Asiasana: Eurooppatutkimus

Tämä sivu kokoaa asiasanaan liittyviä sisältöjä.

Turun yliopisto ja Åbo Akademi luovat yhteisen Eurooppa ja EU -maisteriohjelman

25.08.2021

Turun yliopisto ja Åbo Akademi suunnittelevat yhteisen Eurooppa ja EU -maisteriohjelman perustamista. Ensimmäisen suomalainen EU-virkamiespolvi lähenee eläkeikää, ja jo nyt on havaittavissa pula suomalaisista EU-tehtäviin halajavista. Maisteriohjelma on vastaus tarpeeseen. Uuden maisteriohjelman perustamisesta kerrottiin neljättä kertaa järjestettävän Eurooppa-foorumin avajaisissa.

Eurooppa-foorumi tuo nuorten ääntä esille Turussa

30.07.2021

Turussa 25.–27. elokuuta järjestettävä Eurooppa-foorumi innostaa nuoria osallistumaan keskusteluun Euroopasta ja eurooppalaisesta yhteistyöstä. Nuoria on tapahtumassa mukana puhujina, ohjelman järjestäjinä sekä käytännön järjestelyissä vapaaehtoisina. Virtuaalisen tapahtumasivun kautta toivotaan mahdollisimman monen nuoren osallistuvan myös foorumin keskusteluihin.

Tiedepäivä avaa vuotuisen Eurooppa-foorumin elokuussa

16.06.2021

Eurooppa-foorumin ohjelma on julkaistu. Turun yliopisto on mukana tuottamassa erityisesti ensimmäisen eli Tiedepäiväksi nimetyn keskiviikon 25.8. ohjelmaa. Tiedepäivän teemoja ovat tekoäly, rokotteet ja infokuplat. Torstaina Eurooppa-päivässä teemana on talous, perjantaina politiikka. Esiintyjiksi tapahtumaan on saatu Suomen johtavia poliitikkoja komissaari Jutta Urpilaisesta pääministeri Sanna Marinin kautta oppositiojohtajiin.

Eurooppa-foorumi käynnistyy Tiedepäivällä

10.05.2021

Tiedepäivä avaa elokuisen Eurooppa-foorumin. Turun yliopisto ja Åbo Akademi järjestävät yhdessä ohjelmaosuudet, joissa käsitellään monitieteisesti tekoälyä sekä rokotuksia. Päivän kolmantena osuutena on Eduskuntatutkimuksen keskuksen järjestämä seminaari, jossa pohditaan muun muassa demokratiaa ja Suomen hävittäjähankintoja.

ESS-tutkimuksen kokoama yhteiskuntatieteellinen data tuo esille eurooppalaisten ajatukset

29.06.2020

Miten Eurooppa ja eurooppalaiset muuttuvat asenteiltaan, uskomuksiltaan ja käyttäytymiseltään? Siihen löytyy vastaus European Social Survey -infrasta, ainutlaatuisesta yhteiskuntatieteellisen kyselytutkimusten avulla kootusta tietokannasta. Ensimmäiset kyselyt tehtiin 2002, ja nyt on käynnistymässä kymmenes kierros. Suomen osuutta on alusta saakka koordinoinut Turun yliopisto ja sosiaalipolitiikan professori Heikki Ervasti.

Eurooppa-foorumin 2020 ohjelma on julkistettu

18.06.2020

Eurooppa-foorumi pidetään Turussa elokuun viimeisellä viikolla 27.–28.8.2020 teemalla ”Suomi 25 vuotta EU:ssa”. Suomen poliittisen kauden avaustapahtumassa asiantuntijoille, päättäjille ja yleisölle tarjotaan kahden päivän aikana korkeatasoinen ohjelma, jossa puhujina ovat muun muassa komissaari Jutta Urpilainen ja valtiovarainministeri Matti Vanhanen.