Suomen modernein koulu vihittiin käyttöön

12.04.2017

Turun normaalikoulun sisätilat kokivat täysremontin, kun ne peruskorjauksen yhteydessä uudistettiin vastaamaan nykyisiä pedagogisia tarpeita. Uudet valoisat tilat vihittiin käyttöön 11.4. osana keväisen juhlaviikon ohjelmaa.

Aulatiloissa on paljon valoa ja kohtaamispaikkoja. Koulun uuden ilmeen on suunnitellut Arkkitehtitoimisto Sigge ja rakennustöiden etenemisestä vastasi Skanska. Peruskorjaus kesti syksystä 2015 vuoden 2017 alkuun asti.


– Rakenna talosi viisauden perustalle. Viisaan talossa ovi on aina auki ja tilaa kaikille.

Opetusneuvos Armi Mikkola kiitti Turun normaalikoulua näkyvästä työstä tulevaisuuden koulun kehittämiseksi.

- Kehitystä ei ole pakko seurata, siinä voi olla myös edellä!


Koulun kuoron esittämä Finlandia kaikui komeasti uudessa auditoriossa, joka on rakennettu entisen huoltopihan päälle.


Albanialaisten tanssiryhmä esiintyi hienosti vihkiäisissä.


Uudistuksessa panostettiin erityisesti tilojen muunneltavuuteen, ilmastointiin, läpinäkyvyyteen, yhteisöllisyyteen ja akustiikkaan. Vihkiäisissä oppilaskuntien tervehdyksessä oppilaat kiittelivätkin uusien tilojen jo parantaneen keskittymistä opetukseen.


Finlandersistakin tuttu musiikinopettaja Tomi Oravala esitteli upealla teknologialla ja akustiikalla varustettua "kelluvaa musiikkiluokkaa", jonka rakenteet on täydellisesti eristetty sitä ympäröivästä rakennuksesta. Luokka on iltaisinkin kovassa käynnissä koulun mittavan bänditoiminnan ansiosta.


Normaalikoulun rehtori Veli-Matti Hakanen esitteli yliopiston rehtori Kalervo Väänäselle käsityöluokan ainutlaatuista teknologiaa. Osa laitteista on suunniteltu juuri tänne, ensimmäisenä maailmassa.

– Uskallan väittää, että tämä on Suomen modernein koulu, Hakanen sanoi.
– Sellainen ei kuitenkaan synny vain tiloista ja teknologiasta, vaan meistä ja toimintatavoistamme.

Teksti: Katja Kontu
Kuvat: Katja Kontu ja Jari Sjölund

Luotu 12.04.2017 | Muokattu 12.04.2017