Kysymyksiin vastaa lääketieteen tohtori, anestesiologian ja tehohoidon erikoislääkäri Ulla Ahlmén-Laiho. Hän toimii Varhan Museotyöryhmän puheenjohtajana, vastaa lääketieteellisen tiedekunnan historianopetuksesta ja on Euroopan ja maailman historian pääaineopiskelija.
1. Miten sukupuoli on vaikuttanut lääketieteen historiassa?
Sukupuoli on vaikuttanut muun muassa siihen, minkä sairauksien hoidon kehittämisestä on oltu enemmän tai vähemmän kiinnostuneita eri aikoina, kuka on saanut harjoittaa ja opiskella lääketiedettä ja muita terveydenhuollon ammatteja sekä siihen, miten lääketiede on eri aikoina suhtautunut esimerkiksi seksuaalisuuteen.
Hyvä esimerkki oli aikansa trendidiagnoosiksi 1800-luvulla noussut hysteria, jolla pyrittiin selittämään ja medikalisoimaan ajan kapeista normeista poikkeavaa naisten käytöstä, mukaan lukien lesboutta.
Yhä nykypäivänä käytetään lääkkeitä, joita ei ole testattu kaikilla sukupuolilla, ja joiden käyttäytymiseen elimistössä hormonaaliset tekijät voivat vaikuttaa. Kuukautiskierron vaikutus lääkkeiden käyttäytymiseen elimistössä huomioidaan yhä harmillisen huonosti tutkimuksessa.
2. Miten sukupuolten tasa-arvo toteutuu lääketieteessä ja terveydenhuollossa tänä päivänä?
Sukupuoli aiheuttaa yhä eriarvoisuutta lääketieteen tutkimuksessa. Yhdysvaltain lääkeviranomainen FDA totesi viimeksi tammikuussa 2025 naisten jääneen historialliseen paitsioon esimerkiksi uusien lääkkeiden turvallisuutta varmistettaessa, ja antoi ongelman korjaamiseksi aiheesta erillisen lääketutkimuksia koskevan suosituksenkin.
Viime vuosina on julkaistu useita paljon huomiota saaneita teoksia, jotka ovat käsitelleet muun muassa kipuun suhtautumisen sukupuolittuneisuutta terveydenhuollossa (esimerkiksi Elinor Clerghornin Sairas ja viallinen) sekä muiden kuin miesten näkymättömyyttä esimerkiksi taloustieteellisessä tilastotutkimuksessa (Caroline Criado Perezin Näkymättömät naiset).
Keskustelua synnytyskivun lievityksestä ja gynekologisten palveluiden riittävästä tarjonnasta perusterveydenhuollossa käydään tälläkin hetkellä mediassa. Kysymys siitä, otetaanko naisten kipu ja sairaudet riittävään tosissaan, on varmasti edelleen relevantti.
Vuonna 1873 Harvardin professori vastusti naisten lääketieteen opintoja sillä perusteella, että se vahingoittaisi paitsi heidän sielullista terveyttään, myös heidän sukupuolielimiään. Tämän jälkeen on onneksi tapahtunut paljon. Monet lääketieteen erikoisalat ovat naisistuneet varsin voimakkaasti, ja jo vuosia sitten naisten osuus uusista lääketieteen opiskelijoista nousi yli 50 prosentin. Täyttä palkkatasa-arvoa ei ole kuitenkaan vielä terveydenhuollossa saavutettu. Kaikkien sukupuolten osalta käydään tarpeellista keskustelua siitä, miten vanhemmuus sovitetaan työelämään.
3. Miten lääketieteen historiallisia sukupuolivinoumia voidaan oikaista?
Vinoumaa löytyy paitsi naisten osallisuudesta lääketieteeseen, myös siitä, miten naisten saavutukset usein jätettiin huomiotta myös lääketieteen historiankirjoituksessa. 1900-luvulla noussut sukupuolihistoria on tuonut ansiokkaasti esille naisten lääkäriyden pitkän historian. Nainen kelpasi hovilääkäriksi muinaisessa Egyptissä, armeijan naispuoliset kirurgit saivat kehuja antiikin suurten lääketieteen auktoriteettien kirjoituksissa, ja keskiajalla Euroopan merkittävimpiin lääketieteen keskuksiin kuuluneessa Salernon yliopistossa oli monia naisia korkeissa akateemisissa tehtävissä.
Esimodernilla ajalla muun muassa voimakkaasti lisääntynyt ammatinharjoittamisen säätely pitkälti syrjäytti naiset länsimaisista lääketieteen opinahjoista. Tarvittiin rohkeita pioneerinaisia, jotka jääräpäisesti päättivät, etteivät hyväksy aikansa käsityksiä kelvottomuudestaan lääketieteen opintoihin.
Naisten aktivismi on ollut toinen tärkeä muutosvoima. Yhdysvalloissa naiset havahtuivat 1960-luvulla siihen, etteivät he tunteneet riittävästi omaa anatomiaansa ja lisääntymisfysiologiaansa. Tuolloin osana feminismin toista aaltoa syntyi naisten terveysliike, joka vaikutti merkittävästi länsimaiseen keskusteluun muuallakin. Aktivismi on vaikuttanut myös siihen, että rintasyöpäkirurgiaa on kehitetty niin, ettei koko rintaa tarvitse välttämättä poistaa.
