Puhumme usein arjessamme luottamuksesta pysähtymättä miettimään, mistä itse asiassa on kyse. Kun käsittelin peruskoulua käyvien oppilaiden vanhemmilta kerättyä haastatteluaineistoa, joka käsitteli oppilaan tuen suunnittelua koskevaa yhteistyötä, huomasin, että luottamuksesta puhuttiin toistuvasti. Päädyin pohtimaan yhteistyön näkökulmasta sitä, miten vanhempien luottamus kouluun ja opettajaan rakentuu ja miten luottamusta ylläpidetään. Aineisto johdatti minut myös analysoimaan kokemuksia luottamuksen menettämisestä. Tämän prosessin myötä luottamuksen määrittely alkoi kiinnostaa.
Ihmistieteille on tyypillistä se, että yksittäinen käsite voi määrittyä monin tavoin. Näin luottamuskin voidaan nähdä esimerkiksi prosessina tai suhteena. Tai sen perusteena nähdään organisaatioon tai henkilöön kohdentuvat odotukset. Francis Fukuyama ja Robert Putnam kytkevät luottamuksen sosiaaliseen pääomaan omissa teoretisoinneissaan. Näistä näkökulmista luottamusta voidaan käsitellä henkilöiden tai ryhmien keskinäisenä aineettomana ja toimintatapoihin kytkeytyneenä resurssina, jonka määrä ja laatu voi vaihdella. Inka Bormann kollegoineen on tarkastellut luottamusta nimenomaan koulutuksessa. Hänen ryhmänsä painottaa luottamuksen situationaalisuutta. Luottamus on rakentunut tiettyjen henkilöiden, esimerkiksi vanhemman ja opettajan kesken tietyssä tilanteessa ja kontekstissa.
Suomalaisessa koulukeskustelussa kuva koulusta organisaationa rakentuu vanhemmille nimenomaan opettajan toiminnan kautta. Bormann muistuttaa, että opettajalta odotetaan erilaisissa keskusteluissa nimenomaan ammatillisuutta. Tämä on tarpeen, sillä opettaja edustaa vanhemmille sekä asiantuntijuutta että koko koulutusorganisaatiota. Laajemmin katsottuna luottamus organisaatioon, kuten kouluun, perustuu organisaatiossa toimivien ihmisten mahdollisuuksiin tuottaa ja ylläpitää organisaation ulospäin näkyviä toimintamalleja ja sen antamia lupauksia. Organisaation luottamusta ylläpidetään yhteisiin toimintatapoihin sitoutumalla.
Luottamus on siten laadukkaan yhteistyön edellytys. Perusopetuksen opetussuunnitelmissa ajatus kotien kanssa tehtävästä yhteistyöstä on läpileikkaava. Yhteistyö huoltajien kanssa painottuu erityisesti oppilaan tuentarpeisiin liittyvissä tekstiosuuksissa. Näin vanhemmilla on oikeutetusti lupa odottaa hyvää yhteistyötä. Itse lähdin tarkastelemaan vanhempien kertomia kuvauksia tästä näkökulmasta. Aineiston ensimmäinen havainto oli se, että kaikilla haastatteluun osallistuneilla vanhemmilla oli kokemuksia luottamuksellisista suhteista koulun edustajien kanssa. Kaikilla vanhemmilla oli myös kokemuksia tilanteista, joissa kuvattiin huolta luottamuksen rakoilemisesta. Joillakin vanhemmilla kokemus ulottui luottamuksen murenemiseen.
Luottamuksellisiin tilanteisiin liitettiin vahva kokemus siitä, että opettaja todella tuntee lapsen ja hänen ominaispiirteensä. Vanhemmalle ja opettajalle rakentui yhtenevä käsitys lapsen tuentarpeista. Vanhempi näki opettajan ajattelevan lapsen etua. Edelleen vanhemmat kokivat tulevansa kuulluiksi opetuksen suunnittelussa ja he kuvailivat opettajan käyttämiä sujuvia kommunikointitapoja.
Vahvan luottamuksen kuvauksissa näyttäytyi merkittävänä hyvien kokemusten jatkumo.
