Oxfordin yliopiston Lucy Bowes vierailevaksi professoriksi INVESTiin

07.03.2022

Lucy Bowes on yksi kehityspsykologisen tutkimuksen kärkinimistä. INVESTissä hän keskittyy etenkin luento-opetukseen ja mentorointiin. 

Eriarvoistumisen, interventioiden ja hyvinvointiyhteiskunnan tutkimuskeskus INVEST on myöntänyt vierailevan professorin arvon Lucy Bowesille. Bowes työskentelee kokeellisen psykologian professorina Oxfordin yliopistossa, ja hän on erikoistunut riskien ja resilienssin tutkimukseen mielenterveyden häiriöiden näkökulmasta. 

Bowes toimii INVESTin vierailevana professorina kaksi vuotta. Niiden aikana hän vierailee Turussa vuosittain INVESTin tutkimuksellisena eritysasiantuntijana. Hänen keskeisiä tehtäviään ovat mentorointi ja luento-opetus sekä mahdollinen tutkimusyhteistyö. 

– Odotan innolla, että pääsen jakamaan ja kehittelemään tutkimusideoita INVESTin opiskelijoiden ja tutkijoiden kanssa. En malta odottaa, että tapaan heidät, Bowes sanoo.

Vierailevat professorit edistävät kansainvälistä yhteistyötä

Lucy Bowes on noussut nopeasti kehityspsykologian tutkimuksen, erityisesti riskien ja resilienssin psykologian, kärkitutkijoiden joukkoon. Hänen tutkimuskohteitaan ovat muun muassa kiusatuksi joutumisen ja muiden traumaattisten lapsuuskokemusten pitkäaikaiset vaikutukset. Hän on tutkinut myös esimerkiksi virtuaalitodellisuuteen pohjautuvia interventiomenetelmiä, käyttäytymisgenetiikkaa, mielenterveyden häiriöiden kehittymistä ja sosiaalista eriarvoisuutta. 

Bowes on ollut mukana arvioimassa KiVa Koulu -ohjelman vaikuttavuutta Isossa-Britanniassa. Lisäksi hän on yksi vastikään perustetun Leverhulme Doctoral Training Programme -tohtorikoulutusohjelman vetäjistä. Bowes on suorittanut tohtorin tutkinnon King’s Collegessa Lontoossa. 

– Innovatiivinen yhteistyö johtavien tutkijoiden kanssa muodostaa INVESTin toiminnan ytimen. Vierailevat professorit tuovat meille uutta osaamista ja auttavat rakentamaan kansainvälisiä verkostoja, sanoo Turun yliopiston psykologian professori Christina Salmivalli, joka johtaa INVESTissä sosiaalisten suhteiden ja verkostojen tutkimusalaa. 

– Lucy Bowesin osaaminen sopii erinomaisesti INVESTin tutkimusteemoihin. Odotamme innolla myös kiinnostavia yhteistyömahdollisuuksia esimerkiksi hänen vetämänsä tohtorikoulutusohjelman kanssa.

Eriarvoistumisen, interventioiden ja hyvinvointiyhteiskunnan tutkimuksen lippulaiva INVEST keskittyy yhteiskunnallisen eriarvoisuuden vähentämiseen ja hyvinvointivaltion uudistamiseen. Lasten, nuorten ja nuorten aikuisten hyvinvointia parannetaan uusia interventioita kehittämällä. Tavoitteena on tarjota Suomelle ja muille yhteiskunnille nykyistä tasa-arvoisempi sekä taloudellisesti, väestöllisesti ja sosiaalisesti kestävämpi hyvinvointivaltiomalli. INVEST on Suomen Akatemian lippulaivahanke ja Turun yliopiston ja THL:n yhteinen tutkimuskeskus.

 

Teksti: Milla Ikonen

Luotu 07.03.2022 | Muokattu 07.03.2022