Yhteishaku yliopistoihin alkaa: Turun yliopistossa uutuutena sosiaalitieteiden kandidaattitutkinto

14.03.2017

Haku yliopistoihin käynnistyy 15. maaliskuuta. Turun yliopistossa on tarjolla uutena kokonaisuutena sosiaalitieteiden kandidaattitutkinto, joka yhdistää sosiologian, sosiaalipolitiikan ja taloussosiologian oppiaineet. Maisterivaiheeseen opiskelijat valitsevat pääaineekseen mieluisimman kolmikosta. Humanistisessa tiedekunnassa on yhdistetty hakukohteita, ja viime vuonna käynnistynyt konetekniikan DI-ohjelma on jälleen käynnistymässä.

Turun yliopistossa poikkitieteellinen koulutus ja tutkimus on arkipäivää. Yhteiskuntatieteellisessä uusi avaus on sosiaalipolitiikan, sosiologian ja taloussosiologian yhteinen kandidaattitutkinto.

Sosiologian professorin Hannu Ruonavaaran mukaan oppiaineilla on ollut aiemminkin yhteisiä perusopintoja, kuluneen lukuvuoden aikana on rakennettu kokonaan yhteinen kandidaattitutkinto. Maisterivaiheeseen opiskelijat valitsevat jonkin kolmikosta pääaineekseen.

hannu-ruonavaara-480.jpg
– Kandidaattivaiheessa käymme läpi yhteisiä asioita kuten tutkimusmenetelmiä ja teoreettisia ideoita. Toiveena on, että näin saamme opettajaresurssit tehokkaampaan käyttöön. Se tarkoittaa opetusryhmien kasvamista, mikä puolestaan on haastanut meidät etsimään uusia keinoja opettaa, Ruonavaara  sanoo.
 
Jatkossa korostuu esimerkiksi ilmiöpohjaisuus, jossa asioita ei lähestytä teorioiden ja käsitteiden kautta vaan ne tulevat esille tutkittavien asioiden kautta.
Omaksi kandidaattitutkinnokseen jää vain sosiaalityö, jota säädellään ammattipätevyyden antavana koulutuksena tiukemmin. Myös sosiaalityön opiskelijat suorittavat osan uuden kanditutkinnon opintojaksoista omissa opinnoissaan. 
 
– Opiskelija ovat joutuneet hyvin varhaisessa vaiheessa tekemään suuren päätöksen, minkä oppiaineen valitsee pääaineekseen. Nyt hän voi osallistua eri oppiaineiden järjestämille kursseilla ja miettiä, mikä on hänelle sopivin aine, sosiologian professori Mikko Niemelä sanoo.
 
Kandidaattivaiheessa on tarjolla yhdeksän oppiainekohtaista kurssia, joista opiskelijan on valittava vähintään kolme. Monet opiskelijat ovat aiemmin valinneet sisaroppiaineen sivuaineekseen, mutta nyt yhteisen kandidaattitutkinnon myötä sivuainevalikoiman odotetaan laajenevan uusiin suuntiin.  

Vahva vertaileva kansainvälinen tutkimusote

Sosiaalipolitiikan yliopisto-opettajan Henna Isoniemen mukaan yhteistä kandidaattitutkintoa tukee se, että oppiaineet käyttävät samoja tieteellisiä tutkimusmenetelmiä. Turussa vahvaa on erityisesti kvantitatiivinen eli määrällinen tutkimus, mutta myös kvalitatiivinen eli laadullinen tutkimus on laajasti valikoimissa.
 
henna isoniemi.jpg
– Olemme painottaneet paljon harjoituksia ja kontaktiopetuksia, se on nähty Turun yliopiston sosiaalipolitiikan ja myös muiden oppiaineiden vahvuutena. Tämä vuorovaikutuksellisuuteen perustuva opetustapa säilyy jatkossakin, Isoniemi sanoo.
 