Kun huoli luottamuksen kestävyydestä heräsi, pohdittiin pääsääntöisesti kommunikaation sujuvuutta. Sähköiset viestintävälineet koettiin etäisiksi. Myös keskinäinen työnjako oli epämääräinen. Esille nostettiin esimerkiksi opettajan toistuva pyyntö keskustella koulussa tapahtuneista ongelmatilanteista kotona. Kuitenkin ongelmatilanteet saattoivat jäädä hyvin niukan kuvailun varaan, eivätkä vanhemmat kyenneet vajavaisella tiedolla asiaa kotona käsittelemään. Huoli liittyi myös tuen suunnittelun asiakirjojen valmisteluun. Aina vanhempi ei tunnistanut omaa lastaan asiakirjoista ja tällöin vanhemmat toivoivat mahdollisuutta vaikuttaa asiakirjojen sisällön muotoutumiseen.
Äärimmäisenä luottamuksen murtumisena ymmärrettiin esimerkiksi tilanne, jossa vanhemmalle ei etukäteen tiedotettu palaveriin osallistujia. Vanhempi löysi itsensä useiden asiantuntijoiden edestä ja palaverin sisältö tuli käsittelyyn ilman minkäänlaista ennakkotietoa. Erilaisissa yllätyksellisissä tilanteissa jännitteet kärjistyivät. Tutkijan roolissa oli hämmentävää huomata, miten kauas opetussuunnitelman perusteiden yhteistyön kuvauksista oli näissä kokemuksissa ajauduttu.
Vahvan luottamuksen kuvauksissa näyttäytyi merkittävänä hyvien kokemusten jatkumo. Jaettu historia ja yhteiset ongelmatilanteiden ratkaisut olivat pohjana uusia haasteita ratkottaessa. Näissä kuvauksissa myös vanhemmille oli rakentunut jouston mahdollisuuksia. Vaikka välillä jouduttiin tyytymään osittaisiin ja keskeneräisiin ratkaisuihin, vanhemmat tunnistivat näissä tilanteissa opettajan vahvan pyrkimyksen kulloisenkin asian ratkaisemiseen lapsen etu huomioiden. Olennaista on se, että yksittäisen vanhemman erilaiset kokemukset kytkeytyivät ensisijaisesti kulloiseenkin opettajaan. Osin aineistossa ihmeteltiin sitä, miten eri tavoin samankin koulun opettajat toimivat.
Haastatteluaineiston pohjalta voidaan pohtia, miten koulu organisaationa tai yhteisönä pitää huolta lupauksista, joita opetussuunnitelmassa esitetään. On hyvä miettiä, miten vanhempien kanssa tietoisesti rakennetaan luottamusta. Lisäksi olisi hyvä pohtia sitä, miten toimitaan luottamuksen rakoillessa. Kuitenkin vanhempien aiemmat kokemukset ovat osa luottamuksen rakentumista myös uudessa tilanteessa ja uusien koulun edustajien kanssa. Opettajankoulutuksen näkökulmasta katsottuna luottamustutkimuksella on paljon tarjottavaa.
Teija Koskela
Kirjoittaja on Turun yliopiston opettajankoulutuslaitoksen varajohtaja ja yliopistotutkija. Hän toimii tutkijana Suomen Akatemian Strategisen tutkimuksen neuvoston hankkeessa ”Kohtuusratkaisuilla kohti sisukasta, vihreää ja oikeudenmukaista Suomea (SISU)”
Lähteet:
Bormann, I. & John, R. (2014) Trust in the Education System- Thougts on a Fragile Bridge onto Future. European Journal of Futures Research, 2. Article 35. https://doi.org/10.1007/s40309-013-0035-0
Bormann, I., Niedlich, S. & Würbel, I. (2021). Trust in Educational Settings: Insights and Emerging Research Questions. European Education 53(3-4), 246-259.
Fukuyama, F. (1996) Trust. The Social Virtues and the Creation of Prosperity. Free Press.
Koskela, T. (2025) Signs of Trust – Parent’s Vulnerability and Trust when Collaborating with Their Child’s Teacher. Zeitschrift Fur Soziologie Der Erziehung Und Sozialisation, 45(3), 171-188.
Putnam, R. D. (2000). Bowling alone. The Collapse and Revival of American Community. Simon & Schuster.
