Suomen Akatemia myönsi Turun yliopistoon yhteensä yli 1,1 miljoonaa euroa rahoituksina tutkimuksen hyödyntämiseen. Rahoitukset myönnettiin yliopistonlehtori Jenni Kuulialalle, professori Petriina Paturille, erikoistutkija Hanindyo Kuncarayaktille ja apulaisprofessori Emilia Peltolalle.
Suomen Akatemia on myöntänyt yhteensä 9,7 miljoonaa euroa rahoituksina 41 tutkijalle 27 hankkeeseen tutkimuksen hyödyntämiseen tähtäävässä rahoitushaussa. Rahoituksen tavoitteena on edistää tutkimustulosten hyödyntämistä kohti kaupallistamista ja muuta yhteiskunnallista vaikuttavuutta.
Yliopistonlehtori Jenni Kuuliala historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitokselta sai 299 942 euron rahoituksen hankkeeseen, joka tekee näkyväksi vammaishistoriaa ja lisää vammaisten henkilöiden osallisuutta kulttuuriperintölaitoksissa. Uuteen tutkimukseen ja vammaisyhteisöjen kanssa tehtyyn yhteiskehittämiseen perustuen hankkeessa kehitetään ja pilotoidaan työkaluja, asiantuntijapalveluita, podcast ja maksuton opas, jotka auttavat kulttuuriperintöorganisaatioita käsittelemään vammaisuutta monitahoisemmin ja inklusiivisemmin.
Fysiikan professori Petriina Paturille myönnettiin 298 921 euron rahoitus hankkeelle, joka vastaa kasvavaan tarpeeseen kehittää energiatehokkaita tietojenkäsittelyratkaisuja. Projektissa kehitetään anturi, joka käsittelee akustiset signaalit jo anturissa, ja vähentää siten pilvilaskennan tarvetta ja energiankulutusta. Tällaisia antureita voidaan käyttää esimerkiksi ympäristön ja turvallisuuden valvonnassa, joissa nopeat ja luotettavat paikalliset päätökset ovat elintärkeitä.
Erikoistutkija Hanindyo Kuncarayakti Tuorlan observatoriosta sai 267 164 euron rahoituksen hankkeelle, jossa parannetaan merkittävästi tähtitieteilijöiden käyttämien elektronisten ilmaisimien tehokkuutta. Teknologiaa testataan ensimmäisenä yhteispohjoismaisella NOT-teleskoopilla, ja tutkijoiden tavoitteena on luoda uuden sukupolven erittäin herkkä ilmaisin. Uusien tähtitieteen löytöjen lisäksi hanke voi johtaa teknologian edistymiseen myös muilla tieteenaloilla ja teollisuudessa.
Materiaalitekniikan apulaisprofessori Emilia Peltolalle myönnettiin 299 965 euron rahoitus hankkeelle, jossa kehitetään datalähtöistä lähestymistapaa biosensorien suunnitteluun. Tutkijoiden tavoitteena on siirtyä kokeiluun perustuvasta menetelmästä kohti tehokkaampaa ja luotettavampaa sensorikehitystä.