Oikeustieteellisen tiedekunnan vuoden 1981 vuosikurssi tapasi Caloniassa

19.09.2022

Oikeustieteellisessä tiedekunnassa vuonna 1981 aloittaneiden vuosikurssi tapasi Caloniassa perjantaina 2.9.2022. Kurssitapaaminen sujui iloisissa jälleennäkemisen tunnelmissa ja sai osallistujat pohtimaan tiedekunnassa opiskelua ennen ja nyt.

Turun yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa vuonna 1981 aloittaneiden vuosikurssi tapasi Caloniassa perjantaina 2.9.2022. Tapaamista luotsannut Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuden hallintojohtaja Outi Lehmijoki, myöskin vuoden 1981 kurssilta valmistunut, kertoi tapaamisen kuulumisia.

Outi Lehmijoki, miten päivänne meni?

- Tapaaminen meni oikein hyvin, oli tervetullut olo ja oli kiva nähdä vuosikurssilaisia. Kaikki olivat erityisen tyytyväisiä siihen, että dekaanilla oli aikaa viettää hetki kanssamme. Kaikkien mieltä lämmitti se, että Caloniaan oli niin mukava tulla, oli tervetulotoivotukset ja otettiin ihanasti vastaan, Lehmijoki kertoo.

Tapaaminen ei ollut vuosikurssin ensimmäinen, mutta edellisestä tapaamisesta oli vierähtänyt jo kymmenen vuotta.

- Tapasimme silloin, kun valmistumisesta tuli 30 vuotta täyteen, vuonna 2011 Tiedekunnan Päivässä. Caloniassa kokoontuivat silloin kaikki tasavuotiskurssilaiset ja meidän kurssiltamme mukana oli 15-20 henkeä. Tapasimme tuolloin 1,5 tuntia kokoustilassa, mutta päivään yhdistyi se, että LEX ry täytti 50 vuotta. Sinä iltana oli vuosijuhlat, joissa oli mukana pieni määrä porukkaa. Tapaaminen oli hauska kaikkinensa, ja seuraavaa alettiin suunnitella hyvissä ajoin. Koronan takia piti vain miettiä ajoitusta, kertoo Lehmijoki.

Oikeustieteellisen tiedekunnan vuosikurssi 1981 Caloniassa 2.9.2022

Vuoden 1981 vuosikurssilaiset vaihtoivat kuulumisia Calonian aulassa.

Tällä kertaa tapaamiselle varattiin koko päivä ja siihen sisältyi monta etappia. Päivä alkoi Caloniassa dekaani Anne Kumpulan tervehdyksellä ja maljannostolla. Sen jälkeen vuosikurssi siirtyi Aurum-rakennukseen, missä yhteiskuntasuhdejohtaja Leena Wahlfors vastaanotti vuosikurssilaiset.

- Wahlfors kertoi yliopiston toiminnasta yleisesti sekä suhde- ja alumnitoiminnasta. Aurumista jatkoimme Yliopistosäätiön tiloihin Maaherran makasiiniin, missä vuosikurssiltamme valmistunut Pekka Kanervisto, Turun Yliopistosäätiön asiamies, kertoi säätiön toiminnasta ja varainhankinnasta. Vierailimme vielä viereisessä galleriassa, jossa vuonna 1981 ei ollut mitään – ja Yliopistosäätiönkin tiloissa taisi olla posti!, muistelee Lehmijoki.

Päivä jatkui vielä epämuodollisella ohjelmalla iltaan saakka, ja yksittäisiä vuosikurssilaisia liittyi seuraan aina seuraavaan kohteeseen saavuttaessa.

Opiskelu tiedekunnassa ennen ja nyt

Päivä antoi vuoden 1981 kurssilaisille mahdollisuuden vertailla opiskelua ennen ja nyt.

- Oli hienoa, että dekaani kertoi puheessaan niin paljon ja saatoimme verrata uutta ja vanhaa. Dekaani kertoi eroista ja mainitsi, että nykyiset opiskelijat ovat todella motivoituneita – siis yhtä motivoituneita kuin silloin! Vaikuttaa siltä, että nykyisin opiskelijat ovat hyvin päämäärätietoisia. Aikoinaan, vaikka opiskeltiin, myös juhlittiin paljon, jolloin tentit saattoivat kärsiä, kertoilee Lehmijoki.

