Lasten punkkitapahtuma Ruissalossa 10.6.

03.06.2021

Tutkijat Ritva Penttinen ja Maija Lamppu kertovat punkeista lapsille järjestettävässä punkkitapahtumassa Turun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa torstaina 10.6.. Kello 15.00 alkavassa ulkoilmatilaisuudessa voi kurkistaa mikroskoopilla lähemmin punkkien kauneuteen.

Tapahtuman kimmokkeena on Ritva Penttisen ja Maija Lampun kirjoittama, tänä keväänä julkaistu lastenkirja Lapset punkkitutkijoina. Kirjassa on paljon tutkittua tietoa, mutta ala-asteikäisten lasten kielelle käännettynä. Kirja kertoo, miten punkkeja elää kaikkialla maapallolla. Punkkeja löytyy jopa kuumista lähteistä ja Etelämantereen jäätiköiltä. Niitä esiintyy metsissä, niityillä, soilla, vesistöissä ja rannoilla sekä ihmisten ja eläinten luona.

Puutarhan tapahtuman aikana Penttinen ja Lamppu kertovat punkeista, lukevat lastenkirjaa ja päästävät lapset kurkistamaan mikroskoopin avulla punkkeja. Luvassa on myös musiikkia. Tilaisuuden aikana kirjaa voi ostaa puutarhalta.

Koronaohjeiden mukaisesti ulkotiloissa järjestettävään tapahtumaan voi osallistua enintään 50 henkilöä. Mikäli sää pakottaa siirtämään tilaisuuden sisätiloihin, tapahtumaan voi osallistua vain 10 henkilöä.

Lasten punkkitapahtuma Turun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa (Ruissalon puistotie 215) to 10.6. klo 15.00. Tilaisuuteen voidaan koronaturvallisuuden vuoksi osallistua enintään 50 henkilöä.

>> Lue uutinen: Tutkijat kirjoittivat lapsille tarinaa ja tietoa punkeista

Lisätietoja: Tutkija Ritva Penttinen, p. 050 564 5418, ritva.penttinen@utu.fi

Luotu 03.06.2021 | Muokattu 03.06.2021