Suurteos Suomen lintutieteen historiasta ja sen merkkihenkilöistä – osallistu julkistustilaisuuteen!

17.09.2020

Suurteos Suomen lintutiede 1828–1974 julkistetaan yleisötilaisuudessa Turun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa perjantaina 25.9.2020 klo 16.30–19.00. Tilaisuus on yleisölle avoin, mutta edellyttää ilmoittautumista. Julkistustilaisuutta voi myös seurata suorana videolähetyksenä.

Suurtyö suomalaisen lintutieteen kehityksestä ja merkkihenkilöistä julkaistaan kirjana Suomen lintutiede 1828–1974. Kirjan tekijät Esa Lehikoinen, Risto Lemmetyinen, Timo Vuorisalo ja Mia Rönkä ovat Turun yliopiston dosentteja, tutkijoita ja tietokirjailijoita. Heidän lisäkseen kirjan kirjoittajina on 20 muuta lintuihin kohdistuvan tutkimuksen eri osa-alueiden asiantuntijaa, muun muassa Pentti Linkola. Kirjan kustantaa Faros-kustannus Oy.

Suomen lintutiede -teoksen kansikuvassa laulujoutsenSuomalaiset tutkijat ovat monelta osin kulkeneet kansainvälisen lintutieteen eturintamassa ja toisinaan jopa sen edellä. Osa suomalaisten kehittämistä tutkimusideoista ja -menetelmistä on muualla oivallettu vasta myöhemmin.

– Lintutieteen historia on myös rohkeiden, kekseliäiden ja monilahjakkaiden tutkijoiden historiaa. Vaikeuksia uhmaten on lähdetty tutkimusmatkoille niin lähialueille kuin kaukomaille, on koluttu Lapin perukat ja maailmanpolitiikan salliessa myös rajantakaiset seudut. Lintuja kartoitettiin sitkeästi jopa rintamalla maailmansotien aikana, kertoo dosentti Esa Lehikoinen.

Suomen lintutiede 1828–1974 -teoksessa käsitellään lintutiedettä ja lintuihin kohdistuvaa tutkimusta laajasti eliömaantieteen, ekologian, fysiologian, evoluutiotutkimuksen, käyttäytymistutkimuksen, ympäristötutkimuksen, kirjallisuustutkimuksen ja etymologian näkökulmista.

Yleisölle avoin julkistustilaisuus Ruissalossa

Turun yliopiston kasvitieteellisen puutarhan auditoriossa (Ruissalon puistotie 215) järjestetään yleisölle avoin julkistustilaisuus perjantaina 25.9. klo 16.30–19.00.

Tilaisuuteen voidaan koronarajoitusten vuoksi ottaa enintään 50 henkilöä. Ilmoittautuminen 21.9. mennessä osoitteessa: puutarharuissalo@utu.fi.

Ohjelma saattaa muuttua koronatilanteen vaatiessa. Tapahtumaa voi seurata Zoom-lähetyksenä (salasana: 097840) osoitteessa: https://utu.zoom.us/j/64708242589 

Ohjelma:

16.30 Kahvi
17.00 Tervetulosanat. Professori Ilari E. Sääksjärvi, Biodiversiteettiyksikkö
17.05 Alkusanat. Professori Hannu Salmi, Faros-kustannus
17.10 Suomalaiset lintutieteen eturintamassa. Dosentti Esa Lehikoinen
17.25 Lågskärin majakalta Sylviayhdistyksiin: lintusuojelun varhaisvaiheita Suomessa. Dosentti Timo Vuorisalo
17.40 Miten syntyi Suomen lintujen suomenkielinen nimistö? Professori Kaisa Häkkinen
17.55 Kaunokirjallisuuden linnut. Dosentti Karoliina Lummaa
18.10 Keskustelua
18.30 Kirjoittajat tavattavissa, kirjoja myynnissä
 

Luotu 17.09.2020 | Muokattu 21.09.2020