Turun yliopisto ja Bayer laaja-alaiseen yhteistyöhön tutkimuksessa ja koulutuksessa

10.02.2021

Turun yliopisto ja Bayer ovat solmineet strategisen kumppanuussopimuksen, jonka tavoitteena on vahvistaa ja kehittää tutkimus- ja koulutusyhteistyötä eri aloilla.

Bayer Nordic -alueen toimitusjohtaja Miriam Holstein ja rehtori Jukka Kola.

Kuvaaja/Tekijä

Hanna Oksanen

Kumppanuussopimuksen tavoitteena on syventää ja laajentaa yhteistyötä monitieteisen yliopiston tutkimus- ja koulutusaloilla, kuten biotieteissä, lääkekehityksessä, tuotantotekniikassa ja terveysteknologiassa. Turun yliopisto ja Bayer ovat jo useita vuosia tehneet menestyksekästä tutkimusyhteistyötä Auria Biopankin kanssa.

Mahdollisia uusia yhteistyöalueita tutkimuksessa ovat muun muassa lääkekehitystä tukevat uudet menetelmät, tekoälyn hyödyntäminen tutkimuksessa sekä tuotantoprosessien automatisaatio. Kumppanuussopimuksella edistetään yliopistossa syntyneiden tutkimustulosten ja keksintöjen kaupallista hyödyntämistä ja myös koulutuksen kehittämistä.

Koulutuksessa yhteistyö tulee lisäämään erilaisia projekteja, kuten vierailuluentoja, työpajoja, opinnäytteitä, harjoittelupaikkoja ja mentorointimahdollisuuksia opiskelijoiden työelämävalmiuksien kehittämiseksi. Kumppanuus sisältää myös jatkuvan oppimisen mahdollisuuksia Bayerin henkilöstölle, kuten täydennyskoulutuksia.

Bayer pyrkii aktiivisesti edistämään yhteistyötä tutkimuksen ja uusien innovaatioiden saralla.

- Yhteistyö huippututkimuksen perinnettä edustavan Turun yliopiston kanssa on Bayerille toinen laatuaan oleva strateginen kumppanuussopimus Suomessa. Uskomme, että tutkimuksen ja innovaation edistämisestä on hyötyä kaikille toimijoille: siten voimme entistä paremmin hyödyntää älykästä ajattelua ja kasvattaa osaamispääomaa, mikä on hyödyllistä sekä Suomelle että Bayerille myös globaalista näkökulmasta. Yhteistyön avulla voimme edesauttaa myös Suomeen saatavia tutkimus- ja tuotekehitysinvestointeja ja siten vauhdittaa talouden elpymistä, Bayer Nordic -alueen toimitusjohtaja Miriam Holstein painottaa.

- Pitkäjänteiset kumppanuudet yliopistojen kanssa ovat tärkeitä, jotta voimme yhdessä kehittää ratkaisuja aikamme suurimpiin globaaleihin haasteisiin tieteen ja teknologian avulla. Konkreettisia hankkeita Turun yliopiston kanssa tehdään jo muun muassa tekoälyn hyödyntämisen ja koulutuksen kehittämisen puitteissa. Nyt voimme entisestään syventää jo aloitettua yhteistyötä, Bayer Nordic -alueen digitalisaatiosta ja innovaatiotoiminnasta vastaava johtaja Arto Pakkalin toteaa.

- Tavoittelemme molemmin puolin laaja-alaista ja pitkäjänteistä yhteistyötä, mikä on tärkeää monitieteiselle yliopistollemme. Kumppanuus myös edistää strategiamme mukaisesti kansainvälisyytemme vahvistamista. Tahdomme, että tutkijoiden lisäksi opiskelijat hyötyvät yhteistyöstä parhaalla mahdollisella tavalla ja välitämmekin heidän palautteitaan työelämästä myös Bayerin suuntaan, yliopiston rehtori Jukka Kola korostaa.

- Pitkäjänteinen ja useita yhteistyön muotoja sisältävä strateginen kumppanuus on tunnetusti eduksi sekä yliopiston että yrityksen osaamispääomalle ja innovaatioille. Yhteistyö Bayerin kaltaisen kansainvälisen huippuyrityksen kanssa tarjoaa Turun yliopistolle erinomaisen mahdollisuuden soveltaa ja kehittää monitieteistä osaamistaan, taustoittaa kumppanuuksista ja vaikuttavuudesta vastaava vararehtori Mika Hannula.

Luotu 10.02.2021 | Muokattu 10.02.2021