Sote-akatemia vahvistaa yliopiston monitieteistä yhteistyötä
Turun yliopiston Sote-akatemia kokoaa yhteen sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatuksen ja opetuksen osaamista. Vuonna 2017 perustetusta akatemiasta on kasvanut keskeinen monitieteinen toimija, joka tarjoaa opetusta, kehittää uusia tutkimushankkeita ja tukee yliopiston eri toimijoiden välistä yhteistyötä.
Sote-akatemia on Turun yliopiston kaikkien tiedekuntien yhteistyöalusta, jossa tuotetaan monialaista koulutusta ja tutkimusta erityisesti sosiaali-, terveys-, kasvatus- ja opetusalojen tarpeisiin.
Alun perin soteuudistuksen innoittamana syntyneen yksikön tavoitteena on alusta alkaen ollut yhdistää sote-alan sekä kasvatus- ja opetusalojen toimijoita yliopiston sisällä. Myöhemmin yhteistyö on lisääntynyt myös yliopiston ulkopuolisten toimijoiden, kuten hyvinvointialuiden, kuntien ja järjestöjen kanssa.
Tutkimuspäälliköt Miia Laasanen ja Jussi Lehtonen kuvaavat Sote-akatemian kehitystä nopeaksi ja monipuoliseksi.
– Alussa meitä oli vain muutama, nyt toiminnassa on mukana jo kymmenittäin opettajia ja tutkijoita eri tiedekunnista. Koulutuspuoli on myös kasvanut valtavasti: opintotarjonnassa on nykyään lähes 40 erilaista opintojaksoa, Laasanen kertoo.
Akatemian koulutustarjonta rakentuu vahvasti yhteistyölle. Uusia opintojaksoja syntyy usein käytännön tarpeista ja kumppaneiden toiveista.
– Meihin otetaan nykyään paljon yhteyttä suoraan. Esimerkiksi syömishäiriöitä käsittelevä opintojakso lähti liikkeelle yhteistyöstä järjestöjen ja tutkijoiden kanssa. Meillä on toimiva prosessi, joka helpottaa yliopiston ja ulkopuolisten toimijoiden yhteistyötä, Lehtonen kuvaa.
Tutkijoille ja opettajille väyliä osallistua ja verkostoitua
Sote-akatemia tarjoaa monia tapoja osallistua myös yliopiston tutkijoille. Yksi vakiintuneimmista toimintamuodoista on Laituri-jatkokoulutusseminaari, joka tarjoaa turvallisen ja helposti lähestyttävän monitieteisen vertaisryhmän väitöskirjatutkijoille, joiden tutkimus käsittelee lapsi- ja perhepalveluita. Seminaareissa voi esitellä omia tutkimuksiaan, kasvattaa verkostojaan ja saada tukea ja sparrausta oman tutkimuksen kaikkiin vaiheisiin.
Laasasen mukaan seminaarit ja muut tapaamiset ovat olleet hedelmällisiä juuri siksi, että niissä törmää eri alojen asiantuntijoihin.
– Tutkimusideat syntyvät usein arkisista keskusteluista. Kun saman pöydän ääressä on esimerkiksi sosiaalityön, kasvatustieteen ja lääketieteen tutkijoita, voi syntyä aivan uudenlaisia näkökulmia ja hankkeita, hän kuvailee.
Yliopistoyhteisö voi osallistua Sote-akatemian toimintaan myös opetuksen kautta. Akatemia kehittää uusia monitieteisiä opintojaksoja, joihin tarvitaan yliopiston eri alojen osaajia.
– Kun meille tulee idea uudesta opintojaksosta, etsimme siihen sopivia asiantuntijoita omista verkostoistamme. Esimerkiksi järjestöjen työelämälähtöistä osaamista täydennetään yliopiston tutkimusperustaisella osaamisella. Näin syntyy opetussisältöjä, joita ei olisi mahdollista tehdä yksittäisellä tieteenalalla, Lehtonen sanoo.
Sote-akatemian verkkosivuilta löytyy ohjausryhmän jäsenten yhteystiedot, joiden kautta voi hakeutua mukaan toimintaan. Lisäksi akatemian tutkimuspäälliköihin voi olla suoraan yhteydessä, jos mielessä on yhteistyöidea tai haluaa osallistua tutkimustoimintaan ja koulutusten kehittämiseen.
Tulevaisuudessa Sote-akatemia jatkaa uusien koulutusten ja tutkimushankkeiden kehittämistä sekä tukee yliopiston strategiaa pitämällä monitieteisyyden ja työelämälähtöisyyden jatkossakin toimintansa ytimessä.
– Haluamme näyttää, mitä monitieteisyys tarkoittaa käytännössä – miten eri alojen osaaminen todella yhdistyy ja tuottaa uutta tietoa ja ratkaisuja, Laasanen ja Lehtonen kiteyttävät.