Lääketieteellisen tiedekunnan juhlavuoden tapahtumat käynnistyivät Diandran ja James Bondin seurassa

21.04.2023

Lääketieteellinen tiedekunta viettää tänä vuonna 80-vuotisjuhlavuottaan. Ensimmäinen juhlavuoden suuremmista tapahtumista oli torstaina 20.4.2023 Turun Konserttitalossa järjestetty Diandra & Bond -konsertti. Tiedekunta oli konsertin yhteistyökumppani ja esitteli konserttitalon aulassa toimintaansa useiden yksiköiden voimin.

Kuvaaja/Tekijä

Tilda Junko

Dekaani Pekka Hänninen iloitsi lääketieteellisen tiedekunnan ja Turun filharmonisen orkesterin yhteistyöstä. 

– Yhteistyö TFO:n kanssa juhlistaa mukavasti merkkivuottamme. Tarjosimme henkilökunnallemme mahdollisuuden tulla nauttimaan hyvinvointia tutkitusti lisäävästä kulttuurista ja samalla pystymme esittelemään toimintaamme muulle konserttiyleisölle. On myös hienoa, että näin moni yksikkömme lähti esittelemään toimintaansa. 

Kuvaaja/Tekijä

Tilda Junko

Yhteistyö filharmonisen orkesterin kanssa jatkuu toukokuussa, kun orkesteri säestää juhlavuoden tohtoripromootiota.  

Kuvaaja/Tekijä

Jussi Virkkumaa

Konsertti eteni kutakuinkin kronologisesti 1960-luvun Bond-tunnareista tähän päivään. Vähemmän kuullutkin teemat saivat uuden elämän hienoina sovituksina.

Kuvaaja/Tekijä

Tilda Junko

Erikoistutkija Ella Koivuniemi ja tutkimuskoordinaattori Anni Kerttula Funktionaalisten elintarvikkeiden kehittämiskeskuksesta esittelivät Flavoria-tutkimusravintolaa. Flavoria on tutkimusalusta, joka tuottaa monitieteistä tietoa yhteiskunnan ja liiketoiminnan kestävään kehittämiseen.

– Tällä hetkellä meillä on käynnissä esimerkiksi välipalatutkimus, joka toteutetaan hyödyntäen Flavorian kahvilaa ja My Flavoria -sovellusta, Koivuniemi vinkkaa. 

Kuvaaja/Tekijä

Jussi Virkkumaa

Diandran voimakas ääni täytti konserttisalin äärimmilleen ja taipui vaivatta tyylilajista toiseen. Tulkinta ei varmasti jättänyt ketään kylmäksi.

Kuvaaja/Tekijä

Tilda Junko

Tutkimuspäällikkö Miia Tuominen, yliopistonlehtori Jaanet Salminen ja koulutuksesta vastaava päällikkö Jussi Lehtonen esittelivät Sote-akatemian moninaista toimintaa. Sote-akatemia on Turun yliopiston kaikkien tiedekuntien yhteistyöalusta, mutta se sijoittuu lääketieteelliseen tiedekuntaan. 

– Sote-akatemiassa toiminta jatkuu aktiivisena. Syksyllä esimerkiksi aukeaa useampi uusi MOOC-kurssi. Kannattaa pysyä kuulolla, Tuominen lupaili. 

Kuvaaja/Tekijä

Jussi Virkkumaa

Diandra ja kapellimestari Antti Rissanen pelasivat erinomaisesti yhteen ja ansaitsivat yleisöltä valtaisat seisovat aplodit konsertin lopuksi.  

 

Lääketieteellisen tiedekunnan 80-vuotisjuhlavuoden logo.

Luotu 21.04.2023 | Muokattu 22.04.2023