Turun yliopiston opiskelijat tuottavat Porin Mielenterveysyhdistys Hyviksen 50-vuotisjuhlanäyttelyn

23.03.2021

Porin Mielenterveysyhdistys Hyvis ry täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi Turun yliopiston opiskelijat tuottavat näyttelyn Hyviksestä Porin kaupunginkirjastoon. Näyttely on esillä 1.–14.11.2021.

Näyttelyn teemoina ovat muun muassa yhdistyksen arjen toiminta ja sen merkitys kävijöille, Hyviksen toiminnan alku ja kehitys, vertaistuki, yksinäisyyden torjuminen sekä tasa-arvoisuus. 

Näyttelyn tuottaja Petra Harvala opiskelee kolmatta vuotta Porissa Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen tutkinto-ohjelmassa. Mielenterveystyön nostaminen on tuottajalle tärkeää.

– Haluan näyttelyn tuottajana olla mukana tekemässä mielenterveystyöstä näkyvämpää, Harvala sanoo.

Näyttelyn tuottaminen alkoi tammikuussa 2021. Syksyllä toteutettavan näyttelyn valmistelut etenevät pitkälle jo keväällä. 

– Olemme jo suunnitelleet näyttelypostereiden sisältöjä, käyneet läpi arkistoaineistoja sekä haastatelleet entisiä ja nykyisiä jäseniä, Harvala kertoo.

Hyviksen toiminnanjohtaja Pia Vahekoski on tyytyväinen alkaneeseen yhteistyöhön.

– Teetämme näyttelyn, koska haluamme tuoda yhdistyksen vuosikymmenten aikana tekemää arvokasta työtä esiin, Vahekoski kertoo.

Näyttelyn toteutuksessa on mukana myös Sataedu Nakkilan toimipaikka. Visuaalisesta ilmeestä ja taitosta vastaa Sataedu Nakkilan media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinnon opiskelija.

– On hienoa, että olemme saaneet monialaisen, monen oppilaitoksen yhteisen työryhmän yhteistyöhön mukaan, Vahekoski lisää.

Porin Mielenterveysyhdistys Hyvis ry on porilainen vapaaehtoisesti mielenterveyden hyväksi toimiva potilasyhdistys. Yhdistyksen tavoitteena on edistää mielenterveyttä, ennaltaehkäistä mielenterveysongelmia, yhdistää ja aktivoida alueen mielenterveyskuntoutujia ja kehittää mielenterveyspalvelujen saatavuutta, laatua ja tasoa.

– Mielenterveysyhdistyksen perustamisen idea tuli Harjavallan sairaalan silloiselta johtavalta lääkäriltä Kai Gröhniltä. Syynä oli psykiatrisen toimiston resurssien riittämättömyys sairaalasta kotiutettavien avohoitoon, Vahekoski kertoo.

Kerhotoiminta alkoi vuonna 1970, ja yhdistys rekisteröitiin nimellä Porin Mielenterveystoiminnan tuki 21.7.1971.

Näyttely on esillä Porin kaupunginkirjastossa 1.–14.11.2021.

Hyviksen Instagram-tilillä @porintalo voi kevään aikana tutustua näyttelyn teemoihin. 

Lisätietoja

Petra Harvala, näyttelyn tuottaja, peharv@utu.fi

> Kuva

Kuvateksti: Porin Mielenterveysyhdistys Hyvis ry:n toiminnanjohtaja Pia Vahekoski (vas.), näyttelyn tuottaja Petra Harvala ja yliopisto-opettaja Pirita Frigren. Kuva: Vlad Roman.

Luotu 23.03.2021 | Muokattu 23.03.2021