Ilmastonmuutos aiheuttaa maailmanlaajuisesti lajiston köyhtymistä, mutta sen lisäksi se muuttaa energian siirtymistä ravintoverkon tasojen välillä niin murtovedessä kuin arktisilla alueilla. Lapissa muutokset pienten kasvissyöjien biomassassa heijastuvat nopeasti niitä ravintonaan käyttävien suurempien eläinten lisääntymismenestykseen. Vastikään julkaistu pitkäaikaistutkimus Kevon tutkimusasemalla Utsjoella osoittaa, miten esimerkiksi varpuslinnuille elintärkeiden yöperhosten biomassa on muuttunut viimeisten vuosikymmenten aikana.
Atlantin valtamerellä tapahtuneet, ja sieltä edelleen Itämerelle heijastuneet systeemimuutokset vaikuttavat myös Lapin Kevon yöperhosiin, selviää Turun yliopistossa toteutetusta tutkimuksesta.
Tutkijat selvittivät, miten erilaisten yöperhosten kannat Kevolla ovat vaihdelleet vuosien 1972–2017 välillä ja mitkä ilmastomuuttujat ovat kytkeytyneet perhoskantoihin. Tulokset osoittavat, että yöperhosten kokonaisbiomassa Kevolla on 45 vuoden aikana noussut lievästi.
– Havaitsimme tutkimuksessamme selvän yhteyden niin kokonais-perhosbiomassan kuin useiden perhosryhmien ja Atlantilla sekä Itämeressä tapahtuneiden systeemimuutoksien välillä, tutkijatohtori Julia Fält-Nardmann Turun yliopistosta kertoo.
Systeeminmuutoksilla tarkoitetaan meriympäristön siirtymistä nopeasti yhdestä vakaasta tilasta toiseen, esimerkiksi suolapitoisuuden tai lämpötilan äkillistä muutosta.
– Kaksi tällaista systeeminmuutosta tapahtui tutkimamme neljän vuosikymmenen aikana. Samat laajat Atlantin valtamereen kytkeytyneet ilmastosysteemit säätelevät niin Itämeren meriympäristöä kuin Lapin maaekosysteemejäkin, tutkimuksen johtaja Jari Hänninen Turun yliopistosta sanoo.
Lisäksi yksittäisiin perhosryhmiin vaikuttivat esimerkiksi eri vuodenaikojen maksimi- ja minimilämpötilat sekä vuoden aikana kertyneet lämpösummat.
– Paikalliset säämuuttujat vaikuttavat perhosiin esimerkiksi niiden ravintokasvien lehtien puhkeamisajankohdan kautta sekä talvehtimisolosuhteiden kautta – maassa talvehtivat toukat esimerkiksi saattavat kärsiä maaperän toistuvasta jäätymisestä ja sulamisesta, Fält-Nardmann tarkentaa.
Lapin yöperhosten joukossa näkyy ilmastonmuutoksen eri vaikutuksia
Yöperhosten kantojen seuraamisella valorysien avulla on pitkät perinteet Suomessa. Kaikkein pohjoisimmat rysät aloittivat toimintansa 1970-luvun alussa Utsjoella, Turun yliopiston tutkimusasemalla Kevolla. Nyt, vuosikymmeniä myöhemmin, tämänkaltaiset pitkäaikaisseurannat ovat osoittautuneet äärimmäisen arvokkaiksi tietolähteiksi tutkittaessa ilmastonmuutoksen vaikutuksia maapallon eliöihin.
Yöperhoset ja etenkin niiden toukat ovat avainasemassa herkissä pohjoisissa ekosysteemeissä. Monet lajeista esiintyvät syklisesti, mikä tarkoittaa, että niitä on esiintymiensä huippuvuosina jopa tuhansia kertoja enemmän kuin massaesiintymien välisinä aikoina. Tunturikasvistolle tämä merkitsee noin kymmenen vuoden välein toistuvia laajoja tuhoja, hyönteissyöjille taas suuria eroja ravinnon saatavuudessa vuosien ja sukupolvien välillä.
Juuri julkaistun tutkimuksen tulos perhosten kokonaisbiomassan noususta poikkeaa huomattavasti hyönteisten maailmanlaajuisesti hälyttävästi laskussa olevista trendeistä. Kokonaisbiomassa kertoo kuitenkin vain osan totuudesta. Lapissa, kuten muuallakin maailmassa, tiettyihin ravintokasveihin erikoistuneet hyönteiset ovat vähentyneet. Samalla monenlaisia ravintokasveja hyödyntävät lajit ovat yleistyneet. Samoin esimerkiksi munina talvehtivat perhoset pärjäävät lämmenneessä ilmastossa paremmin kuin lajit, jotka viettävät kylmän vuodenajan toukkina.
Kevon tutkimusaseman syrjäinen sijainti selittää myös osaltaan tuloksia.
– Muualla ihmistoiminnan negatiiviset vaikutukset hämärtävät vastaavien tutkimusten tuloksia. Kevo on syrjässä maatalousalueista ja kaavoitetuista kaupungeista, mikä tekee siitä erinomaisen paikan tutkia nimenomaan ilmaston vaikutuksia eliöihin, Fält-Nardmann korostaa.
– Lisäksi ilmasto on tähän mennessä lämmennyt lähellä napoja huomattavasti nopeammin kuin muualla maailmassa.
Sama Turun yliopiston tutkimusryhmä on aikaisemmin asemanjohtaja Jari Hännisen johdolla julkaissut tutkimuksen, jossa samojen systeeminmuutosten todettiin vaikuttavan suoraan myös Itämeren eläinplanktonien biomassaan. Näiden mereisten pienten kasvissyöjien biomassat ovat kuitenkin perhosista poiketen laskeneet, mikä vaikuttaa niitä syövien kalojen kuten silakan kantoihin.
