Turun yliopiston probioottikatsaus julkaistiin kansainvälisessä Trends in Food Science and Technology -lehdessä

07.09.2017

Turun yliopiston Funktionaalisten elintarvikkeiden kehittämiskeskuksen probioottitutkimusryhmä on julkaissut yhteistyössä Espanjan maitotaloustutkimuskeskuksen ja Argentiinan Kansallisen Litoralin yliopiston tutkijoiden kanssa katsauksen probioottien valintaan liittyvistä in vitro -tutkimuksista ja niiden suhteesta in vivo- ja ihmistutkimuksiin.

​In vitro -tutkimuksissa kokeet suoritetaan koeputkessa tai lasimaljoissa, kun taas in vivo viittaa tutkimukseen, joka tehdään elävässä organismissa. Funktionaalisten elintarvikkeiden kehittämiskeskuksen johtaja Seppo Salminen avaa katsauksen merkitystä:

– Uusien probioottikantojen in vitro-ominaisuudet on tärkeää selvittää ennen kuin ne laitetaan testaukseen koehenkiköillä. In vitro -tutkimukset ennustavat joitakin terveysvaikutuksia tai sitä, että terveysvaikutuksia ei mahdollisesti olekaan, Salminen kertoo.

Probioottitutkimusryhmän vastaavan tutkijan Carlos Gomez-Gallegon mukaan perinteisten maitohappobakteerien ja bifidobakteerien valinta perustuu usein niiden esiintymiseen äidinmaidossa ja hapatetuissa elintarvikkeissa tai ruoansulatuskanavassa.

– Ominaisuuksien vertailuun ja kantojen valintaan terveysvaikutuksia silmällä pitäen on useita in vitro -menetelmiä, mutta monet näistä vaativat standardointia jotta tulokset ennustaisivat riittävän hyvin mikrobien eroja, Gomez-Gallego toteaa.

Gomez-Gallegon mukaan probioottien merkitys ihmisten ruokavalioissa ja yleisessä ravintokeskustelussa on lisääntynyt viime vuosina, minkä takia niiden tutkiminen on entistä tärkeämpää.

– Katsauksen tietoja voidaan hyödyntää uusien probioottien valinnassa elintarviketeollisuuden tarpeisiin ja valmisteltaessa kliinisiä tutkimuksia esimerkiksi terveysväittämiä varten, Gomez-Gallego kertoo.

Funtkionaalisten elintarvikkeiden kehittämiskeskuksen, Espanjan maitotaloustutkimuskeskuksen ja Argentiinan Kansallisen Litoralin yliopiston tutkijoiden kanssa yhteistyössä laadittu katsaus Correlation between in vitro and in vivo assays in selection of probiotics from traditional species of bacteria on julkaistu lehdessä Trends in Food Science and Technology, jota pidetään yhtenä merkittävimmistä ravitsemustieteiden julkaisuista.

>> Funktionaalisten elintarvikkeiden kehittämiskeskuksen sivut

HK
Kuva: Hanna Oksanen

Luotu 07.09.2017 | Muokattu 07.09.2017