Uusi kestävyysaiheinen seminaarisarja alkaa lokakuussa

19.09.2022

Turun yliopiston kuusi temaattista kokonaisuutta ja kestävän kehityksen ohjausryhmä järjestävät yhdessä uuden englanninkielisen seminaarisarjan "Thematics Talk Together - Sustainability". Seminaarisarjassa käsitellään ajankohtaisia ja kiinnostavia kestävyyteen ja kestävään kehitykseen liittyviä kysymyksiä. 

Thematics Talk Together - Sustainability

Thematics Talk Together - Sustainability -seminaarisjarjassa kukin temaattinen kokonaisuus järjestää lukuvuoden aikana yhden seminaarin kyseiseen temaattiseen kokonaisuuteen liittyvästä näkökulmasta. Päätösseminaarin järjestää Turun yliopiston kestävän kehityksen ohjausryhmä. 

Turun yliopisto korostaa kestävää kehitystä läpileikkaavana teemana kaikessa toiminnassaan, ja kestävä kehitys on yksi yliopiston strategian 2030 keskeisimmistä teemoista.

Kestävyys on keskeinen teema myös kullekin tutkimuksen ja koulutuksen temaattiselle kokonaisuudelle, joissa tehtävä työ ja pyrkii osaltaan edistämään kestävää kehitystä. 

Ensimmäinen kestävyysaiheinen seminaari järjestetään 5.10.2022

Thematics Talk Together -sarjan ensimmäinen seminaari järjestetään keskiviikkona 5.10.2022 klo 14.15 alkaen (päärakennus, Säästöpankki-sali). Ensimmäisen seminaarin teemana on Luonnon monimuotoisuus ja kestävyys. Tilaisuus on englanninkielinen.

Professori Ilari Sääksjärvi biodiversiteettiyksiköstä avaa tilaisuuden.  Seminaarin muut puhujat ja aiheet ovat:

  • Environmental crisis cannot be solved without humanistic research, Adjunct Professor Otto Latva (Cultural Production and Landscape Studies)
  • Mapping diverse values of nature, Associate Professor Nora Fagerholm (Geography)
  • How to promote public awareness of biodiversity?, Project Researcher Henna Rouhiainen (Biodiversity Unit of the University of Turku)
  • Associations between the Online Community of Practices (OCoP) with personality traits and climate-shocks coping strategies, Postdoctoral Researcher Ayu Pratiwi (Economic Geography)
  • Moderator of the seminar: adjunct professor Juulia Räikkönen (Biodiversity Unit of the University of Turku)


>> Ilmoittautuminen tilaisuuteen viim 3.10. (kahvitarjoilu)
>> 5.10. seminaarin www-sivu


Tulossa 2022-2023

Kaikille kiinnostuneille avoimet "Thematics Talk Together - Sustainability" -seminaarit järjestetään keskiviikkoisin klo 14.15–16.00 Säästöpankki-luentosalissa yliopiston päärakennuksessa seuraavina päivämäärinä:

  • 5.10.2022 Biodiversity and Sustainability
  • 9.11.2022 Sea and Maritime Studies
  • 7.12.2022 Future Technologies and Digital World
  • 8.2.2023 Health, Diagnostics and Drug Development
  • 8.3.2023 Cultural Memory and Social Change
  • 5.4.2023 Children, Young People and Learning
  • 3.5.2023 Closing seminar, Steering Group for Sustainable Development

Seminaarit ovat englanninkielisiä. Ohjelman jälkeen aulassa on kahvitarjoilu ja aikaa verkostoitumiselle.

Kunkin seminaarin tarkempi ohjelma julkistetaan lähempänä tilaisuutta. Tilaisuudet ovat avoimia kaikille kiinnostuneille, tervetuloa!

Kahvitarjoilua varten seminaareihin on ilmoittautuminen. 
 

Luotu 19.09.2022 | Muokattu 03.10.2022