Syöpä ennen, nyt ja tulevaisuudessa avaa Tiedelinjan syyskauden

13.09.2021

Turun yliopiston Tiedelinja-webinaari avaa syyskautensa pureutumalla syöpään ja sen hoitoon. Aiheesta ovat keskustelemassa immunologian professori, akateemikko Sirpa Jalkanen, kliinisen syöpätautiopin professori Heikki Minn ja kulttuurihistorian professori Marjo Kaartinen.

Syövän hoito on muuttunut vuosisatojen saatossa ja tutkimus vie hoitoa vauhdilla eteenpäin. Tiedelinjalla pohditaan kehitystä 1700-luvun rintasyöpähoitoa ja potilaiden kokemuksia tutkineen Marjo Kaartisen, syöpälääkäreiden koulutuksesta vastaavan Heikki Minnin ja InFLAMES-lippulaivahankkeessa syövän hoitoa kehittävän Sirpa Jalkasen kanssa. 

Kulttuurihistorian professori Marjo Kaartinen on tutkinut rintasyövän hoitoa ja siihen sairastuneiden tuntemuksia 1700-luvun Britanniassa. Tuolloin rintasyöpää pelättiin enemmän kuin kulkutauteja, sillä sen tiedettiin kiduttavan potilasta ja tappavan hitaasti. Hoitomuotoina olivat muiden muassa arsenikki ja elohopea. Viimeisimpinä keinoina oli leikkaus, mutta sitä kartettiin viimeiseen saakka, sillä leikkaukset tehtiin potilaan ollessa tajuissaan. 

Kliinisen syöpätautiopin professori Heikki Minn vastaa Turun yliopistossa oman oppialansa koulutuksesta ja sen kehittämisestä. Myös Turun yliopistollisen keskussairaalan syöpäosaston ylilääkärinä toimiva Minn tuntee syövän hoidon ja syöpäpotilaiden arjen. Hänen oman tutkimuksellinen mielenkiintonsa on kohdistunut molekyylikuvantamiseen sekä sädehoidon kehittämiseen. 

Immunologian professori Sirpa Jalkanen johtaa yhtä Suomen Akatemian rahoittamasta kymmenestä lippulaivahankkeesta, joiden on arvioitu luovan tulevaisuuden osaamista ja kestäviä ratkaisuja yhteiskunnan haasteisiin sekä edistävän taloudellista kasvua. InFLAMES pyrkii löytämään syöpien hoitoon uusia lääkinnällisiä väyliä ja diagnostisia menetelmiä. Jalkasen merkittävimpiin tutkimussaavutuksiinsa kuuluu uusien haitallisista tulehduksista ja syövän leviämisestä vastuussa olevien ”liikennemolekyylien” löytäminen ja karakterisointi.

Turun yliopisto lähettää moni- ja poikkitieteellisiä Tiedelinjoja syksyn ajan joka toinen keksiviikko. Kauden teemoina ovat muun muassa ruska, uudet energiamuodot, kieltenopetus, empatiataitojen opettaminen  lapsille, ulkonäön vaikutukset sekä suomalaisten kaupunkien historia. Voit myös ehdottaa omaa aihetta Tiedelinjalle lähettämällä viestiä osoitteeseen viestinta@utu.fi

Tiedelinjat avautuvat katsottaviksi joka toinen keskiviikko kello 18.00. Syöpä ennen, nyt ja tulevaisuudessa -jakso tulee katsottavaksi keskiviikkona 15.9. klo 18.00 osoitteessa www.utu.fi/tiedelinja . Löydät sivustolta myös aiemmat Tiedelinja-lähetykset.

 

Luotu 13.09.2021 | Muokattu 16.09.2021