Turun yliopiston tutkijoille ja alumneille tiedonjulkistamisen valtionpalkinnot

27.11.2015

Vuoden 2015 Tiedonjulkistamisen valtionpalkintojen saajien joukossa on Turun yliopiston henkilökuntaa ja alumneja.

Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon suuruus tietokirjalle on 15 000 euroa. Opetusministeri jakoi palkinnot 27.11.  Helsingissä kuudelle teokselle, minkä lisäksi tilaisuudessa myönnettiin kaksi elämäntyöpalkintoa.

Suomen kaupunkirakentamisen historia I ja II toimittamisesta ja kirjoitustyöstä palkittiin työryhmä, johon kuuluvat Professori Kirsi Vainio-Korhonen (Suomen historia), dosentti Janne Harjula (arkeologia) sekä FT Liisa Seppänen (arkeologia) Turun yliopistosta.

Psykologista testaamisesta yleistajuisesti käsittelevälle tietoteokselle, ”Psykologiset testit ja testaukset – Tosiasiat, uskomukset ja pelot”, myönnettiin 15 000 euron suuruinen palkinto. Teoksen kirjoittajat ovat Turun yliopiston alumneja: psykologian tohtori, kirjailija Taina Kuuskorpi ja toimittaja, tietokirjailija Juho Heikkinen.

Taina Kuuskorpi on väitellyt psykologian laitoksella psykologisten testien käytöstä Suomessa. Juho Heikkinen on opiskellut mediatutkimusta ja tehnyt pro gradu -tutkielmansa suomalaisesta sketsikomiikasta. Molemmat ovat opiskelleet luovaa kirjoittamista Turun yliopistossa 2010-luvulla.

– Erittäin lahjakkaat ja motivoituneet opiskelijat, kuten Kuuskorpi ja Heikkinen, ovat tehneet luovan kirjoittamisen oppiaineesta menestystarinan. Kuuskorven ja Heikkisen sitkeä ja määrätietoinen tekeminen ovat tehneet vaikutuksen. Kuulemme heistä vielä tämänkin jälkeen, toteaa luovan kirjoittamisen yliopisto-opettaja, kirjailija Niina Repo.

TK


Luotu 27.11.2015 | Muokattu 01.12.2015