Tutkijat kirjoittivat lapsille tarinaa ja tietoa punkeista

27.04.2021

Maapallolla elää ainakin 50 000 punkkilajia, niistä Suomessa 1 500. Arkikeskustelussa tutuimpia ovat petivaatteiden pölypunkit ja tauteja levittävät puutiaiset, mutta lajikirjo on monin verroin suurempi. Tutkijat Ritva Penttinen ja Maija Lamppu kirjoittivat lapsille tietokirjan punkeista.

– Tein pitkän uran punkkitutkijana ja kohtasin usein ihmisiä, jotka kokivat suorastaan pelkoa hyönteisiä ja erityisesti punkkeja kohtaan. Samoin kävi ilmi, että tietämys punkeista oli vähäistä: tiedettiin puutiainen ja pölypunkki, mutta ei muita vaikka meillä on 1 500 erilaista punkkilajia. Lapset punkkitutkijoina -kirjan tarkoituksena on vähentää punkkeihin liittyvää pelkoa ja tarjota uutta tietoa murtaen samalla ennakkoluuloja. Lasten ja vanhempien yhteinen lukuhetki mahdollistaa leppoisan tavan retkeillä luonnossa ja tutkia punkkeja niiden elinympäristössä, Ritva Penttinen kertoo.

Nyt jo eläkkeelle siirtynyt Penttinen teki pitkän uran Turun yliopiston eläinmuseossa keskittyen erityisesti punkkitutkimukseen. Hän on kirjoittanut lukuisia tieteellisiä artikkeleita punkeista. Hän tuli suomalaisille tutuksi muun muassa laajasta puutiaiskeräyksestä, joka tuotti Turun yliopistoon kymmeniä tuhansia puutiaisia eri puolilta Suomea. Kirjan kuvittaja, Turun yliopiston tohtorikoulutettava Maija Lamppu tekee väitöstutkimustaan punkeista. 

Kuva lastenkirjan sivusta, jossa esitellään naaraspunkin jälkeläistuotantoa.

Ala-asteikäisille suunnatussa Lapset punkkitutkijoina -kirjassa on paljon tutkittua tietoa, mutta lapsen kielelle käännettynä. Kirja kertoo, miten punkkeja elää kaikkialla maapallolla. Punkkeja löytyy jopa kuumista lähteistä ja Etelämantereen jäätiköiltä. Niitä esiintyy metsissä, niityillä, soilla, vesistöissä ja rannoilla sekä ihmisten ja eläinten luona.

Kirja lähtee liikkeelle, kun lapset löytävät Molli-koiran turkista oudon palleron. Äiti tietää kertoa, että olio on punkki, mutta mitä ne punkit ovat, sitä lapset lähtevät selvittämään isovanhempien luokse. 

– Kirjassa kulkee kaksi narratiivia; toisen muodostaa aikuisten ja lasten välinen jutustelu ja toisen isovanhempien lukemat, kursivoinnilla esitetyt, otteet punkkikirjasta. Hauskat kuvitukset keventävät asiapitoista tekstiä, Penttinen kertoo.

Piirros, jossa punkkia tutkitaan mikroskoopilla.

Matkan varrella tutustutaan sammal-, peto-, sametti- ja vesipunkkeihin, äkämiin ja lemmikkejä vaivaaviin punkkeihin. Kirjasta löytyy myös vastauksia mietteisiin, lentävätkö punkit ja pesivätkö ne puussa. Tai miten voisimme tutkia punkkeja tarkemmin mikroskoopilla.

SIIRRETTY KESÄKUULLE: Kirjan julkistamistilaisuus torstaina 27.5. kello 15.00 Turun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa (Ruissalon puistotie 215 , Turku) Ruissalossa koronasuositukset huomioon ottaen. Tapahtuman aikana Ritva Penttinen ja Maija Lamppu kertovat punkeista, lukevat lastenkirjaa ja esittelevät punkkeja mikroskoopilla. Luvassa on myös musiikkia. Tilaisuuden aikana kirjaa voi ostaa puutarhalta. Julkistamistilaisuus 27.5. on peruutettu ja tilaisuus järjestetään kesäkuun aikana. Uusi ajankohta ilmoitetaan myöhemmin.

Ritva Penttinen ja Maija Lamppu: Lapset punkkitutkijoina, Aviador, 2021.

>> Kirja on tilattavissa jo nyt mm. Aviadorin sivuilta

Lisätietoja: Ritva Penttinen, p. 050 564 5418 

Luotu 27.04.2021 | Muokattu 19.10.2021