Mikko Niemelän mukaan kandidaattitutkinto on rakennettu niin, että sen voi suorittaa kolmessa vuodessa. Sen jälkeen opiskelijat valitsevat, minkä oppiaineen maisterivaiheen opinnot suorittavat.
 
Sosiaalipolitiikan ja sosiologian painopisteenä on Turun yliopistossa ollut kansainvälinen vertaileva tutkimus, jossa keskeisinä aiheina ovat eriarvoisuus, köyhyys ja syrjäytyminen, taloussosiologiassa on tehty kulutus-, markkina- ja verkostotutkimusta.  Meneillään on useita suuria tutkimushankkeita, joihin opiskelijoillakin on Niemelän mukaan mahdollisuus päästä varhaisessa vaiheessa mukaan.
 
– Jos opiskelija pääsee tutkimushankkeeseen mukaan esimerkiksi tekemään pro gradu –työtään, tukee tutkimusryhmässä mukana olo työn etenemistä ja valmistumisen jälkeen se, että on ollut mukana tutkimushankkeessa, auttaa rekrytoinnissa, Niemelä sanoo-
 
ouri-sarpila.jpg
Taloussosiologia on viime vuode ollut yliopisto-opettajan Outi Sarpilan mukaan melkoisessa myllerryksessä, kun aiemmin Turun kauppakorkeakoulussa aloittanut oppiaine on siirtynyt yhteiskuntatieteelliseen tiedekuntaan ja nyt osaksi sosiaalitieteiden kandidaattitutkintoa.
 
– Yhteistyö kauppakorkeakoulun suuntaan näyttäytyy jatkossakin muun muassa projektikursseilla, Sarpila sanoo.
 
Sarpilan mukaan yhteinen kandidaattikoulutus mahdollistaa resurssien keskittämisen maisterivaiheen opintoihin. Myös Ruonavaara ja Isoniemi arvioivat, että muutoksen myötä maisterivaiheessa saatetaan päästä syvemmälle kunkin oppiaineen ytimeen.
 
Myös nykyiset opiskelijat siirtyvät kullekin räätälöidyn sillan avulla suorittamaan yhteistä sosiaalitieteiden kandidaattitutkintoa.  

Humanisteille laajempia hakukohteita

Humanistisessa tiedekunnassa hakukohteita on yhdistetty suurempiin kokonaisuuksiin. Arkeologia, kulttuurihistoria, Suomen historia ja yleinen historia muodostavat jatkossa yhden yhteisen hakukohteen. Myös mediatutkimus, musiikkitiede ja taidehistoria näyttäytyvät hakijalle yhtenä hakukohteena.
 
– Oppiaineilla on alkuvaiheessa myös yhteisiä opintoja, mutta niiden jälkeen opiskelija valitsee pääaineekseen jonkin hakukohteen oppiaineista. Kandidaatintutkinnon opiskelija suorittaa jatkossakin pääaineeseensa, humanistisen tiedekunnan opintopäällikkö Sanna Mäkilä kertoo.
 
 Syksyllä käynnistyy myös toista kertaa konetekniikan diplomi-insinöörin tutkintoon johtava kaksivuotinen koulutus.  Koulutuksen järjestävät yhteistyössä Turun yliopisto, Tampereen teknillinen yliopisto, Åbo Akademi, Turun ammattikorkeakoulu ja Satakunnan ammattikorkeakoulu. Koulutukseen hakeutuvalla pitää olla suoritettuna alempi korkeakoulututkinto. 

 
Yliopiston hakijapalvelut järjestää ensimmäistä kertaa myös Chat-palvelun hakijoille. Hakijapalvelut vastaa kysymyksiin päivittäin 12–14.
>> Katso tarkemmat Chat-kelloajat
 
Yhteishaku 15.3.–5.4. Lue lisää www.utu.fi/hae
 
 
Teksti: Erja Hyytiäinen
Kuvat: Hanna Oksanen, Erja Hyytiäinen

 
Luotu 14.03.2017 | Muokattu 15.03.2017