Nobel-palkinnolla huomioitu ihmislajin evoluution tutkimus on yksi Turun yliopiston uusista tutkimuksen painopisteistä

03.10.2022

Lääketieteen tuoreella Nobelilla palkittu Svante Pääbo tutkii ihmislajin evoluutiota muinais-DNA:n avulla. Kyseinen tutkimusala on myös yksi Turun yliopiston keskeisistä uusista painopisteistä.  

Pääbon johtama Max Planck evolutiivisen antropologian instituutti tekee aktiivista yhteistyötä suomalaisen muinais-DNA:n tutkimukseen keskittyvän tutkimusryhmän kanssa, jota johtaa professori Päivi Onkamo Turun yliopistosta.

– Turun yliopisto on parhaillaan panostamassa merkittävästi tähän tutkimusalaan. Ihmislajin evoluutio liittyy professori Virpi Lummaan johtamaan Human Diversity -kokonaisuuteen, jossa tutkimme mm. ihmisen muinaisia ja nykyisiä kulttuureita, geenejä, tartuntatautitaakkaa sekä yksilöiden evolutiivista menestystä. Olemme myös panostamassa muun muassa yliopiston Center of Evolutionary Applications -laboratorion kehittämiseen, jotta tutkijoilla olisi jatkossa entistä paremmat edellytykset tehdä muinais-DNA:han liittyvää tutkimusta Suomessa, Onkamo sanoo. Molempiin toimintoihin on haettu myös Suomen Akatemian rahoitusta.

Onkamon mukaan tällä hetkellä kaikki tutkimusryhmän muinaisnäytteiden sekvensointi tehdään Leipzigissä Max Planck evolutiivisen antropologian instituutissa. Tähän asti instituutissa on analysoitu jo 500 yksilöä ja lisää on tekeillä.

– Instituutin laboratorio huolehtii muinaisnäytteiden sekvensoinnista, mutta laskennalliset analyysit tehdään tutkimusryhmässämme. Meillä on paljon kiinnostavaa yhteistä tutkimusta käynnissä ja kiehtovia tuloksia tulossa. Esimerkiksi tutkijamme Elina Salmela on parhaillaankin Leipzigissa Max Planck -instituutissa tekemässä tutkimusta, jossa selvitetään Suomessa muinoin eläneiden ihmisten genomeja ja miten väestö on tähän päivään mennessä Suomessa muuttunut, Onkamo kertoo.

Omaan laboratorioon panostaminen parantaa jatkossa Suomessa tehtävän evoluutio- ja DNA-tutkimuksen edellytyksiä.

– Meillä Turun yliopistollakin on esimerkiksi omat erittäin laajat ja arvokkaat arkeologiset sekä kasvi- ja eläinkokoelmat. Oman laboratoriomme kehittäminen mahdollistaa jatkossa myös näiden yliopiston omien kokoelmien entistä syvällisemmän analysoinnin ja tulemme saamaan paljon kiehtovaa tietoa myös oman lähiympäristömme historiasta ja ihmisen evoluutiosta täällä lähiseudulla, Onkamo lupaa.

Luotu 03.10.2022 | Muokattu 03.10.2022