Tutkimuksessa ja terveysalan ammattilaisten keskuudessa on valtava potentiaali ideoida ja löytää ratkaisuja, jotka aidosti vastaavat alan tulevaisuuden tarpeita. Kyseisten asiantuntijoiden koulutukseen harvoin kuitenkaan sisältyy opetusta tutkimusorganisaatiossa tai terveydenhuollossa syntyneiden ideoiden kypsyttämiseen yhteiskuntaa hyödyttäviksi ratkaisuiksi.
Tätä aukkoa paikkaamaan Turun yliopisto, Åbo Akademi ja Varsinais-Suomen hyvinvointialue ovat julkaisseet uuden johdantokurssin From Ideas to Innovations – Business Essentials in Science and Healthcare Sote-akatemian monitieteelliseen opintotarjontaan. Kurssin tuotannossa on ollut mukana myös InFLAMES-lippulaiva.
– Halusimme rakentaa matalan kynnyksen kokonaisuuden, joka auttaa tunnistamaan uusien ratkaisujen kehittämisen kannalta oleellisia asioita jo varhain. Kurssi on suunnattu kaikille aihepiiristä kiinnostuneille – ei ainoastaan opiskelijoille tai esimerkiksi jo keksinnön tehneille, kertoo Turun yliopiston ja Varhan tutkimus- ja innovaatiokoordinaattori Janina Stauffer.
– Tähän tavoitteeseen kaikille avoin MOOC-toteutus sopi erinomaisesti. Kurssia suoritetaan itsenäisesti verkossa, materiaali on kaikkien nähtävillä ja suoritusta pääsee tekemään opiskelijoiden lisäksi muutkin rekisteröitymällä avoimen yliopiston kautta, täydentää Jussi Lehtonen Sote-Akatemiasta.
Inspiroivaa ja helposti lähestyttävää sisältöä tuotettiin alueen verkostojen voimin
Kurssimateriaali koostuu lyhyistä videohaastatteluista, joissa ääneen pääsevät asiantuntijat monelta eri alalta – jatko-opiskelijoista professoreihin ja akatemiasta tai terveydenhuollosta yritysmaailmaan siirtyneisiin, sekä näiden maailmojen välillä työskenteleviin ammattilaisiin. Videoiden lisäksi kurssilla on kirjallista materiaalia ja linkkivinkkejä.
Tarek Omran ja Khalil Shahramian (Science Pitchers) isännöivät läpi kurssin, luoden kurssista yhtenäisen ja dynaamisen käyttäjälle. Osasta haastatteluista tullaan näkemään myös pidemmät versiot Science Pitchersien Eureka Inc. -podcast-sarjassa.
Kurssi esittelee innovaatioprosessin ja kaupallistamisvaihtoehtojen peruskäsitteitä ja prosesseja. Tärkeimpänä tavoitteena oli tuottaa innostavaa, helposti saavutettavaa ja käytännönläheistä sisältöä, jonka avulla saa kattavan kuvan juuri oman alansa ja ratkaisunsa kannalta huomioitavista asioista, kuten lainsäädännöstä ja valvovien viranomaisten prosesseista.
– Kokeneemmat asiantuntijat voivat hyödyntää kurssin materiaalia valikoiden. Toteutusmuoto mahdollistaa esimerkiksi pelkästään rahoitusmahdollisuuksiin tutustumisen tai vaikkapa Lääkekehityskeskuksen toiminnasta kertovan haastattelun kuuntelemisen, avaa kurssin tuotantoon osallistunut tiedekuntapäällikkö Eeva Rainio.
Kymmeniin vieraisiin lukeutuu esimerkiksi lääkealan huippuja, kuten useamman yrityksen perustanut professori Markku Jalkanen, elintarvikepuolen ja tuotekehityksen asiantuntija Mari Norrdal Turun yliopiston spin-off yrityksestä, joka kertoo oman tarinansa lisäksi, miten Aistila tukee erilaisia yrityksiä tuotekehityksessä, ja Åbo Akademissa opiskelijana yrityksen perustanut Tommi Wallenius, joka puhuu hyvinvointialan yrityksensä Hydrohexin kansainvälistymisestä ja loppukäyttäjän ymmärtämisen tärkeydestä. Markkinoiden tunnistamisesta ja ymmärryksestä varhain puhuu myös SPARK Finland -verkoston johtaja Pasi Sorvisto. Kaikkien organisaatioiden tukipalvelut tuovat oman kortensa kekoon, esitellessään huomioitavaa lainsäädäntöä, sopimusasioita ja rahoitusmahdollisuuksia.
– Tavoitteemme on tuoda esille myönteistä innovaatiokulttuuria ja näyttää, että apua ja sparrausta on helposti saatavilla. Turussa on paljon toimijoita, joiden tunnistamisessa kurssi myös auttaa. Kaikissa haastatteluissa tulee vahvasti esille, ettei kukaan luo uusia toimivia ratkaisuja yksin, Stauffer tiivistää.