Turun yliopisto aikeissa vahvistaa yhteistyötään Kiinassa

28.06.2019

Elokuussa rehtorikautensa Turun yliopistossa aloittava Jukka Kola on vierailullaan Hangzhoussa Kiinassa vahvistanut yliopiston suhteita kiinalaisyliopistojen kanssa. Keskusteluissa esitettiin ajatus neljän yliopiston allianssista, jonka yhteistyö keskittyisi erityisesti terveyteen, hyvinvointiin, elintarviketieteisiin ja yritysyhteistyöhön. Varsinaiset neuvottelut on määrä aloittaa syksyllä.

Jukka Kola Kiina ZJU IFAMA Zhaohui Wu
Vierailullaan Kola tapasi paikallisten yliopistojen edustajia. Kuvassa Kolan lisäksi ZJU:n professori Longbao Wei (vas.), ZJU:n rehtori Zhaohui Wu sekä yliopiston globaalin vaikuttavuuden johtaja Min Li.

Jukka Kola osallistui 22.–27.6. järjestettyyn IFAMA (International Food and Agribusiness Management) -konferenssiin Hangzhoussa Kiinassa. Konferenssiin otti osaa merkittäviä yliopistoja, politiikan päättäjiä ja yrityksiä ympäri maailmaa. 

Turun yliopiston tulevan rehtorin matkan tavoitteena oli luoda uusia avauksia yhteistyölle itäisessä Kiinassa sijaitsevan Zhejiangin maakunnan ja erityisesti sen hallinnollisen keskuksen, Hangzhoun sekä kaupungin kahden suuren yliopiston, Zhejiangin yliopiston (ZJU) ja Zhejiang A & F -yliopiston (ZAFU) kanssa. 

Kola onkin peräänkuuluttanut puheenvuoroissaan kansainvälistymisen merkitystä globaalissa yhteistyössä, rahoitushauissa sekä koulutusviennissä. Kiinalaisten ja suomalaisten yliopistojen mahdollisia yhteistyöalueita voisivat Kolan mukaan olla esimerkiksi terveys ja hyvinvointi sekä elintarviketieteet ja kestävä kehitys.

– Aloitimme jo alustavat keskustelut neljän yliopiston allianssista, johon kuuluisivat Turun yliopisto, ZJU, ZAFU sekä Helsingin yliopisto. ZJU on Kiinan kolmen merkittävimmän yliopiston joukossa ja maailmalla on monta kovan tason yliopistoa kärkkymässä yhteistyömahdollisuuksia yliopiston kanssa – etenkin, kun Zhejiang on vahvimmin Kiinassa kasvava alue. Monitieteisinä yliopistoina Turun yliopiston ja ZJU:n kesken voi löytyä monia muitakin yhteistyöaiheita, Kola kertoo.

Jukka Kola IFAMA Alibaba Brian Wong
Jukka Kola tapasi vierailullaan myös elinkeinoelämän edustajia. Kuvassa Alibaba-verkkojätin globaalin yksikön varapääjohtaja Brian A. Wong.

Hangzhoun elinkeinoelämä on vireää osaksi myös jättiläismäisen verkkokauppa Alibaban pitäessä kotipesänsä alueella. Kola visioi verkkokaupasta mahdollista yritysyhteistyökumppania puheissa olleelle allianssille, sillä yritys on vahvistamassa ruoka- ja maataloustoimintojaan globaalisti. 

– Me kaikki Turusta ja Timbuktuun syömme päivittäin ruokaa elääksemme. Mutta onko sitä ruokaa jatkossa enää kaikille meille riittävästi? Oli hienoa huomata, että myös Turussa toimiva Bayer oli vahvasti esillä IFAMA-konferenssissa Global food Security -teemallaan. On välttämätöntä, että näihin asioihin kiinnitetään maailmanlaajuisesti huomiota. 

– Mahdollisesta neljän yliopiston allianssista ja siihen liittyvistä yhteistyökuvioista on tarkoitus käydä varsinaisia neuvotteluja ensi syksynä, Kola täsmentää lopuksi.

Luotu 28.06.2019 | Muokattu 01.07.2019