Tutkijat, päättäjät ja yritykset pohtivat puhtaita energiaratkaisuja Turussa 9.12.

02.12.2019

Turun yliopistossa verkostoidutaan vahvasti kehittämään aurinkoenergiaa hyödyntäviä puhtaita teknologioita, jotka pystyvät korvaamaan fossiilipohjaisen polttoaine- ja kemikaalituotannon. Alan kansallisen yhteistyön lisäämiseksi järjestetään 9.12.2019 puhtaan energiantuoton tutkijoiden ja muiden toimijoiden välinen sidosryhmätapaaminen. Turussa kohtaavat yliopistot, tutkimuslaitokset, rahoittajat, yritykset ja ministeriöt.

Kansallinen puhtaan energian alan sidosryhmätapaaminen järjestetään maanantaina, 9.12.2019 klo 9 alkaen Biocityssä (Tykistökatu 6).

Turun yliopiston SUNRISE-toimijat sekä Nordforskin rahoittama tutkimuksen pohjoismainen huippuyksikkö ”NordAqua” järjestävät maanantaina 9.12. kansallisen sidosryhmätapaamisen.

Tapahtumaan osallistuu suomalaisia puhtaan energian tutkijoita Lappeenrannan–Lahden teknillisestä yliopistosta, Tampereen yliopistosta, Aalto-yliopistosta sekä VTT:ltä. Tapahtumaan tulevat myös useiden alan yritysten, tutkimusrahoittajien ja sekä Työ- ja elinkeinoministeriön edustajia. Tapahtumassa on myös mukana ”SUN-ERGY” konsortion johtoryhmää ja tukijoukkojen edustajia.

Tutkimuksesta tietoa ja konkreettisia ratkaisuvaihtoehtoja ilmastohätään

YK:n ympäristöohjelma UNEP julkaisi viime viikolla hälyttävän raportin korostaen ihmiskunnan aiheuttamien ilmastopäästöjen radikaalin vähentämisen kiireellisyyttä ja tällä viikolla arvovaltaisessa Nature-julkaisussa tiedemiehet varoittivat maapallon tilan olevan lähes katastrofaalisessa vaiheessa. Tärkein keino saada hiilidioksidi- ja muut kasvihuonepäästöt pienemään on fossiilipohjaisen energian ja kemikaalien tuotannon lopettaminen.

- Uudet, puhtaat energiateknologiat ovat avainasemassa ilmastonmuutoksen torjunnassa. Tavoitteemme Turun yliopistossa on edistää suomalaisten tutkimusorganisaatioiden, yritysten ja alan muiden toimijoiden yhteistyötä aurinkopolttoaineiden ja -kemikaalien kehityshankkeissa, Turun yliopiston rehtori Jukka Kola kertoo.

Turun yliopisto on ainoana suomalaisena yhteistyökumppanina mukana monitieteisessä aurinkoenergiaan pohjautuvien polttoaineiden ja kemikaalien tuottoon tähtäävässä SUNRISE-hankkeessa, joka on valittu yhdeksi kuudesta EU:n komission lippulaiva-aihioksi.

– Saadaksemme hiilidioksidipäästöt pienemään, Suomen ja koko EU:n tulisi yhteistyössä ja entistä vahvemmin luoda edellytyksiä puhtaan energian avulla tuotettujen aurinkopolttoaineiden ja -kemikaalien kehitystyölle. Osana tutkimustyötämme tavoitteenamme on tuottaa alan päätöksentekijöille paitsi tutkittua tietoa, myös konkreettisia ratkaisuvaihtoehtoja ilmastohätätilan torjuntaan, sanovat akateemikko Eva-Mari Aro ja apulaisprofessori Yagut Allahverdiyeva-Rinne, jotka ovat Turun yliopistossa SUNRISE-hankkeen johtajat.

SUNRISE-hankkeenpartnereina on Euroopan kärkipään yliopistoja ja tekniikan tutkimuslaitoksia sekä alan yrityksiä, kuten Siemens. Ensi vuonna SUNRISE-hanke yhdistyy toisen lippulaiva-aihion, ENERGY-X -hankkeen kanssa muodostaen laajan ”SUN-ERGY” -nimisen konsortion, joka tulee laajasti kokoamaan yhteen eurooppalaiset avaintoimijat niin tutkimuksesta kuin teollisuudestakin.

Akateemikko Aro toimii aktiivisesti Euroopan tiedeakatemioiden yhteiselimessä EASAC:ssa ympäristön, energian ja biotieteiden alalla. EASAC:n tehtävänä on tuottaa tieteeseen perustuvia raportteja EU:n komission ja parlamentin päätöksenteon tueksi.  

Lisätietoja:
Akateemikko Eva-Mari Aro, p. 050 439 4639, evaaro@utu.fi

 

Teksti: Marjaana Suorsa
Kuva: Kohti kestävää energiaa -video

Luotu 02.12.2019 | Muokattu 03.12.2019