”Puhalla”-muraalitaideteos syntyi Wärtsilän ja Turun kauppakorkeakoulun taiteellisena yhteistyöprojektina

20.03.2024

Taiteilija ja arkkitehti Timo Tyynismaan suunnittelema ja toteuttama muraali julkistettiin Turun kauppakorkeakoulun Mercatorilla 20.3.2024 yhteistyökumppaneille, henkilökunnalle ja opiskelijoille.

Wärtsilä Finland Oy:llä ja Turun yliopistolla on ollut strateginen kumppanuussopimus vuodesta 2022 alkaen. Ajatus uudenlaiseen taiteelliseen yhteistyöprojektiin lähti osittain spontaanisti Turun kauppakorkeakoulun aloitteesta, johon yhteistyökumppani Wärtsilä lähti rohkeasti mukaan. Projektiyhteistyö taiteen muodossa oli molemmille kumppaneille ensimmäinen laatuaan. Turun kauppakorkeakoulun dekaani Markus Granlundin iloitsee siitä, että pitkäjänteinen yritysyhteistyö voi sisältää myös taiteen eri muotoja.

Muraali, jossa nuori nainen kantaa surffilautaa sekä kaksi lasta leikkii kaarnaveneellä meressä.

Visio teoksen teemalle löytyi vaivatta kumppanien yhteisistä arvoista.

- Teoksen keskeisenä ajatuksena on kestävä tulevaisuus. Lähdimme pohtimaan, miten teema voisi ilmetä taiteessa ja mistä elementeistä se voisi koostua. Taiteilija Timo Tyynismaa sai hienosti kiinni visiostamme ja suunnitteli asiantuntevasti näyttävän teoksen melko haasteelliseen tilaan eli korkeaan ja kapeaan Mercatoriin, kertoo Antti Saurama, kauppakorkeakoulun tutkimus- ja yritysyhteistyöstä vastaava johtaja.

- Turun yliopisto on strateginen kumppanimme, ja meillä on yhtenäinen näkemys kestävästä kehityksestä ja tulevaisuuden vaatimista ratkaisuista, joihin tarvitaan vahvasti mukaan koko arvoketju ja eri toimijoiden yhteistyö ja vahvuudet. Liiketoimintaamme lähellä olevat elementit, kuten meri ja uusiutuva energia, saatiin hienosti esille teokseen. Wärtsilän perustamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 190 vuotta, ja tämä muraali sopii hyvin juhlistamaan myös tätä virstanpylvästä sekä kumppanuuttamme Turun yliopiston kanssa, sanoo Kenneth Widell, joka johtaa Wärtsilän kahta Business Finlandin rahoittamaa Veturi-innovaatiohanketta.

- Puhalla on konstailematon hetken kuva. Avainsanat vesi, tuuli, aurinko ja energia ohjasivat kuvan aiheeksi vedessä kaarnalaivalla leikkivät lapset sekä surffilautaa kantavan nuoren naisen, joka tähyää kohti rakennettua ympäristöä kuvaavaa kaupungin silhuettia. Sininen yleissävy on luonteva sekä Mercatorin ympäristön, että aiheensa puolesta, luonnehtii Tyynismaa.

Luotu 20.03.2024 | Muokattu 20.03.2024