Turun yliopistoon kuusi uutta kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen akatemiatutkijaa

10.05.2023

Suomen Akatemian kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunta on myöntänyt rahoituksen 50 uudelle nuoren tutkijasukupolven lupaavalle akatemiatutkijalle. Turun yliopistossa nelivuotisen akatemiatutkijan rahoituksen sai kuusi tutkijaa.

Akatemiatutkijan rahoitus on tarkoitettu nopeasti urallaan edenneelle ja kansainvälisesti verkostoituneelle nuorelle tutkijalle, joka tekee tieteellisesti korkeatasoista, vaikuttavaa ja tiedettä uudistavaa tutkimusta. Kyseistä rahoitusta jaettiin nyt ensimmäistä kertaa nuoren tutkijasukupolven rahoitusmuotouudistuksen pohjalta.

Suomen Akatemian kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunta osoitti akatemiatutkijoiden rahoittamiseen yhteensä 25,5 miljoonaa euroa. Myönnetty rahoitus mahdollistaa akatemiatutkijan merkittävän etenemisen kohti kilpailtuja, vaativimpia tutkijantehtäviä.

Turun yliopistossa akatemiatutkijan rahoituksen saivat:

  • Skurnik, Johanna, yleinen historia ja kulttuurihistoria: Kehittävät kartat: suomalaiset kartoituskäytännöt jälkikoloniaalisessa maailmassa, n. 1970–2000, 567 744 e
  • Välimäki, Reima, arkeologia ja Suomen historia: PERSECUTIO: polemiikkien ja vainon kausaliteetit myöhäiskeskiajan Euroopassa, 516 890 e
  • Lehti, Hannu, sosiologia: Sosiaalinen altistuminen ja geenit – Tutkimus geenien ja ympäristön vuorovaikutuksesta koulutuksessa, 466 274 e
  • Tynan, Avril, kirjallisuustieteet ja kirjoittaminen: Toipumisen lukeminen: Toipumisen kertomuksia kulttuurissa, lääketieteessä ja yhteiskunnassa, 340 558 e
  • Humalajoki, Reetta, yleinen historia ja kulttuurihistoria: Valkoinen solidaarisuus ja Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen oikeudet Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Länsi-Euroopassa, 1960-luvulta 1990-luvulle, 693 057 e
  • Kolehmainen, Marjo, median, musiikin ja taiteen tutkimus: Verkottunut hoiva - Intiimiyden kokemukset verkkovälitteisissä mielenterveyspalveluissa, 649 595 e

Luotu 10.05.2023 | Muokattu 10.05.2023