Myös itse opiskelu on nykyisin erilaista.

- Aiemmin yhden opintokokonaisuuden laajuus saattoi olla 2500 sivua ja siitä laadittiin yksi laaja tentti. Luentoja oli suhteessa pieni määrä, ja kaikki eivät käyneet niilläkään. Nykyisin tentit ovat erilaisia, on selkeästi enemmän osallistumista ja keskusteluja, Lehmijoki pohtii.

Aiemmin luennoilla ei juurikaan puhuttu tai kysytty kysymyksiä.

- Luennoitsija luennoi, ja opiskelijat kuuntelivat tai tekivät muistiinpanoja, tai luennon jäädessä väliin lainattiin kavereilta muistiinpanot. Englantia ei käytetty opiskelukielenä juuri ollenkaan, vain ruotsin kurssilla opittiin ruotsia. Tutkielmaa varten saatettiin lukea ruotsin-, tai jopa tanskan- ja norjankielisiä tekstejä, Lehmijoki kertoo.

Selkeästi isoin ero aiemmassa ja nykyopiskelussa onkin, että yliopistoyhteisö on nykyisin kansainvälinen ja englantia käytetään laajalti.

Oikeustieteellisen tiedekunnan vuosikurssi 1981 Caloniassa 2.9.2022

Vuoden 1981 vuosikurssilaiset iloitsivat jälleennäkemisestä Caloniassa.

Tapaamisessa kävi ilmi, että opiskelulla on merkitystä myös elämän läpi kestäville sosiaalisille suhteille. Lehmijoki pohtiikin, että korona-aikana tämä tärkeä opiskeluun kuuluva vaihe on jäänyt monelle etäiseksi.

- Kurssikavereiden kanssa on pidetty yhteyttä läpi vuosien isommissa ja pienemmissä ryhmissä. Opiskeluaika on sitä aikaa, kun ollaan parikymppisiä ja solmitaan ystävyyssuhteita opiskelukavereihin. Se on tärkeää, Lehmijoki toteaa.

Alumnitapaamiset tärkeitä myös tiedekunnalle

Vuoden 1981 vuosikurssilla oli yli 100 osallistujaa, joista kaikkia ei tavoitettu tapaamista järjestettäessä. Siihen nähden osallistujamäärä oli erittäin hyvä: kaikkiaan 33 ilmoittautuneesta vain yksi joutui jättämään tapaamisen väliin. Kaikki olivat myös tyytyväisiä tapaamiseen ja kiittelivät järjestäjiä.

Myös tiedekunnalle alumnien järjestämät tapaamiset ovat tärkeitä tilaisuuksia.

- Alumnitapaamiset ilahduttavat. Ne kertovat myös siitä, että meiltä valmistuneet kokevat yliopiston ja tiedekunnan omakseen, aidosti alma materikseen. Tästä me olemme ylpeitä; alumnit ovat meille merkityksellinen voimavara, toteaa dekaani Kumpula.

Moni tiedekunnan entinen opiskelija on ilmoittautunut yliopistoon alumniksi ja saa sitä kautta muun muassa uutiskirjeitä.

- Leena Wahlforsilta saimme ”Alma mater” -haalaritarrat. Siinä kohti selvästi huokui se, että oltiin omassa yliopistossa ja tiedekunnassa. Työpaikkojen arjessa, esimerkiksi käräjäoikeudessa, missä olen itse hallintojohtajana, kyllä puhutaan siitä, mistä kukakin on kotoisin. Kotiyliopistolle on ihan varmasti jokaisella paikka sydämessä, Lehmijoki sanoo.

Vuoden 1981 kurssi aikoo tavata vielä uudestaankin.

- Uskon että tavataan, vaikka kaikkea voi sattua. Seuraava tapaaminen pyritään kuitenkin järjestämään jo nopeammalla aikataululla, Lehmijoki kertoo.

> Ilmoittaudu alumniksi ja tilaa tiedekunnan uutiskirje tästä!

Haluatko järjestää vuosikurssitapaamisen Caloniassa? Ota yhteyttä!

Lisätietoja

Tarja Linden
tarja.linden@utu.fi
050 313 976

Luotu 19.09.2022 | Muokattu 03.05.2023