Kun lapsiperhe kohtaa vastoinkäymisiä, isovanhempien tuki voi vähentyä – äidinäidit poikkeus

18.02.2022

Uusi tutkimus ei tue oletusta, että isovanhemmat aina osallistuisivat vaikeissa tilanteissa lapsenlapsen elämään aiempaa enemmän.

Lapsiperheiden kohtaamat vastoinkäymiset voivat vähentää isovanhemmilta saadun tuen, kuten lastenhoitoavun tai rahallisen tuen määrää. Tuoreen tutkimuksen perusteella isän puolen isovanhempien tuki vähenee enemmän kuin äidinpuolen isovanhempien. Ainoastaan äidinäitien antaman avun määrä pysyy ennallaan vastoinkäymisten lisääntyessä.

Vastoinkäymisiä voivat olla esimerkiksi lapsen perheen taloudelliset ongelmat, vanhempien avioero tai päihdeongelmat. Tutkimus keskittyi vaikeuksien yhteisvaikutuksiin, ei yksittäisiin vastoinkäymisiin. Tässä tutkimuksessa ei tarkasteltu tilanteita, joissa lapsen pääasiallisena huoltaja toimi joku isovanhemmista.

− Sosiaalitieteissä on usein oletettu, että isovanhemmat osallistuvat lapsenlapsen elämään aiempaa enemmän, jos tämän perhe kohtaa vaikeita tilanteita. Tuloksemme eivät kuitenkaan tue tätä oletusta, sanoo erikoistutkija Samuli Helle Turun yliopistosta.

Tutkijat lähestyivät aihetta evoluutioteorian näkökulmasta. Sen mukaan lapsen tulevat edellytykset suvunjatkamiseen voivat vaikuttaa isovanhempien halukkuuteen tarjota hänelle tukea: lapsuuden aikana koetut vastoinkäymiset voivat heikentää lapsen elämässä pärjäämistä ja edellytyksiä tuottaa itse menestyviä jälkeläisiä. Tällä hetkellä on kuitenkin epäselvää, esiintyykö tällaista vaikutusta ihmisillä, ja aiheesta tarvitaankin lisää tutkimusta.

Äidinäidit eniten tukena

Aiemman tutkimuksen perusteella tiedetään, että äidinpuolen isovanhemmat, varsinkin äidinäidit, tukevat lapsenlapsen perhettä enemmän kuin isänpuolen isovanhemmat.

− Äidinäitien tärkeä merkitys näyttää säilyvän silloinkin, kun lapsenlapsen elinolot huonontuvat, Helle sanoo.

Uusi tutkimus perustui kyselyyn, johon vastasi lähes 1 500 Englannissa tai Walesissa asuvaa 11–16-vuotiasta nuorta.

Tutkimus on osa strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamaa NetResilience-konsortiota sekä Eriarvoistumisen, interventioiden ja hyvinvointiyhteiskunnan tutkimuksen lippulaiva INVESTiä, joka keskittyy yhteiskunnallisen eriarvoisuuden vähentämiseen ja hyvinvointivaltion uudistamiseen. Tavoitteena on tarjota Suomelle ja muille yhteiskunnille nykyistä tasa-arvoisempi sekä taloudellisesti, väestöllisesti ja sosiaalisesti kestävämpi hyvinvointivaltiomalli. INVEST on Suomen Akatemian lippulaivahanke ja Turun yliopiston ja THL:n yhteinen tutkimuskeskus.

Luotu 18.02.2022 | Muokattu 18.02.2022