Nykyään suomalaisissa kouluissa ja somessa on tarjolla paljon asiallista tietoa, ja häveliäisyys on pitkälti karissut. Yhdysvalloissa tilanne on kuitenkin toinen johtuen konservatiivisista poliittisista voimista, jotka pyrkivät rajoittamaan naisten kehollista autonomiaa.
4. Millaisia esimerkkejä löytyy sukupuolesta lääketieteen historiassa Suomessa?
Hyvä esimerkki sukupuolittuneesta suhtautumisesta kipuun löytyy Suomessa synnytyskivun lievityksestä. Vielä 1970-luvulla osa lääkäreistäkin vastusti varsin raamatullisin argumentein esimerkiksi epiduraalipuudutuksen käyttöä, ja aiheesta taisteltiin eduskunnassakin.
Epiduraalipuudutuksen käytön edistämisen suomalainen pioneeri, anestesiologi Riitta Jouppila on kuvannut, miten oli 70-luvulla menossa luennoimaan Kuopion Naistenklinikan henkilökunnalle synnytyksen kivunlievityksestä. Tilaisuus peruttiin, kun paikallinen obstetriikan professori totesi, ettei savolaisilla naisilla ole synnytyskipuja.
5. Gynekologian historiasta löytyy kiistanalainen hahmo, kuka hän oli?
Yhdysvaltalainen J. Marion Sims (1818–1883) teki kiistatta merkittävää alan kirurgian kehitystyötä. Lisäksi hänen nimeään kantava Simsin spekula on edelleen gynekologien käytössä. Sims kehitteli leikkaustekniikan invalidisoivaan fistelisairauteen, mutta viime vuosikymmeninä häntä on alettu tarkastella myös hyvin kriittisesti. Simsin kehitystyön alkuvaiheessa kaikki hänen potilaansa olivat afrikanamerikkalaisia orjanaisia, joten kysymys tietoisen suostumuksen antamisesta on vaikea.
Tauti aiheutti kovaa kipua ja vaikeuksia arjessa, mutta hoitokin oli kokemuksena karmiva. Simsiä on kritisoitu siitä, että hän suoritti naisille useita leikkauksia ilman anestesiaa – tosin tuohon aikaan eetterianestesia ei ollut vielä tullut käyttöön. Sims myös kirjoitti naisista ja heidän hoitamisestaan varsin ikävään sävyyn, ja hänen on syytetty olleen motivoitunut rahasta eikä niinkään naisten auttamisesta. Leikkaustekniikkansa kehitettyään Sims muutti New Yorkiin harjoittamaan ammattiaan. Hän hoiti ilmaiseksi paljon köyhiä maahanmuuttajanaisia ja jatkoi hyväntekeväisyystyötään vielä sittenkin, kun hän alkoi ottaa yksityispotilaaksi varakkaita naisia.
Sims on hyvä esimerkki lääketieteen historian hahmosta, jonka toiminnan eettisyyteen on vaikea ottaa kantaa ilman tarkkaa perehtymistä. Viime vuosikymmeninä on haluttu nostaa esille Simsin ohella ne naiset, joita ilman hän ei olisi kehitystyötään voinut tehdä. Ainakin kolme heistä tunnetaan nimeltä: Anarcha, Betsy ja Lucy.
6. Mitä muita kiinnostavia esimerkkejä löytyy sukupuolen merkityksestä lääketieteen historiassa?
Lääketieteellisen sukupuolihistorian opintojaksolla käsittelemme myös lääketieteen suhtautumista sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin eri aikoina. Kiinnostava esimerkki on muun muassa James Barry, joka kasvoi tyttönä, mutta lääkärin ammattiin päästäkseen naamioitui sukulaisten avustuksella mieheksi. Barry ei luopunut miehenä elämisestä lääkärinuransa päätyttyäkään, ja salaisuus paljastui monelle hänen läheiselle ystävälleen vasta hänen kuoltuaan.
Rooman keisari Heliogabalus (200-luvulla jaa) herätti omana aikanaan paljon huomiota käytöksellä, joka rikkoi aikansa sukupuoli- ja seksuaalinormeja. Hän muun muassa tarjosi toistuvasti suurta summaa rahaa kelle tahansa lääkärille, joka voisi muuttaa hänet naiseksi. Onkin pohdittu, oliko hän yksi historian ensimmäisistä dokumentoiduista transhenkilöistä. Nykyisten termien sovittamisessa historian henkilöihin on kuitenkin oltava varovainen. Monet seksuaalisuuteen ja sukupuolisuuteen liittyvät ilmiöt ymmärrettiin Roomassa eri tavoin kuin nykyään. Lisäksi keisarien toiminnan aikalaiskuvauksissa saattoi olla mukana poliittista propagandaa.
