OP Ryhmän Tutkimussäätiö palkitsi Eero Mäkysen väitöskirjan vuoden 2022 parhaana väitöskirjana

30.01.2023

OP Ryhmän Tutkimussäätiö palkitsi vuoden 2022 parhaana väitöskirjana Eero Mäkysen Turun yliopistoon tekemän teoksen Essays on Firm Dynamics. Palkinnon saaja julkistettiin OP Ryhmän Tutkimussäätiön järjestämässä teemapäivässä torstaina 26.1.2023.

Teos tarkastelee kansantalouden tuottavuuteen vaikuttavia tekijöitä. Väitöskirjan esseet käsittelevät yritystoimintaan ja yritysten toimintaympäristöön vaikuttavia aggregaattitason tulemia, kuten tuotantoa, työllisyyttä ja tuottavuutta. Mäkynen saa tunnutuksen lisäksi 10 000 euron suuruisen rahapalkinnon.

– Väitöskirjapalkinnon saaminen on suuri kunnia. Mielestäni on myös hienoa, että Suomessa tehtävää makrotaloustieteen tutkimusta tällä tavoin huomioidaan. Tarkoitukseni on jatkaa väitöskirjassa aloitettua tutkimustyötä tutkijatohtorin tehtävässä, mitä palkinto myös osaltaan tukee, sanoo palkinnon vastaanottanut Eero Mäkynen, joka työskentelee tutkijatohtorina Turun yliopiston kauppakorkeakoulussa.

Lukusuositus päättäjille

Mäkynen toivoo väitöskirjansa edistävän ymmärrystä talouden kokonaistuottavuuteen vaikuttavista tekijöistä ja tarjoavan uutta tietoa talouspolitiikan tueksi. Myös asiantuntijaraati piti väitöskirjan yhteiskunnallisen vaikutuksen potentiaalia erityisen merkittävänä. Raadin mukaan kyseessä on alansa väitöskirjojen parhaimmistoon lukeutuva, kansainvälisen tason huipputeos.

– Lukukauden 2022 paras väitöskirja on taidokkaasti muodostettu kokonaisuus ja tasoltaan vertailukelpoinen Euroopassa ja Yhdysvalloissa tehtyjen tämän alan parhaiden väitöskirjojen kanssa. Tämä oli mielestämme eheä ja vaikuttavuuspotentiaaliltaan hyvin merkittävä väitöskirja, joten voimme hyvillä mielin antaa siitä lukusuosituksen kaikille päättäjille, sanoo OP Ryhmän Tutkimussäätiön hallituksen puheenjohtaja Annukka Nikola.

OP Ryhmän Tutkimussäätiön jokavuotiseen kilpailuun valittavat väitöskirjapalkintoehdokkaat pyydetään yliopistoilta. OP Ryhmän Tutkimussäätiön tarkoituksena on taloudellisen tutkimuksen, erityisesti osuuspankkitoimintaan liittyvän tutkimuksen edistäminen ja tukeminen.

Luotu 30.01.2023 | Muokattu 30.01.2023