Kuitulujitteiset muovit toimivat myös hampaiden oikomishoidossa (Väitös: MDS Durgesh Bangalore Huchaiah, 29.5.2019, biomateriaalitiede)

MDS Durgesh Bangalore Huchaiah tutki Turun yliopistossa tarkastettavassa väitöskirjassaan hampaiden oikomishoidossa käytettävien kiinnikkeiden liimasaumaa. Tutkimuksessa todettiin, että liimasauman kuormittuessa oikomishoidon aikana sen muovikomponentti joustaa. Lisäksi selvisi, että pitkäkestoisen kuormituksen sietoa voidaan parantaa ohuella lasikuitulaminaatilla kiinnikkeen ja hampaan välissä.

Oikomishoidossa käytetään usein hampaan pintaan liimattavia kiinnikkeitä, joiden avulla metallisesta kaarilangasta välittyy voima hampaaseen ja sitä ympäröivään leukaluuhun. Näin aikaansaatu pitkäkestoinen voima siirtää hampaan halutulle paikalle. 

Kiinnikkeen ja hampaan välinen liimasauma on pienestä koostaan huolimatta monimutkainen, ja sillä on tärkeä rooli oikomishoidossa, koska sen kautta hampaan siirtämiseen tarvittava voima välittyy kaarilangasta hammasta ympäröivään luuhun. Liimasauman tuleekin olla riittävän vahva, mutta kiinnike on myös saatava irrotettua helposti hoidon päättyessä. Yleisimmät liimat ovat akrylaattipohjaisia lasihiukkasilla vahvistettuja yhdistelmämuoveja. 

Liiman kovettumista voi tehostaa lasikuitulaminaatilla

Durgesh Bangalore Huchaiah tutki väitöskirjassaan liimamateriaalien fysikaalisia ominaisuuksia. Lisäksi hän selvitti liiman kovettumista metallisen kiinnikkeen alla, jonne kovettamiseen käytettävä sininen valo ei suoraan pääse. 

– Tutkimus osoitti, että jos kiinnikkeen ja hampaan väliin laitetaan ohut lasikuitulaminaatti, kovetusvalo kulkee lasikuituja pitkin metallisen kiinnikkeen alle, ja kovetusreaktio käynnistyy paremmin kuin ilman lasikuitulaminaattia, Bangalore Huchaiah selittää.

Tulokset mitattiin sekä makroskooppisesti tavanomaisilla lujuusmittausmenetelmillä että nanometritasolla määrittämällä materiaalin nanokovuus ja joustavuus. 

Myös sauman kestävyys parani

Hampaiden siirtämisessä käytetään pientä, mutta hyvin pitkäkestoista voimaa, joten liimasaumaan kohdistuu joustamista ja virumista (engl. creeping). Viruminen on vakiokuormituksen tai -jännityksen aiheuttamaa pysyvää muodon muuttumista, joka riippuu ajasta ja lämpötilasta. Liimasauma ei saa olla liian joustava ja sen on kyettävä vastustamaan virumista. 

– Tulokset osoittivat, että lasikuitulaminaatti paransi kovettumisen lisäksi myös liimasauman kestävyyttä pitkäkestoisen kuormituksen aikana, Bangalore Huchaiah kertoo.

Lasikuitujen lisäksi tutkimuksessa selvitettiin liiman erilaisten monomeerikoostumusten vaikutusta fysikaalisiin ominaisuuksiin. 

– Lasikuitujen käyttäminen hampaiden oikomishoidon kiinnikkeiden ja hampaan välisessä liimasaumassa voi tulla kliiniseen käyttöön nopeastikin, vaikka käyttöön liittyy vielä hieman enemmän työtä kuin tavanomaisten liimojen käyttämiseen, Bangalore Huchaiah uskoo.

***

PhD Durgesh Bangalore Huchaiah esittää väitöskirjansa BEHAVIOR OF RESIN COMPOSITES AT THE INTERFACE BETWEEN ORTHODONTIC BRACKET AND TOOTH julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa keskiviikkona 29.5.2019 klo 12 (Turun yliopisto, Dentalia, Arje Scheinin -sali, Lemminkäisenkatu 2, Turku).

Vastaväittäjänä toimii professori John Tibbals (Nordic Institute of Dental Materials, Norja) ja kustoksena professori Pekka Vallittu (Turun yliopisto). Tilaisuus on englanninkielinen. Väitöksen alana on biomateriaalitiede.

Väittelijän yhteystiedot: p. +918296603979, DBANGALORE@KSU.EDU.SA 
  
Väittelijän kuva

Väitöskirja on julkaistu sähköisenä UTUPubissa.

Luotu 22.05.2019 | Muokattu 22.05.2019