Tutkijat kutsuvat yleisöä Yliopistonmäelle kuulemaan eläimistä, kasveista ja ihmisistä

21.09.2018

Turun yliopistolla järjestetään Tutkijoiden yö perjantaina 28.9. kello 14:sta lähtien. Tämänvuotisessa tapahtumassa tutustutaan ihmisen arvovalintoihin sekä luontoon. Keskiöön on nostettu ihmiselämän synkempi puoli, vihapuhe ja kauna, sekä luonnon kauneus aina sudenkorennoista sammaleisiin. Ohjelmassa on runsaasti tarjontaa lapsille.

Tutkijoiden yö järjestään reilussa 300 eurooppalaisessa kaupungissa samaan aikaan. Turun yliopisto on mukana tapahtumassa nyt neljättä kertaa. Tutkijoiden yö on koko perheen maksuton ja avoin tapahtuma.

Tämä vuonna tutkijoista on mukana erityisesti historiantutkijoita sekä biologeja. 
pelikuva.jpg

 
Ohjelmassa on runsaasti ohjelmaa lapsille, mutta osa ohjelmasta on teemojensa vuoksi suunnattu nuorille ja aikuisille. Kulttuurihistorian professori Marjo Kaartinen pitää luennon Vihaa ennen ja nyt - ja voiko sille tehdä jotain? 

 
Tarvitsemme tietoa menneisyydestä, jotta voimme ymmärtää, miksi olemme tässä ja mihin olemme menossa. Menneisyyden vihan, vainon ja niiden puutteen hahmottaminen auttaa meitä laittamaan omaa tilannettamme laajempaan kehykseen – ja ehkä keksimään parempia konsteja vihan välttämiseen, kulttuurihistorian professori Marjo Kaartinen sanoo. 

 
Luennon jälkeen voi siirtyä pelaamaan Kaartisen vetämän Vihan pitkät jäljet -hankkeen luomaa peliä, jossa voi testata, millaisia arvovalintoja olisi itse tehnyt historiallisissa tilanteissa.

 
Peli on osa Vihan pitkät jäljet -hankkeen lopputulosta. Hankkeessa tutkijat ovat asettaneet historialliseen perspektiiviin sen, miten viha ja kauna vaikuttaa yhteiskuntaan. Yksi peleistä, 1200-luvun Liivinmaan ristiretkiin liittyvä valintapeli, on pelattavissa paikan päällä liikkuen, muut pelit avautuvat verkkoselaimelle. Tapahtumassa on mukana pelin luoneita tutkijoita, joiden kanssa voi keskustella vaikkapa kuluneiden vuosisatojen vihapuheesta, kansankiihottamisesta, vallankäytöstä ja väkivallasta.

 
Juuri nyt tutkitun historiallisen tiedon merkitys on erityisen tärkeää myös siksi, että netti tulvii mitä villeimpiä salaliittoteorioita ja silkkaa huuhaata esimerkiksi suomalaisten menneisyydestä usein pseudohistorialla myös lietsotaan vihaa, Kaartinen sanoo. 

Eläinmuseossa avoimet ovet ja tutkijat juttukavereina

elainmuseo-480.jpg

Kello 14–21 yliopiston suosituimpiin tutustumiskohteisiin lukeutuva eläinmuseo avaa ovensa yleisölle. Suomen toiseksi suurimman luonnontieteellisen kokoelman kattavassa museossa on esillä muun muassa maailman suurimpia hyönteisiä, kauneimpia perhosia sekä jo ennen Turun paloa koottuja eläin- ja kasvinäytteitä. 

 
Opastetuilla kierroksilla on mahdollisuus myös päästä aiemmin vain tutkijoille sekä lastenyliopistolaisille avattuihin tieteellisiin kokoelmiin. Kierroksille on ennakkoilmoittautuminen.

 
Avoimissa ovissa on mukana monia Turun yliopiston biodiversiteettiyksikön tutkijoita, jotka johdattavat omiin aihealueisiinsa, muun muassa hämähäkkien, sudenkorentojen, perhosten ja matelijoiden maailmaan. Mukana on myös kasvimuseon tutkijoita kertomassa muun muassa erilaisista sammaleista sekä arkeologissa kaivauksissa paljastuneista kasvijäänteistä.

Illan luennossa biodiversiteettitutkimuksen professori Ilari E. Sääksjärvi ja biodiversiteettiyksikön tohtorikoulutettava Tinja Pitkämäki paljastavat, mitä he itse ovat löytäneet tutkimusmatkoillaan  Amazoniassa ja Andeilla.

 
sienimuovailu-480.jpg

Uutta pääsevät luomaan myös lapset, jotka voivat Pitkämäen johdolla kello 16.30 lähtien muovailla aivan uudenlaisia sieniä ja määritellä niiden ominaisuuksia.

Haluatko tietää lisää sukulaisistasi sisällissodassa tai puutiaisista?

Tapahtumassa on myös lainattavissa juttukumppaniksi puutiaisia eläiminä tutkiva Jani Sormunen sekä niiden levittämää borrelioosia tutkiva apulaisprofessori Jukka Hytönen. Sisällissotaan väitöstutkimuksessaan pureutunut Tiina Lintunen on luvannut kertoa tapahtumaan tuleville, miten voi selvittää omien esivanhempien kohtalon sisällissodassa.

 
Tarkemmat aikataulut ja koko ohjelma löytyvät osoitteesta www.utu.fi/tutkijoidenyo .


 

Teksti: Erja Hyytiäinen
Kuvat: Hanna Oksanen

Luotu 21.09.2018 | Muokattu 24.09.2018