Kuvitteellinen mutta tuttu tilanne: herkkä ekosysteemi kärsii vakavaa ja osin peruuttamatonta vahinkoa, kun metsäkoneen kuljettaja ylittää joen samasta kohdasta kerta toisensa jälkeen. Kuljettaja työskentelee alihankintaketjussa, jonka viimekätinen toimeksiantaja on suuri metsäyhtiö. Yhtiö pahoittelee ja myöntää vastuunsa julkisuudessa – mutta milloin ja millä ehdoin tällaisesta vahingosta voi seurata rikosoikeudellinen vastuu?
Turun yliopiston väitöskirjatutkija Heikki Jaatisen tutkimus esittää, että ratkaisevaa ei ole yksinomaan yksittäisen kuljettajan syyllisyys vaan myös se, toimiko organisaatio kokonaisuutena riittävän huolellisesti toimintaansa liittyvien riskien hallinnassa.
– Vahinko ei välttämättä selity yhdellä huonolla päätöksellä. Sen taustalla voi olla esimerkiksi puutteita ohjeistuksessa, tiedonkulussa tai valvonnassa – seikkoja, joiden merkitys tulee näkyväksi vasta vahingon tapahduttua.
Jaatisen tutkimuksen ytimessä on kysymys: mitä tarkoittaa riittävä huolellisuus organisaation toiminnassa?
– Kysymys on vaikea, koska organisaatio ei ajattele eikä tunne. Sen osana toimivilla ihmisillä sen sijaan on tahto ja aikomukset. Organisaatiossa inhimillistä toimintaa ohjaa muun muassa se, miten työ on järjestetty, miten tieto kulkee sekä miten päätöksiä tehdään ja valvotaan.
– Perinteinen rikosoikeus on viritetty arvioimaan yksittäisen ihmisen tekojen moitittavuutta: tahallisuutta ja huolimattomuutta. Suuressa organisaatiossa syyn ja seurauksen ketju on kuitenkin usein monimutkainen, eikä vahinkoa voida välttämättä palauttaa yhteen päätökseen tai laiminlyöntiin. Riski saattaa kehittyä hitaasti useiden toisistaan erillisten valintojen seurauksena mutta realisoitua lopulta nopeasti, Jaatinen sanoo.
Mitä huolellisella organisaatiolla tarkoitetaan ja miten sitä arvioidaan?
Suomen rikoslain mukaan yhtiö voidaan tuomita yhteisösakkoon muun muassa silloin, jos sen toiminnassa ei ole noudatettu vaadittavaa huolellisuutta ja varovaisuutta rikoksen ehkäisemiseksi. Laissa tai sen esitöissä ei kuitenkaan tarkemmin määritellä, mitä tällainen huolellisuus ja varovaisuus organisaation toiminnassa käytännössä edellyttää.
Jaatisen tutkimuksessa rakennetaan konkreettinen kehikko organisaation huolellisuuden arvioimiseksi. Olennaisia kysymyksiä ovat: miten työ ja vastuut on järjestetty, miten tieto kulkee, miten riskejä tunnistetaan, miten päätöksiä tehdään ja valvotaan, millaisia voimavaroja riskienhallintaan osoitetaan sekä miten organisaatio reagoi poikkeamiin ja oppii niistä?
Kun vakava vahinko syntyy yrityksen toiminnassa, yrityksen tulisi pystyä osoittamaan, miten se on tunnistanut ja hallinnut toimintaansa liittyviä riskejä ja mitä se on tehnyt vahingon ehkäisemiseksi. Huolellisuutta arvioidaan organisaation konkreettisen toiminnan, ei sille oletetun tahdon tai tarkoituksen kautta.
– Rikoslaissa yritykseltä edellytetään huolellisuutta ja varovaisuutta rikosten ehkäisemiseksi, mutta meille ei oikeastaan kerrota, mitä huolellisella organisaatiolla tarkoitetaan tai miten huolellisuutta pitäisi arvioida. Tutkimukseni pyrkii luomaan tähän konkreettisen ja ennakoitavan arviointikehikon, Jaatinen sanoo.
Kehikon tarkoituksena on samalla rajata rikosoikeudellista vastuuta. Yrityksen toiminnassa tapahtuneesta rikoksesta ei automaattisesti seuraa, että myös yhtiö on siitä rikosoikeudellisessa vastuussa.
– Yhtiön vastuu edellyttää erillistä perustetta – esimerkiksi sitä, ettei organisaatiossa ole noudatettu rikoksen ehkäisemiseksi vaadittavaa huolellisuutta. Kaikkia yritystoimintaan liittyviä riskejä ei kuitenkaan voida poistaa, ja vahinko tai rikos voi tapahtua myös siitä huolimatta, että organisaatio on toiminut huolellisesti.
– Rikosoikeuden tehtävänä on määrittää, missä kulkee hyväksyttävän riskin uloin raja ja millaista huolellisuutta yritykseltä voidaan kohtuudella edellyttää. Tämän mittapuun pitäisi olla riittävän selkeä myös yrityksille itselleen, Jaatinen sanoo.
Tutkimus on rikoslainopillinen ja oikeusteoreettinen, mutta siinä oikeudellista huolellisuuden käsitettä ja riskiä tarkastellaan myös sosiologian, organisaatioteorian ja turvallisuustieteen avulla. Suomen oikeutta verrataan kansainväliseen keskusteluun yritysten rikosoikeudellisesta vastuusta.
Yritystoiminnassa ei pelkästään oteta riskejä vaan myös luodaan niitä
Yritystoimintaan kuuluu tietoinen riskien ottaminen. Organisoitu taloudellinen toiminta myös synnyttää ja jakaa riskejä toimintansa seurauksena. Jaatinen kutsuu tätä riskin luomiseksi tai riskin synnyttämiseksi. Riskit voivat kohdistua yritykseen itseensä, mutta myös työntekijöihin, sivullisiin ja ympäristöön.
Riskien synnyttäminen ei sinänsä ole väärin tai kiellettyä. Jaatisen mukaan metsätaloutta ei voida harjoittaa ilman ympäristöön kohdistuvia riskejä eikä teollista tuotantoa ilman työntekijöihin tai ympäristöön kohdistuvia vaaroja. Riskien synnyttäminen toiminnalla luo kuitenkin samalla vastuun niiden tunnistamisesta, ennakoimisesta ja hallinnasta.
– Riittävä huolellisuus ei ole yksittäinen teko vaan jatkuva prosessi, jolla pyritään estämään riskien kasautuminen ennen kuin vahinko ehtii tapahtua. Se ei ole abstrakti hyve vaan käytännön valintoja – esimerkiksi sitä, kuinka paljon voimavaroja suunnataan riskienhallintaan tehokkuuden ja tuoton rinnalla, Jaatinen tiivistää.
OTK Heikki Jaatinen esittää väitöskirjansa Due Care – Boundaries of Corporate Criminal Responsibility (vapaa suom. Riittävä huolellisuus – oikeushenkilön rikosvastuun rajat) julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 19.9.2026 klo 12 (Turun yliopisto, Calonia, luentosali Cal 1, Caloniankuja 3, Turku). Vastaväittäjänä toimii professori Lindsay Farmer (Glasgow'n yliopisto) ja kustoksena apulaisprofessori Heli Korkka-Knuts (Åbo Akademi). Väitöksen alana on oikeustiede (rikosoikeus). Tilaisuus on englanninkielinen.
