Kulutus ja elämäntapa Suomessa -tutkimusryhmälle vuoden 2018 Aineistopalkinto

19.09.2018

Tietoarkisto on palkinnut sosiologien ja taloussosiologien Kulutus ja elämäntapa Suomessa -tutkimusryhmän vuoden 2018 Aineistopalkinnolla. Aineistosarja mahdollistaa suomalaisten kulutukseen ja elämäntapaan liittyvien asenteiden, arvomaailman ja poliittisen suuntautumisen muutoksen seurannan vuosituhannen vaihteesta lähtien.

Tutkimusaineistojen keruu käynnistyi jo 1990-luvulla Turun yliopiston ja Turun kauppakorkeakoulun yhteistyönä. Suomi-aineistoja on kerätty viiden vuoden välein vuosina 1999–2014 pääosin taloussosiologian ja sosiologian oppiaineiden yhteistyönä.
 
Palkinnon myöntäneen Tietoarkiston mukaan tutkimuksissa näkyy siirtyminen kohti jälkimoderneja arvoja: terveyden, turvallisuuden ja työn merkitys on vähentynyt samalla kun elämänlaatua ja itsensä toteuttamista arvostetaan entistä enemmän.  
 
– Postikysely on edelleen tärkein yksittäinen tiedonkeruumenetelmä yhteiskuntatieteissä, kun halutaan tavoittaa koko väestö. Erilaisten nettipalveluiden kautta kerättävän aineiston laatu on usein hieman kyseenalaista, Turun yliopiston taloussosiologian professori Pekka Räsänen arvioi kiitospuheessaan.
 
Räsänen vastaanotti palkinnon tutkimusryhmän puolesta. Hänen lisäkseen tutkimusryhmässä ovat toimineet myös Jani Erola, Terhi-Anna Wilska, Aki Koivula ja Outi Sarpila.
 
Kulutus ja elämäntapa Suomessa -sarjan seuraava tutkimus tehdään ensi vuonna.
 
Tutkijat ovat kohdanneet myös haasteita. Viime vuosina vastausprosentti on laskenut alle 50 prosentin. Vuoden 2014 raportissa tutkijat kuitenkin toteavat, että 
haasteista huolimatta laadukkaaseen väestötason otantaan perustuvia kyselyaineistoja on perusteltua kerätä. Tutkijat miettivät myös keinoja korjata vastausjakauman epätasaisuutta, yleensä alle 45-vuotiaat miehet ovat aliedustettuina vastaajissa, kun taas vanhempi ikäluokka, 55–74-vuotiaat, on yliedustettuna.

– Näihin ongelmiin yritämme hakea ratkaisua parantamalla kyselyjen houkuttelevuutta ja ottamalla uusia vastausmenetelmiä käyttöön, kertoi professori Räsänen.
 
Räsänen myös kiitti Tietoarkistoa hyvästä yhteistyöstä.
 
– Tietoarkiston työllä on suuri merkitys aineistojen jakamisessa jatkokäyttöön, Räsänen totesi.
 
Koko tähän mennessä kerätty Kulutus ja elämäntapa Suomessa -sarja on tallennettu Tietoarkistoon. Neljän kyselytutkimuksen aineistonhallinta ja muuttujatason dokumentointi on tehty kattavasti ja johdonmukaisesti. Suomi-aineistot ovat olleet tutkijoiden ja opiskelijoiden ahkerassa käytössä ja niiden pohjalta on kirjoitettu yli sata tieteellistä artikkelia.
 
Tietoarkiston Aineistopalkinto myönnetään huomionosoituksena henkilölle, tutkimusryhmälle tai organisaatiolle, joka on osoittanut esimerkillistä aineistonhallintaa aineiston koko elinkaaren ajan.
 
 
EH
 
 
Luotu 19.09.2018 | Muokattu 19.09.2018