkeissa työskentelevien kanssa. Olen tällä hetkellä mukana FINSCI- ja Read 2 Learn -hankkeissa. Hankkeiden myötä olen päässyt mukaan kiinnostaviin yhteiskehittämis- ja kirjoittamisprosesseihin. Teen yhteistyötä myös hankkeiden tutkimuksiin osallistuvien koulujen kanssa. Kentän toimijoiden kuten opettajien ja oppilaiden osallistaminen on yksi kehittämistutkimuksemme kulmakiviä.

Kun en tutki, vietän aikaa perheeni parissa ja viihdyn erilaisissa vapaa-ajan aktiviteeteissa. Kaksi aktiivisesti harrastavaa lasta tuovat vauhtia niin arki-iltoihin kuin viikonloppuihin muun muassa treenikuskausten merkeissä. Kannustan myös lapsia mielelläni peleissä ja kilpailuissa ihan paikan päällä. Omasta hyvinvoinnistani pidän huolta monipuolisesti liikkuen. Kävely metsässä tai jooga lataavat akkujani parhaiten. Saan myös olla mukana tanssillisen voimistelun ryhmässä, joka treenaa ensi kesän Gymnaestrada-tapahtumaan. Välillä on mukava istahtaa sohvan nurkkaan lukemaan vaikkapa jotakin historiallisista romaania tai pähkäillä ristisanatehtäviä.

Terveiseni oppimisen ja opetuksen tutkimuksen parissa toimiville: informaatiotulvan, epävarmuuden ja haasteiden täyttämässä maailmassa tutkitun tiedon tuottaminen ja vaaliminen on tärkeämpää kuin koskaan. Pidetään yhdessä huolta siitä, että tutkittu tieto on jatkossakin kaikkien ulottuvilla ja varmistetaan, että opettajilla on käytössään tutkimusperustaisia työkaluja opetustyönsä tueksi.

Kuukauden tutkija on kasvatustieteiden tiedekunnan tutkimuslaitosten CERLIn ja CELEn yhteinen julkaisusarja, jossa esitellään kerran kuussa yksi tutkija. Tutkimuslaitokset vuorottelevat tutkijaesittelyn kanssa kuukausittain. Aiemmin julkaistut esittelyt on koottu julkaisusarjan omalle verkkosivulle.

Luotu 03.10.2025 | Muokattu 03.10.2025