Eurooppa-foorumi avajaiset

Turun Eurooppa-foorumin avajaisia vietettiin Tiedepuistossa

29.08.2019

Toista kertaa järjestettävän Eurooppa-foorumin ohjelmassa näkyy politiikan supervuosi. Biocityn aulassa järjestetyssä avajaistilaisuudessa kuultiin järjestäjien juhlapuheita ja Akademiska Orkesternin musiikkiesitys. Lisäksi Turku Science Park jakoi vuotuiset yrityspalkintonsa sekä uutena avauksena Tiedepuiston tähti -kunniamaininnat.

Avajaistilaisuuden ensimmäisen puheen piti Turun kaupunginjohtaja Minna Arve. Arve avasi puheessaan foorumin tämän vuoden antia.

– Tänä vuonna ohjelma on entisestään kehittynyt. Järjestäjien määrä on kaksinkertaistunut ja erillisiä tapahtumia on kolmen päivän aikana yli viisikymmentä. Määrää tärkeämpää on kuitenkin laatu ja siitä olen todella iloinen ja tyytyväinen, miten laajasti tänä vuonna on saatu mukaan niin Suomen poliittista johtoa, europarlamentaarikkoja, tutkijoita, asiantuntijoita, elinkeinoelämän edustajia ja kansalaisjärjestöjä, Arve sanoi.

Minna Arve Eurooppa-foorumi
Arve kiitti puheensa lopussa kaikkia foorumin järjestäjiä ja yhteistyökumppaneita.

Kaupunginjohtajan jälkeen lavalle astui Eurooppa-foorumi Turussa ry:n puheenjohtaja, Turun yliopiston työelämäprofessori Anders Blom. Blom kiitti puheessaan alueen korkeakouluja ja erityisesti yliopistoja kaikesta foorumille annetusta tuesta ja tärkeän Eurooppa-keskustelun ylläpitämisestä.

– Kokemuksesta voin sanoa katsoessani täällä monia tuttuja kasvoja, jotka aloittivat Eurooppa-keskustelua Suomessa -80-luvulla, niin korkeakoulujen panos Turussa on ollut aivan ratkaiseva siihen nähden, mitä suomalainen Eurooppa-keskustelu todellisuudessa on, Blom sanoi.

Anders  Blom TEF
 – Toiseksi haluaisin korostaa sitä, että Eurooppa on muuttunut, Suomi on muuttunut. Tämä haaste, mitä Eurooppa on, on aivan toisenlainen, kun katsomme asioita vaikkapa 80 vuotta taaksepäin, jolloin muistamme Moskovan-Berliinin paktia, talvisotaa, tai jos muistamme vuoden -69 suurta murrosta Euroopassa, Blom jatkoi.

Turun yliopiston rehtori Jukka Kola lausui yliopiston terveiset.

– Tämä tervetulotoivotus on tieteen ja tutkimuksen sekä koulutuksen ja sivistyksen puolesta. Näitä asioitahan me yliopistoissa teemme ja edistämme ja niitä me tarvitsemme suomalaisessa ja tässä eurooppalaisessa yhteiskunnassa – toki maailmalla kaikkialla. Se on se hyvin tärkeä panos, millä tavalla me pystymme laajemmin ymmärtämään, mitä meillä kotimaassa tai maailmalla ja Euroopassa tapahtuu, Kola sanoi.  

Jukka Kola Eurooppa-foorumi
– On ilo olla mukana tällaisen ison porukan kasaamassa, rakentamassa ja toteuttamassa tilaisuudessa nimeltään Eurooppa-foorumi ja sitä me teemme jatkossakin entistä isommalla innolla, Kola jatkoi.

Åbo Akademin tervetulosanat lausui vararehtori Mikael Lindfelt. Avajaistilaisuuden käynnisti Akademiska Orkesternin musiikkiesitys, jossa kuultiin kaksi Sibeliuksen kappaletta, Impromptu ja Romanssi opus 42, joista jälkimmäisen kantaesitys on aikoinaan pidetty Turussa.

Turkulaisyrityksille palkintoja

Eurooppa-foorumin avajaisten yhteydessä jaettiin Turku Science Park Oy:n myöntämät Entrepreneurial Spirit of Turku -palkinnot, joita on jaettu jo vuodesta 2003 lähtien. Tänä vuonna tunnustukset jaettiin kolmessa kategoriassa: Growth in Sight, Born Global ja Brave Move.

Growth in Sight -kategoriassa on perinteisesti palkittu yritys, jonka toiminta ennakoi tulevaa kasvua. Tänä vuonna palkinnon sai vuonna 2013 perustettu Poistoa Oy. 

Poistoa Eurooppa-foorumi
Perustajansa Niina Kestin johdolla yritys on nopeasti kasvanut yli sata ammattilaista työllistäväksi puhtausalan toimijaksi, joka tunnetaan erityisesti homesiivouksiin liittyvästä osaamisestaan. Parin viimeisen vuoden ajan Poistoan toimitusjohtajana on työskennellyt Vesa Virtanen. Kuvassa oikealla palkinnot jakanut Turku Science Parkin toimitusjohtaja Niko Kyynäräinen.

Born Global -palkinnon sai diagnostiikkayritys Labrox Oy, joka valmistaa laboratorioissa käytettäviä monileimalukijoita. Labroxin perusti vuonna 2011 kuusi insinööriä, jotka ovat myös aktiivisesti hyödyntäneet Turun seudulla tarjolla olevia yrityskehityspalveluita. 

Brave move -palkinnon sai Film Service Finland Oy. Yrityksen taustalta löytyy kolme helsinkiläistä, yksi oululainen ja yksi turkulainen yritys, jotka ovat yhdistäneet voimansa kansainvälisten televisio- ja elokuvatuotantojen palvelemiseksi. 

Kalervo Väänäselle Tiedepuiston tähti -tunnustus 

Tänä vuonna jaettiin myös kaksi kunniakirjaa. Tiedepuiston tähti -tunnustukset myönnettiin merkittävästä toiminnasta Turun Tiedepuiston kehittämisen hyväksi. Tunnustuksen saivat Turun yliopiston ja Åbo Akademin tänä kesänä eläkkeelle siirtyneet rehtorit Kalervo Väänänen ja Mikko Hupa. Molemmat ovat olleet aktiivisesti rakentamassa Turun seudun elinkeinoelämän ja korkeakoulujen välistä yhteistyötä.

Kalervo Väänänen Eurooppa-foorumi
– Rehtorin homma on ollut sellaista, että siinä on saanut olla suurin piirtein kaikkena muuna paitsi tähtenä, ja nyt tämäkin sitten toteutui. Tahdon tässä yhteydessä todeta, että vaikka palkinto on osoitettu minulle, minulla on ollut yli 3 000 kaveria, joiden kanssa tämä on saatu aikaiseksi, Väänänen sanoi. 

Heikki Kettunen

Luotu 29.08.2019 | Muokattu 29.08.2019