Muutoksen veistäjät -hankkeessa tutkitaan puunkäyttöä Koillis-Euroopan raja-alueilla 1100-1600-luvulla

07.09.2018

Puu oli elintärkeä pohjoisen esimodernin ajan havumetsävyöhykkeellä. Sillä oli myös hengellinen ulottuvuutensa. Turun yliopiston arkeologian professori Visa Immosen johtama tutkimusryhmä tarkastelee ”Muutoksen veistäjät. Puun käyttö Koillis-Euroopassa 1100–1600” -hankkeessa puun asemaa keskiajan ja uuden ajan alun kristillisyydessä uusin silmin. Suomen Akatemia myönsi hankkeelle viisivuotisen rahoituksen kesäkuussa 2018.

​Puinen Kristuksen päätä esittävä veistos 1400-luvun puolivälistä, Naantalin kirkko. Kuva: Markku Immonen.

Muutoksen veistäjät -hankkeen tutkijat selvittävät pitkällä aikajänteellä tapahtuneita muutoksia puun merkityksissä. Muutokset näkyvät esimerkiksi puumateriaalin ja -esineiden liikkeissä metsän raaka-aineesta kotitalouksien ja markkinoiden tuotteeksi ja puupölkystä kirkolliseksi veistokseksi.

– Pohdimme, kuinka nämä liikkeet ja muutokset kytkeytyivät muinaisiin elämäntapoihin ja ihmisten, eläinten ja ympäristön sekä yliluonnollisen välisiin suhteisiin, Immonen sanoo.

Muutoksen veistäjät on osa ihmistieteiden ympäristöpainotteista tutkimusta

Hankkeen tutkijat analysoivat niitä monimutkaisia aineellisia ja sosiaalisia verkostoja, jotka puussa materiaalina ja puun käytössä yhdistävät paikallisia ja globaaleja ilmiöitä, taloutta ja sosiaalisia käytäntöjä.

– Näin laaja-alainen tutkimus vaatii poikkitieteisyyttä. Tutkimusryhmämme koostuukin kasvitutkijoista, arkeologeista, taidehistorioitsijoista ja historioitsijoista, Immonen kertoo.

Tutkimuksen keskiössä ovat aineellisuuden ja esineiden elinkaaren käsitteet.

– Käsitteellä aineellisuus emme viittaa vain esineiden ja ympäristön aineellisuuteen. Se kattaa myös merkitysten antamisen ja puunkäytön kulttuurisen ja sosiaalisen viitekehyksen eli sen, kuinka asiat miellettiin aineellisina, ”puisina”. Näin määriteltyä aineellisuutta jäsennämme elinkaaren käsitteellä. Elinkaari on työkalu, jolla tutkimme esineiden eri käyttövaiheissaan kokemia muutoksia, Immonen luonnehtii.

Arkeologiset löydöt ja kirkoissa säilyneet puuaineistot Koillis-Euroopan raja-alueiden jäsentäjinä

Koillis-Eurooppa on erityisen kiinnostava alue puunkäytön tutkimuksen kannalta: puuta oli paljon saatavilla niin havu- kuin lehtimetsistä. Hankkeessa tutkitut puuaineistot voi karkeasti jakaa kolmeen ryhmään, joista ensimmäisen muodostavat kaupunkien arkeologisissa kaivauksissa talletetut puuesineet.

– Niitä on Turustakin tuhansittain. Arkeologisesti kuuluisin pohjoisen puukaupunki on kuitenkin Novgorod, Immonen kertoo.

Myös Koillis-Euroopan laajat suot ovat säilyttäneet paljon muinaisia puuesineitä, useimmiten suksia ja reenjalaksia, joita on nostettu yksittäisinä turpeesta. Suolöydöillä on laaja maantieteellinen levintä, mikä tekee niistä Immosen mukaan tärkeän tutkimusaineiston.

Koillis-Euroopan kirkoissa säilyneet keskiaikaiset puuveistokset muodostavat hankkeen kolmannen tutkimusaineiston. Suomessa keskiaikaisia veistoksia on säilynyt noin 800.

– Viime vuosikymmeninä tutkijat ovat tajunneet, kuinka tärkeän aineiston Pohjoismaissa ne muodostavat koko Euroopan mittakaavassa, Immonen toteaa.

1100–1600-luvulla Koillis-Euroopassa elettiin muutosten aikaa

1100–1600-luku oli muutosten aikaa Koillis-Euroopassa, Itämeren ja Barentsinmeren välisellä alueella. Ensimmäiset laajat hallintorakenteet, kuningaskunnat, syntyivät alueelle 1100-luvulta lähtien. Kristillistymisprosessi kiihtyi, mikä vaikutti sosiaalisiin rakenteisiin, kauppasuhteisiin ja aineelliseen kulttuuriin.

– Projektimme ajallisena takarajana on vuosi 1600. Sitä leimasi kansallisvaltioiden kehitys, sääty-yhteiskunnan vahvistuminen, reformoidun kirkon vakiintuminen sekä kauppareittien kurkottaminen Atlantin yli, Immonen kertoo.

Koillis-Eurooppa oli raja-aluetta monin tavoin. Se oli kaupungistumisen pohjoisin kolkka, josta alkoivat laajat erämaametsät. Pysyvien maanviljelysasutusten ohella pohjoisessa oli metsästäjäkeräilystä eläviä yhteisöjä sekä näiden kahden talousmuodon erilaisia välimuotoja. Alue oli myös kristillisten ja ei-kristillisten väestöjen sekä roomalaiskatolisen ja kreikkalaiskatolisen kirkon raja-aluetta.

– Projektimme päämääränä on luoda malli, joka jäsentää puunkäyttöä osana näitä monia rajoja, Immonen summaa.

Visa Immosen lisäksi hankkeessa työskentelevät Janne Harjula, Mia Lempiäinen-Avci, Ilkka Leskelä, Elina Räsänen ja Katri Vuola.

MV

 

Luotu 07.09.2018 | Muokattu 07.09.2018