Mahdi Moghaddam  lähikuvassa

Mahdi Moghaddam voitti 3MT-kisan – edustaa Turun yliopistoa kansainvälisissä kilpailuissa

10.03.2022

Materiaalitekniikan tohtorikoulutettava Mahdi Moghaddam voitti Turun yliopiston Three Minute Thesis -kilpailun. Moghaddam edustaa Turun yliopistoa sekä Coimbra-ryhmän kansainvälisessä eurooppalaisille yliopistoille järjestetyssä 3MT-kilpailussa että ​SANORD-verkoston kansainvälisessä 3MT-kilpailussa.

Mahdi Moghaddam kertoi Turun yliopiston 3MT-kilpailussa kolmessa minuutissa tutkimuksestaan, jonka tavoitteena on löytää ratkaisuja aurinkoenergian tehokkaampaan varastointiin akkuteknologian avulla. Moghaddamin mukaan tutkimuksen perimmäisenä tavoitteena on hidastaa ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta.

– Olen onnellinen. En osannut ennakoida tulosta, sillä kaikki esitykset olivat hyviä, Moghaddam kommentoi voittoaan tulosten julkistamisen jälkeen ja kiitti tuomareita.

Toisen sijan kilpailussa nappasi fysiikan ja tähtitieteen laitoksen tohtorikoulutettava Zahra Jahanshah Rad, joka kertoi esityksessään elektroniikan ja aurinkosähkölaitteiden käyttöiän ja tehokkuuden kasvattamiseen liittyvästä tutkimuksestaan. Yleisön suosikiksi kilpailussa äänestettiin kliinisen laitoksen tohtorikoulutettava Anne Abion esitys, jonka aiheena oli Seychellien saarivaltion asukkaiden kuolinsyihin liittyvä tutkimus.

– Tänä vuonna esitysten taso oli todella korkea ja päätöksen tekeminen oli vaikeaa. Valinnassa kiinnitimme huomiota muun muassa esityksen selkeyteen ja vaikuttavuuteen, kielen ymmärrettävyyteen ja puhujan innostuneisuuteen. Mahdi Moghaddam on osallistunut kilpailuun aikaisemminkin, joten tämä on hyvä viesti sen puolesta, että kannattaa osallistua uudelleen. Lämpimät onnittelut voittajille, sanoi yhtenä kilpailun kolmesta tuomarista toiminut kieli- ja viestintäopintojen keskuksen johtaja Mike Nelson.

Turun yliopiston 3MT-finaaliin osallistui seitsemän tohtorikoulutettavaa. Nelsonin lisäksi tuomaristoon kuuluivat vararehtori Piia Björn ja luonnonyhdistekemian professori Juha-Pekka Salminen.

Kilpailun järjestivät Turun yliopiston tutkijakoulu (UTUGS), tutkijaurayksikkö, kieli- ja viestintäopintojen keskus ja viestintä.

Katso Mahdi Moghaddamin esitys

Luotu 10.03.2022 | Muokattu 10.03.2022