Rauman kaupunginvaltuusto hyväksyi Rauman kampuksen yhteistyösopimuksen

28.02.2023

Vuoteen 2033 voimassa olevan sopimuksen myötä Rauman kaupunki sitoutuu tukemaan Turun yliopiston opettajankoulutuslaitoksen Rauman kampuksen toimintaa ja kehittämistä. 

Rauman kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan maanantaina 27.2.2023 yksimielisesti Rauman kaupungin ja Turun yliopiston välisen yhteistyösopimuksen. Yhteistyösopimuksella vahvistetaan kaupungin ja yliopiston keskinäistä opetus- ja tutkimusyhteistyötä. Rauman kaupunki tukee Rauman kampuksen toimintaa ja kehittämistä vuosittain 1,25 miljoonalla eurolla. 

Turun yliopisto sitoutuu harjoittamaan Raumalla tutkintoon johtavaa yliopisto-opetusta ja siihen liittyvää tutkimustoimintaa. Toiminnan laajuuden perustasona pidetään Turun yliopiston opettajankoulutuslaitoksen Rauman kampuksella lukuvuonna 2022–2023 harjoittamaa toimintaa. Sopimus on voimassa määräaikaisesti vuoden 2033 loppuun asti. 

Raumalla toimivan päiväkoti Pikkunorssin toiminta siirtyy Rauman kaupungille erillisillä sopimuksilla. Tällä hetkellä päiväkodin toimintaa harjoittaa Turun yliopiston tytäryhtiön omistama Pikkunorssi Oy, jonka liiketoiminta siirretään Rauman kaupungille viimeistään 31.12.2023. Turun yliopisto sitoutuu jatkamaan varhaiskasvatuksen kehittämis- ja tutkimusyhteistyötä päiväkoti Pikkunorssin kanssa.

Turun yliopiston hallitus hyväksyi yhteistyösopimuksen periaatteet kokouksessaan 14.2. ja Rauman kaupunginhallitus käsitteli sopimusta 20.2.
Turun yliopiston Rauman kampuksella toimivat Turun opettajankoulutuslaitoksen Rauman yksikkö, Rauman normaalikoulu sekä päiväkoti Pikkunorssi. Yliopisto järjestää kampuksella tutkinto- ja avoimen oppimisen koulutusta luokanopettajan-, varhaiskasvatuksen- ja käsityön aineenopettajan koulutusohjelmissa sekä tutkimusta ja tieteellistä jatkokoulutusta. Vuonna 1896 perustettu Rauman seminaari on Turun yliopiston pisimpään yhtäjaksoisesti toiminnassa oleva yksikkö.

Luotu 28.02.2023 | Muokattu 28.02.2023