Lukuteltta antaa rauhan lukemiselle – Kirikaap innostaa tarttuman hetkessä kirjaan

30.05.2023

Turun yliopiston Rauman kampuksen pihamaalla on pieniä punaisia telttoja vehreässä maisemassa. Useimmissa on hiljaista, muutamista kuluu rauhallista sananvaihtoa. Rauman normaalikoulun kahdeksasluokkalaiset ovat sukeltaneet tarinoiden maailmaan lukuteltoissa. Muutaman metrin päässä on myös Kirikaap – kirjakaappi, josta kuka vain voi napata luettavaa.

Opettajankoulutuslaitoksen yliopistonlehtori Juli-Anna Aerila on omistautunut lukemiseen innostamiselle. Takana on jo useita lukemiseen innostavia hankkeita, on tutkittu, testattu ja kehitetty keinoja lukuinnon kasvattamiseen. Lukuteltat ja Kirrikaap ovat uusimmat keinot pitkässä jatkumossa.

– Teltta luo rauhallisen ympäristön lukijalle. Pulpettikirjat ovat kouluissa tuttuja, mutta on havaittu, että oppilaat eivät ennätä keskittyä pulpettikirjojen lukemiseen, Aerila sanoo viitaten kirjoihin, joita jokaiselle oppilaalla voi olla pulpetissa ja jonka voi ottaa esille, kun koulupäivän aikaan on vapaa hetki.

Yhteiseen telttaan mahduttautuneet Rolle Loutti, Julius Heino, Max Löytökorpi ja Leevi Kanerva tunnistavat ilmiön.

– Keskittymiskyky ei vain riitä, Julius Heino tunnustaa.

Max Löytökorpi antaa koulun kirjastolle kiitosta, luettavaa kyllä löytyisi, kun löytyisi aikaa lukemiselle. Häntä kiinnostavat erityisesti urheilijoiden elämäkerrat. Nytkin luvun alla on Lauri Markkasesta kertovat kirja. Rollella on käsissään Nörtti, kaverit vieressä lukevat Aku Ankkaa.

– Lukeminen voi olla moninaista. Osalle se on romaani, toiselle elämäkerta, kolmannelle sarjakuva. Fyysisen kirjan lisäksi voi vaikkapa kuunnella äänikirjaa, Aerila sanoo.

Lukeminen on samanlainen taito kuin moni muukin, se vaatii harjoittelua. Aerila kertoo, miten lukemisen into sytytetään jo lapsuudessa. Siksi osa lukemiseen innostavista keinoista on suunnattu erityisesti vanhemmille. Loutti, Heino, Löytökorpi ja Kanerva kertovat, että heille kaikille on lapsena luettu iltasatuja. Lukuteltassa ja iltasaduissa on jotain samaa: niissä luetaan yhdessä.

– Tutkimusten mukaan lukukokemuksen jakaminen edistää lukuintoa, Aerila sanoo. Tutkimukset kertovat myös sen, että pojille ikävin kokemus on lukea yksin ja paikallaan. Aerila toteaakin, ettei esimerkiksi iltasatujen lukemista tarvitse lopettaa lapsuuteen.

– Iltasatuja voi lukea vaikka puolisot toinen toisilleen, Aerila vinkkaa.

Kahdeksasluokkalaiset antavatkin kiitosta lukuteltalle, se tuo mukavaa vaihtelua luokassa istumiseen.

– Oppilailla on takanaan rankka kevät, jonka aikana on ollut hankala keskittyä lukemiseen. Nyt siihen on mahdollisuus, Aerila ja Rauman normaalikoulun lehtori Maria Raivo sanovat.

Raumalaisten toiveena on, että sama idea otetaan käyttöön myös muissa kouluissa. Raumalle hankittiin 10 telttaa, joita voidaan myös lainata lähikouluille.

Lukutelttojen rinnalla kevään uutuus ovat Raumalle rakennetut Kirikaapit eli avoimet kirjakaapit. Ensimmäinen Lasse Korhosen rakentamista kaapeista on Rauman Seminaarin puutarhassa, toinen Rauman Helsingintorilla ja kolmas Kylmäpihlajassa.

– Kaapeissa on lasten ja aikuisten kirjoja, dekkareita, runokirjoja, luontokirjoja, raumalaisten tekemiä kirjoja, Aerila kuvaa valikoimaa.

Kirjaa voi lukea lähistöllä, tai napata vaikka mukaansa ja palauttaa myöhemmin.

Puutarhassa oleva huvimaja ja siihen kiinnitety Kirikaap.

Luotu 30.05.2023 | Muokattu 30.05.2023