7. Miten naisten pääsy lääkärin ammattiin on muuttunut historian saatossa?
Ei ole syytä olettaa, että ihmiskunnan varhaishistoriassa parantajuus olisi ollut kovinkaan sukupuolittunutta. Maallikkoparantajien joukossa näyttää aina olleen paljon naisia. Pohjois-Euroopassa heistä löytyy monia kertomuksia vanhoista eepoksista. Sittemmin lääkintätaito alettiin nähdä miehisiä ominaisuuksia vaativaksi ammatiksi – lapsenpäästöä lukuun ottamatta. Pitkään Euroopan historiassa jo pelkkä kirjoitustaito oli suurimman osan kansasta ulottumattomissa, ja ani harva mieskään pääsi lääkärikoulutukseen.
Keskiajalla luostarilaitos tarjosi naisille mahdollisuuksia akateemisuuteen. Esimerkiksi mystikkona ja säveltäjänä tunnettu Hildegard Bingeniläinen oli myös lääketieteilijä, joka kuvasi teksteissään muun muassa naisen orgasmin fysiologiaa.
Esimoderni aika näyttäytyy naisten lääkäriyden kannalta kurjempana ajanjaksona. Vasta 1800-luvun lopulla alkoi feministien erittäin aktiivinen taistelu sen puolesta, että naisetkin voisivat päästä jälleen länsimaissa opiskelemaan lääketiedettä. Cambridgen yliopistossa pohdittiin vuonna 1897, pitäisikö naisille ylipäätään myöntää samanlaisia tutkintoja kuin miehille. Miesopiskelijat mellakoivat ajatusta vastaan polttamalla naispuolisia opiskelijoita esittäneitä nukkeja ja ampumalla ilotulitteita naisia opiskelijoiksi ottavien collegejen ikkunoihin.
Melkoisia taisteluita opintojensa ja työnsä mahdollistamiseksi kävi myös ensimmäinen Suomessa lääkäriksi vuonna 1873 valmistunut nainen Rosina Heikel. Hänen nimittämisensä Helsingin lasten- ja naistentautien piirilääkäriksi vaati 600 nimen anomuksen vakuuttamaan päättäjät siitä, että hän kykenisi hoitamaan tehtävää.
Kirurgian aloilla voi sanoa toimineen naisia läpi historian, vaikka esimodernilla ja modernilla ajalla länsimaissa naiset näiltä aloilta väliaikaisesti syrjäytettiin. Musta surma 1300-luvulla myötävaikutti siihen, että monet naiset ottivat hoitaakseen tautiin menehtyneen puolisonsa välskärin toimen ja perivät samalla kiltajäsenyyden.
8. Miksi lääketieteen opiskelijoiden kannattaa opiskella alansa historiaa?
Historian opiskelu antaa monia akateemisessa ja potilastyössä hyödyllisiä taitoja. Lääketieteen etiikan historiaa koskevat aiheet tuntuvat erityisesti kiinnostavan opiskelijoita historian opintojaksoilla, ja on opettajallekin hyvin palkitsevaa, että historian kurssit tarjoavat tilaisuuden keskustella etiikasta tulevien kollegoiden ja muiden opiskelijoiden kanssa.
9. Mitä opettamasi lääketieteellisen sukupuolihistorian opintojakso pitää sisällään?
Kurssilla käydään läpi erityisesti gynekologian ja synnytysopin historiaa sekä naisten osallisuutta akateemiseen lääketieteeseen ja terveydenhuollon ammattien harjoittamiseen eri aikoina. Gynekologia on yksi lääketieteen vanhimpia erikoisaloja, ja esimerkiksi keisarinleikkaus on kuvattu jo antiikin Kreikan jumaltarustossa.
Opintojaksolla syvennetään lisäksi opiskelijoiden historiografista osaamista tarkastelemalla noitavainotutkimuksen vaihtelevia teorioita eri aikoina liittyen naisparantajuuteen.
10. Mitä opintojakso antaa opiskelijoille?
Lääketieteellinen sukupuolihistoria tarjoaa toimivan kontekstin tarkastella lääketieteen ja muun yhteiskunnan vuorovaikutusta eri aikoina. On tärkeää, että opiskelijat ymmärtävät yhteiskuntamoraalin vaikutukset lääketieteen harjoittamiseen ajassa ja paikassa sekä esimerkiksi tavat, joilla uskonto on muovannut lääketieteilijöidenkin käsityksiä naisen seksuaalisuudesta. Vastaavasti lääketieteen keksinnöt ovat vaikuttaneet muuhun yhteiskuntaan esimerkiksi hormonaalisen ehkäisyn tultua markkinoille.
Opintojakso voi tarjota välineitä sen hahmottamiseen, miten historialliset tekijät vaikuttavat myös nykyisiin eettisiin keskusteluihin. Niitä ovat esimerkiksi, kenelle kustannetaan hedelmällisyyshoitoja julkisista varoista, ja pitäisikö HPV-rokote antaa kaikille sukupuolille, vai jääkö se tyttöjen vastuulle.
Teksti: Rosa Lampela
Kuva: Hanna Oksanen
