Pekka Vallitulle biomateriaalitieteen arvostettu George Winter -palkinto

08.03.2021

Turun yliopiston hammaslääketieteen laitoksen johtaja, biomateriaalitieteen professori Pekka Vallittu on saanut European Society for Biomaterials -seuran George Winter -palkinnon. Kyseessä on yksi Euroopan merkittävimmistä tiedepalkinnoista biomateriaalitieteen alalla.

European Society for Biomaterials jakaa George Winter -palkinnon vuosittain tunnustuksena ja kannustuksena erinomaisesta tutkimuspanoksesta biomateriaalien alalla. Palkitut ovat tuottaneet merkittävää uutta tietoa biomateriaalitieteen alalle joko perus-, soveltavan tai kliinisen tutkimuksen kautta. 

Palkinnon on aiemmin saanut myös esimerkiksi professori Larry Hench, joka on keksinyt bioaktiivisen lasin. Bioaktiivisella lasilla on keskeinen rooli luun parantumisessa. Myös Vallitun johtamien BioCity Turun biomateriaalitutkimusohjelman ja Turun kliinisen biomateriaalikeskuksen tutkimus perustuu suurelta osin bioaktiivisen lasiin ja sen komposiitteihin. 

Vallitun tutkimusryhmä on esimerkiksi ensimmäisenä maailmassa kehittänyt kallon luupuutoksia korvaavan bioaktiivisen lasikuitulujitteisen implantin, joka hyväksyttiin kliiniseen käyttöön vuonna 2014. Hänen tutkimustyönsä on johtanut myös kahden biomateriaalialan yrityksen perustamiseen.

– Palkinnon saaminen juuri ESB:ltä on hieno asia, koska se osoittaa metallittomiin komposiitteihin keskittyvän tutkimuksemme tulleen biomateriaalitiedeyhteisössä esille ja saavan nyt tässä muodossa arvostusta. Tämä nostaa turkulaisen biomateriaalitutkimuksen ja yritystoiminnan näkyvyyttä maailmalla – se on hieno asia, toteaa Pekka Vallittu. 

Palkinto jaetaan ESB-konferenssin yhteydessä Portugalin Portossa 5.–9.9.2021, jolloin palkitut pitävät luennon konferenssiyleisölle.

Luotu 08.03.2021 | Muokattu 08.03.2021